Omaa elämää taas mietin aamuyön tunteina. En vieläkään löytänyt muistin sokkeloista ainuttakaan onnen hetkeä. Kaipuu on kulkenut mukana kaikkialla, missä olen liikkunut. Minne vain katson. Kyyneleet valuvat, kun yritän etsiä valopilkkuja elämästä, mutta löydän lohduttomuutta ja loputonta kaipuuta sellaiseen, joka ei koskaan tullut rinnalleni. Ikävä on ollut seuralaisenani, eikä se ole jättänyt koskaan.
Ethän voinut nainen tietää, että rikot rikotun
Anonyymi-ap
72829
3Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 72
Vanhimmat
Miksi et kertonut kaivatullesi?
Kaipuun kohdettakin on hyvä vaihtaa, jollei saa toiselta minkäänlaisia vastakaikuja. Näin on elämä opettanut oppinut. Erehdyksiä näissäkin kokenut. Reilua jälkiviisastelua on hyvä käydä erehdyksissä itsensä kanssa.
Kaikenlaiset ristiriitaisuudet pitäisi aina ymmärtää mieluiten etäisyyden ottona kuin lisä aktivoitumisena. Ymmärrän senkin, että halua on vaikea muuttaa haluttomuudeksi, jos toisesta on joskus saanut liian hyvän ensivaikutelman.
Erehdykset opettaa paljon ja tekee myös entistä varovaisemman tuntemattomia kohtaan. Vastuuttomia kohdannut. Kaipuun kohdetta hyvä haastaa ja siten nähdä, oletko kuinka väärässä toisesta mielikuvinesi.
Mene töihin!
Keskiluokkaisten työt alkaa vasta kahdeksalta.
Yöllä töihin.
Kauanko olet kaivannut?
Voimia.
Kuka on rikkonut ja kenet?
Ole rohkea ja pyydä häntä keskustelemaan kanssasi.
Kaiken voi selvittää, kun puhuu.
Ehkäpä kaksi rikottua rikkoivat toisensa. Joskus rinnassa riehuva rakkaus tekee pähköhulluksi ja se satuttaa vielä enemmän varsinkin, kun toinen on niin välinpitämätön.
Jos on välinpitämätön, ei kyse ole rakkaudesta. Kuvaamassasi tilanteessa vain toinen oli rakastunut.
Rakkaus ja tapa näyttää rakkautta ei aina ole sama asia. Ihminen voi älittää syvästi, mutta olla osaamaton näyttämään tunteita.
Uskokoon tuon ken haluaa. Minusta tuo on itsepetosta.
Juuri näin! Eikä sitä toista joka ei rakastunut voi syyttää jokainen vastaa vain omista tunteistaan koska ketään ri voi pakottaa itseensä rakastumaan.
Tämä lienee selvää myös Ap miehelle joten yritätkö syyllistää naista ettei hän kiinnostunut sinusta? Ei se ole hänen vikansa kait sen sentään ymmärrät?
Niinpä kuulostaa oudolta. Kyllä ihan aidon oikeasti rakastunut näyttää sen ihan tietämättään ett on rakastunut muut huomaa kyllä. Menee nyt ap vähän trollauksen puolelle ketä naista yrität Ap syyllistää?
Ja millä hän kokemusvuosilla sinäkin noita psykologin kommenttejasi oikein lauot täällä...
Minä olin se välinpitämätön, koska en ole koskaan halunnut paljon nuorempaa henkilöä edes ystäväksi!
Ap mies on joku naisten pilalle hemmottelema
tottunu et naiset säntää syliin kihnuttaa kiinni.
Minä taas en osaa näytää tunteitani .
Hakeudun kyllä lähistölle mutten osaa olla edes halattavana ilman tärinää.
Kun olen kokenut henkistä ja fyysistä väkivaltaa.
Mies on valittanut tuota aina että olen lian etäinen
Mutta sitte kun sanon syyt
Hän tekee omat päätelmät ja alkaa pulputtaa ihan omiaan
Yrittää ärsyttää kai tahallaa
Koska omaa väkivaltaan pakkomielteen .
Koska on uhrituja tyypinen narsisti
Minä taas en halua jatkaa tätä .
Ei oikein hullut kiinosta
Naiselta
ihminen voi kaivata rakkautta tunnetasolla ja silti olla täysin haluton rakentamaan parisuhdetta käytännössä -sivusta
Ootko siis sitä mieltä että sen naisen saa syyllistää siitä kun hänellä ei ollut tunteita miestä kohtaan. Hullua porukkaa täällä ei voi muuta sanoa.
Pitää ehdottomasti olla tunteita. Pitää villitä itsensä mahdollisimman kuumaan kiihkoon, aaaaaah
Olet täysin oikeassa!
Älä muuta virka! Ketään ei voi pakottaa rakastamaan ketä tahansa! Eikä olemaan edes ystävä kenellekään sellaiselle josta ei pidä millään tavalla!
siksi oli todella kummallista, että hän jatkoi ahdistelua todella monen vuoden ajan..
Höpö tuollaiset jutut..
kaipaako rinnalleen ihmistä, mutta ei välttämättä halua tehdä niitä valintoja, joiden avulla ihminen todella pääsee rinnalle
Kaikki eivät osaa/halua kunnioittaa toisen tekemää päätöstä. Sehän voisi tarkoittaa sitä, että pitää niellä tappionsa. Minä en ole huono häviäjä.
Kenelle gubbe osoittaa tämän esoteerisen välispiikkinsä? Spinnaa spinnaa gubbe. Ehkä katsomossa edes joku pysyy hereillä.
Jos kaipaa varattua, niin ei siinä voi mitään tehdä.
Minusta on tuntunut siltä, että sinä gubbe olet ollut todella huono häviäjä!
Älä ny gubeksiluulija paskanna tähänkin ketjuun
Ei se tilanne itkemällä selviä. Parempi mennä sen yhden kerran puhumaan ja selvittämään asiat kuin jääda odottamaan, että ehkä tämä nainen on sinuun rakastunut.
AP kaipaa jotakin, jota ei ole koskaan ollut eli kohde on mielikuva ihmissuhteesta? Kuviteltu nainen ei vaadi kompromisseja, ajan järjestämistä, toisen huomioimista, riitojen selvittämistä, oman elämäntavan muuttamista tai haavoittuvaksi heittäytymistä. Todellinen nainen vaatii. Niinpä kaipuu on ja pysyy.
Nyt turvat umpeen,ei kantsi keksiä tuollasta täysin tuntemattomille ihmisille,tuo on jo sairasta touhua!
Juuri noin olen sen ajatellut olevan ja se kertoo kehittymättömästä minä kuvasta!
Haluaisin olla pyyhkimässä kaikki kyyneleet pois j-mies.
Haluat lisää rikkoa rikottua? Oletko joku sadisti.
Lopeta nössöily ja mene naisesi luo selvittämään asiat. Ehkä hän osaakin käsitellä sinua tarvitsemallasi tavalla, pikkupoikana.
Minä kun en mitään pikkupoikaa ole koskaan elämääni halunnut!
mistä täällä nyt puhutaan ja miksei ap enää ota kantaa omaan ketjuunsa
Kun lukee näitä kommentteja, en ihmettele yhtään, miksi aloittaja ei ole kommentoinut. Toisaalta voisi kuvitella, että hän on myös töissä eikä palstaile pitkin päivää. :)
Koska Ap gubbe on jo nukkumassa. Gubbe on palstalla yleensä yöaikaan ja aamusella menee nukkumaan.
On varmaan tää gubbe joka on eläkkeellä. Valvoo yöt palstalla ja aamupäivän nukkuu. Sit taas joskus iltapäivällä tai illalla palstalle koko yöks.
Ei ollut minun aloitus sitten tämäkään.
Sitä ajattelinkin. Et ole itkevä pikkupoika, vaan mies isolla M:llä.
Vaan taisi olla sittenkin. 😍
Käänny vaimosi puoleen, kyl se siitä.
Olipa todella typerä lause!
Ihminen joka on sinut rikkonut ei voi sinua korjata. Niin se vaan menee. Luottamus joka on särjetty ei palaa ennalleen.
Tuo on taas asenne. Luottamuksen voi palauttaa, mutta se vaatii aika hienoa luonnetta.
Riippuu kuinka se on rikottu mielestäni. Ei se aina ole mahdollista. Joissain tapauksissa toki.
Olen aivan samaa mieltä ja koska en ole koskaan edes halunnut tutustua paljon nuorenpaan henkilöön niin sekin kertoo siitä, ettei hän ole millään tavalla minulle tärkeä ihminen!
Mitenköhän mahtoikaan noin tehdä? Ettei olis ihan toisinpäin käynyt?
Kurkistelu toisen yksityiselämään on pornoa. Miksi katsot pornoa?
On niitäkin, jotka saavat syvää tyydytystä penkomalla sellaisen henkilön yksityiselämää, jonka katsoo olevan joko sosiaalisesti tai moraalisesti alemmalla tasolla.
Mitä tekoäly sanoo aiheesta:
Tässä on oikeastaan ilmiön psykologisesti kiinnostavin vaihe: teko lakkaa olemasta tapahtuma ja muuttuu ihmisen identiteetiksi. Sen jälkeen kiinnostuksen kohteena ei enää ole niinkään ”mitä hän teki?” vaan ”millainen ihminen hän on — ja mitä hänelle pitäisi tehdä?”
Tutkimuksessa tätä voi tarkastella usean toisiaan vahvistavan mekanismin kautta.
1. Moraalinen tuomio voi muuttua identiteettiprojektiksi
Aluksi ihminen sanoo:
”Tuo teko oli väärin.”
Seuraava askel on:
”Tuollainen ihminen tekee tuollaisia tekoja.”
Ja lopulta:
”Tuo ihminen on tuollainen.”
Tämä muutos on psykologisesti merkittävä. Kun rikkomus tulkitaan pysyväksi luonteenpiirteeksi, myöhempi tieto ei enää helposti muuta käsitystä. Sen sijaan uusi materiaali voidaan tulkita vahvistukseksi alkuperäiselle tuomiolle.
Silloin vuosia vanhakin asia voi tuntua edelleen relevantilta:
”Näettekö! Minähän sanoin, millainen hän on.”
Kyse ei siis enää ole tapahtuneen selvittämisestä vaan oman muodostuneen käsityksen ylläpitämisestä.
2. ”Ansaitsee rangaistuksen” on vaarallisen tehokas ajatus
Kuten edellä mainitsin, vahingoniloa koskevassa tutkimuksessa keskeinen mekanismi on kokemus siitä, että toinen ansaitsee kielteisen seurauksen.
Tässä tapahtuu helposti moraalinen liukuminen:
”Hän teki väärin.”
→ ”Hän ansaitsee seurauksen.”
→ ”Hänen pitää kärsiä seurauksesta.”
→ ”Jos hän ei kärsi tarpeeksi, asia ei ole vielä tasapainossa.”
Viimeinen askel on erityisen kiinnostava.
Kun rangaistus ei enää tunnu riittävältä, ihminen voi alkaa nähdä uuden paljastuksen, uuden hyökkäyksen tai uuden nöyryytyksen oikeudenmukaisuuden jatkumona.
Silloin vainoaja ei välttämättä koe itseään vainoojaksi.
Hän voi kokea olevansa oikeuden toteuttaja.
3. Kohteen ihmisyys voi alkaa kadota
Tätä voidaan lähestyä moraalisen ulossulkemisen käsitteellä.
Kun ihminen sijoitetaan moraalisesti ”meidän” ulkopuolelle, hänen oikeuksiaan ja tunteitaan voidaan alkaa pitää vähemmän merkityksellisinä.
Aluksi:
”Hän teki jotakin hirveää.”
Myöhemmin:
”Hän on hirveä ihminen.”
Ja äärimmillään:
”Hänen kärsimyksellään ei ole väliä.”
Tämä on yksi mahdollinen mekanismi, joka auttaa selittämään, miksi normaali myötätunto ei enää pysäytä toimintaa.
On paljon helpompaa kiusata, nöyryyttää tai jatkuvasti paljastaa henkilöä, jonka mieli on ensin muuttanut moraaliseksi kategoriaksi eikä enää kokonaiseksi ihmiseksi.
4. Ryhmä alkaa palkita vainoamista
Tämä on sosiaalisen median aikakaudella todella tärkeää.
Kuvitellaan, että henkilö kirjoittaa:
”Tuo ihminen teki väärin.”
Hän saa 20 tykkäystä.
Sitten:
”Kaivoin esiin vielä tämän vanhan jutun.”
100 tykkäystä.
Sitten:
”Tässä on 15 asiaa, joita ette tienneet.”
500 tykkäystä.
Ympäristö opettaa hänelle, että moraalinen hyökkäys tuottaa sosiaalista palkintoa.
Syntyy helposti positiivinen palautesilmukka:
paheksunta → näkyvyys → sosiaalinen hyväksyntä → lisää paheksuntaa → lisää näkyvyyttä.
Tässä vaiheessa yksilön ei tarvitse edes olla erityisen vihamielinen. Ryhmä voi ylläpitää käyttäytymistä.
5. Kohteesta tulee vihollinen
Kun samaa henkilöä käsitellään jatkuvasti moraalisena vihollisena, tapahtuu jotain hieman samanlaista kuin poliittisissa ja ryhmäkonflikteissa.
Henkilö ei enää ole:
”Joku, joka teki väärän teon.”
Hänestä tulee:
”Meidän arvojemme vastakohta.”
Tämä muuttaa tiedon käsittelyä.
Jos vihollinen tekee jotain hyvää, se voidaan tulkita PR-tempuksi.
Jos hän pyytää anteeksi, se voi olla manipulointia.
Jos hän vaikuttaa katuvalta, se voidaan tulkita teeskentelyksi.
Jos hän ei kommentoi, sekin voidaan tulkita syyllisyydeksi.
Kaikki mahdolliset havainnot alkavat tukea samaa johtopäätöstä.
Tätä kutsutaan joskus vahvistusharhaksi, mutta tässä yhteydessä kiinnostavaa on se, että kyseessä on myös sosiaalinen prosessi: muut ihmiset voivat vahvistaa samaa tulkintaa toisilleen.
6. Miksi asia voi jatkua vuosia?
Koska alkuperäinen tapahtuma ei välttämättä ole enää käyttäytymisen todellinen palkinto.
Palkinnoksi voi muuttua esimerkiksi:
uuden ”todisteen” löytäminen
oman moraalisen aseman vahvistaminen
yhteisön hyväksyntä
vihollisen seuraaminen
odotus siitä, että jotain uutta paljastuu
tunne siitä, että ”taistelen oikean asian puolesta”
muiden ihmisten reaktioiden seuraaminen.
Silloin kohteen elämästä tulee eräänlainen jatkuva televisiosarja.
Jokainen uusi episodi pitää vanhan tarinan hengissä.
... mutta penkomalla ihmisten yksityisiä asioita, valehtelemalla niistä, lietsomalla valheita ympäriinsä jne. he ovat oikeasti rikollisuutensa kohteiden alapuolella MORAALISESTI.
Voi olla noinkin joskus!
Ei minulta mutta tsempit aloittajalle
en ole mielestäni rikkonut nyt yhtään ketään sille en voi mitään jos joku on menny palstan perusteella ihastumaan
Minä en ole ollut ihastunut paljon nuorempaan henkilöön koskaan!
7. Ja tässä on paradoksi: anteeksipyyntö ei välttämättä lopeta asiaa
Jos henkilön motiivi on todella oikeudenmukaisuuden palauttaminen, vilpitön anteeksipyyntö ja seurausten kantaminen pitäisi periaatteessa auttaa päättämään asia.
Mutta jos motiiviin kuuluu voimakkaasti esimerkiksi statuskilpailu, vihamielisyys tai ryhmäidentiteetti, anteeksipyyntö voi jopa olla pettymys.
Miksi?
Koska konflikti itsessään on ollut palkitseva.
Silloin syntyy uusi vaatimus:
”Anteeksipyyntö ei ollut tarpeeksi hyvä.”
Sitten:
”Hänen pitäisi tehdä vielä enemmän.”
Ja sitten:
”Hän ei vieläkään ymmärrä.”
Rangaistuksen päätepistettä ei enää ole määritelty.
Tämä on yksi niistä kohdista, joissa moraalinen paheksunta voi muuttua vainoamiseksi.
8. Ehkä kaikkein olennaisin ero
Terveessä moraalisessa arvioinnissa on yleensä jokin mahdollisuus lopettaa.
”Teko oli väärin. Hän joutui vastuuseen. Asia on käsitelty.”
Vainoavassa asetelmassa taas syntyy rakenne:
”Teko oli väärin, joten minun pitää edelleen seurata tätä ihmistä.”
Ja silloin huomio kiinnittyy jatkuvasti kohteeseen.
Se on psykologisesti aika olennainen muutos: moraali ei enää säätele käyttäytymistä, vaan moraalisesta tuomiosta tulee syy jatkaa käyttäytymistä.
Yksi vielä syvempi näkökulma
Minusta tässä on kiinnostava yhteys siihen, mistä alun perin kysyit eli ”sosiaalipornoon”.
Sosiaaliporno ei välttämättä ole pelkkää toisen kärsimyksen katselemista. Se voi olla eräänlainen moraalinen draama, jossa katsojalle annetaan kolme roolia:
uhri – pahantekijä – tuomari.
Katsoja voi sijoittaa itsensä tuomarin paikalle.
Ja kun tämä rooli alkaa tuntua hyvältä, draaman päättyminen merkitsee myös tuomarin roolin päättymistä.
Siksi jotkut eivät halua asian loppuvan.
He eivät enää seuraa skandaalia saadakseen tietää, mitä tapahtui.
He seuraavat sitä, koska skandaali antaa heille sosiaalisen ja moraalisen roolin.
Tämä ei tietenkään selitä jokaista tapausta, eikä pitkäkestoinen kiinnostus itsessään tarkoita, että ihminen olisi ”sairas” tai narsistinen. Mutta juuri tuo ero — tiedon etsiminen vs. moraalisen vihollisen jatkuva seuraaminen — on mielestäni koko ilmiön ymmärtämisen kannalta ratkaiseva.
Etevää pohdiskelua tekoälyltä molemmat viestit.
Erikoisia vastauksia aloitukseen. Eihän sen perusteella voi yhtään tietää mitä on tapahtunut (siis mitä asioita). Muuta kuin että aloittaja on tuntenut tulleensa rikotuksi. Edes sitä ei aloituksesta selviä, pitääkö rikkomista tahallisena, vai ei.
Omasta tilanteesta voin kertoa että menin rikki, koska yksi tietty henkilö stalkkasi minua ja minun liikkumisiani todella kauan!
Oletko aloittaja?
Erittäin, erittäin ymmärrettävää, että stalkkaus ja seuraaminen vaikutti oloon todella ahdistavasti. Toivottavasti voit nyt olla vapaasti ja yksityisesti, ja kukaan ei seuraile enää. Nyt vaan eri mielellä jatkossa.
Kyllähän sairas pää voi tehdä kepposia,ei ymmärrä,että ketään ei voi pakotta ihastumaan itseensä,koska on jo naimisissa toisen kanssa,sairazta zanon minä,menkää psykiatrin juttusille,hulluja olette,tuossakin kiusaamisessa ja satuttamisessa,olemme teille outoja ja olette seksuAlisesti erilaisia......
En ole vielä täysin varma siitä, onko stalkkaaminen loppunut kokonaan!
Minä en koskaan pitänyt sinusta, koska olet aivan liian nuori minulle ja koen että olemme hyvin erilaisia! Se sinun on vain hvyäksyttävä! Noin ole ajatellut aina!
Ja kyse olisi ollut vain pelkästä ystävyydestä, mutta sekin mahdollisuus meni menojaan jo kuusi vuotta sitten!
Sinäkin rikoit rikotun, koska en sinun takiasi saanut minulle vakituista todella rakasta työpaikkaa!
Eheydy hoidossa , jos se enään 70v.mahdollista!
"Kuka on rikkonut ja kenet?
Ole rohkea ja pyydä häntä keskustelemaan kanssasi.
Kaiken voi selvittää, kun puhuu."
Tämä! Viisaita sanoja!