Ihan paska olo :(

Hei.
Sinulla on tainnut olla kurja olo jo pitkään, ainakin nimimerkkisi antaa sellaisen kuvan ja lyhyt kommenttisi. Mistähän mahtaa olla kyse, millaista paskaa elämäsi on vuodesta toiseen? Olet ilmeisesti yksin elävä ja yksinäinen? Onko sinulla perhettä, työpaikkaa, opiskelua... Oletko yrittänyt itse auttaa itseäsi? Vinkkejä uuteen on vaikea antaa, kun ei tiedä mistä on kyse.
Pirkko-pappi

Juu, ymmärrän sinua. Itse painiskelen vähän samojen fiilisten kanssa. Mun elämä on ollut kamalaa jo lapsesta lähtien, jouduin koulussa tukiopetuksessa seksuaalisen lähentelyn kohteeksi koulun reksin taholta, sen jälkeen alkoi mennä koulu huonosti. Koko koulu muistutti mua hyväksikäytöstä, pelotti mennä sinne. Olin ahdistunut siitä, muutuin persoonana iloisesta ja ulospäin suuntautuneesta hiljaiseksi. Mua alettiin kiusata ja vanhempani, jotka ovat lukionsa parhaita oppilaita eivät nähneet minussa mitään hyvää. En ollut kympin oppilas, jollaiseksi olisivat toivoneet mun olevan. Koko elämäni oon ollut ihmisten halveksima, aina kiusattu niin kotona kuin koulussakin, jopa töissä. Kirouksena vielä, että oon tosi hyvännäköinen, valitettavasti se aiheuttaa monissa naisissa mua kohtaan vihaa ja kateutta. Olinhan lukiossa sitten huora ja lesbo. Kavereita ei juurikaan ole, yksi lapsuudenkaveri joka varasti multa on lapsuudenkavereista ainoa säilynyt. Yhden tytön tapasin yläasteikäisenä, hänen veli syyllistyi koulupuukotukseen ja myöhemmin puukotti jotain tuntematonta, jolloin mun ja kaverin välit viileni. Ihmissuhteet eivät ole olleet oikein pysyviä, enkä oikein osaakaan jutella mitään normaalia tai tutustua keneenkään esim. koulussa tai töissä. Seurustelujuttuja on kyllä ollut, parisuhdekin, mutta ei senkään ylläpitäminen ole helppoa. Saan jatkuvasti kuulla kuinka mentäisiin kihloihin, jos olisin iloisempi jne. Niin kait, vittuako menneisyydelleni voin ja mulla kun ei juuri elämästä iloisia muistoja ole, niin minkäs teet. Oon koittanut saada ystäviä, mutta tosi vaikeaa on. Kirjekavereita mulla on aika montakin, mutta pelottaa menetänkö heidätkin jossain vaiheessa elämää. Onhan se vaikeaa löytää kavereita, joilla on ollut ihan erilainen elämäntarinakin kuin itsellä, koska itsellä elämä ei ole ollut helppoa. Tuntuu että ne sosiaaliset taidot olisi pitänyt oppia joskus nuorena, jolloin olin kiusattu ja syrjitty.

Olen 37v nainen.Olen myös kyllästynyt elämään. (Mulla on todettu skitso-affektiivinen häiriö ).Ystäviä ei ole.Käyn avotöissä kaupassa.Siellä on kivat työkaverit. Mutta muuten ei oo mitään iloa elämässä. En tiedä kuinka kauan vielä jaksan elää.

Jos olet mieleltäsi riittävän huonossa hapessa, et sä mitään pillua saa vaikka kuinka joisit. Etkä lopulta enää välitä koko turhakkeesta, sait eli et. Toivotat vaan lopulta painumaan hel.vettiin koko vitunkantoteline osapuolet.
Ennen pitkää elämämän katsomuksesi rakentuu vaan niistä loputtomista ikävien muistojen katkeamattomista ketjuista, joka widun asiaan ja melkeinpä ihmiseenkin vaan lopulta liittyy sellainen.

Itse en ole oikein valmis lyömään hanskoja tiskiin, pitäisi ensin saada minunkin jotenkin edes kostettua joillekin oman elämäni syrjäjengoille ajautumisen pääarkkitehdeille. Hittolainen, lista vaan on loputtoman pitkä.

Ihminen on läpeensä mätö paska otus, se asia ei muuksi muutu vaikka sitä kuinka pyörittelisi mielessänsä miten päin hyvänsä. Toivon jokaiselle oman elämäni paskomiseen osalliselle erittäin pitkää kitumista, toivottavasti joudutte elämään lopun elämäänne kärsien kovista kivuista ja kärsimyksistä kaikin tavoin ja kohtaatte lopulta pitkään kestävän tuskallisen lopun. Se on minun ainoa tulevaisuuden toive teille.