Onko normaalia ettei ole kiinnostunut ihmisistä? Siis ollenkaan.
Olen huomannut että en ole kiinnostunut n.95% ihmisistä.
En ole yksinkertaisesti ihmiskeskeinen - en kuitenkaan vihaa ihmisiä. Suurimmanosan ajasta vietän itsekseni omissa ajatuksissani. Muut pitää mua outona. Ihan kuin sanoisin jotain hassua ja yllättävää aina kun avaan suuni.
En käy baareissa, juhlissa tai yökerhoissa tai opiskeluriennoissa koska en näe sillä mitään funktiota. Se ei hyödytä minua mitenkään. En näe ihmisten iskemistä baarissa mitenkään tavoiteltavana asiana: miksi haluaisin yhtyä tuntemattomaan henkilöön, jolla ihan hyvin saattaa olla tarttuvia tauteja vain ohimenevän mielihyväntunteen takia? En halua myöskään vaihtaa sylkeä toisten ihmisten kanssa - miksi haluaisin? Sen ohimenevän mielihyvän tunteen takiako? Se ei yksinkertaisesti riitä minulle syyksi tehdä niin. En näe ryyppäämisessä känniin asti mitään funktiota (vaikka moni sanoo sen auttavan "nollaamisessa"). Se ei kuitenkaan ole minulle pätevä syy juoda itseään humalaan - juon kyllä alkoholia mutten ole ollut ikinä humalassa. Mulle nollaus tarkoittaa kirjan lukemista tai dokumentin katsomista karkkipussin äärellä tai parin leivoksen syömistä kahvin kera aamun valjetessa tyhjässä ja hiljaisessa kämpässä. Tai sitten TedTalks videoiden katsomista YouTubesta.
En tiedä olenko sitten ihan liikaa ajatteleva tyyppi kun tunnen itseni henkisesti alieniksi muiden joukossa. Ei pahalla, mutta musta tuntuu että minun pitää tietoisesti tyhmentää itseni muiden "tavallisten" ihmisten kanssa mikä on ikävää. Se aiheuttaa mulle masennusta. Joskus harvoin onneksi tulee hetkiä jolloin keskustelut menevät syvemmälle tasolle. Mutta joskus taas ihmettelen eikö tuon ihmisen suusta tule yhtään älykästä lausetta.
En myöskään ole kiinnostunut festareista, matkustamisesta jne. koska jostain syystä en näe silläkään mitään funktiota: tiedän jo paljon eri kulttuureista ja maista ja puhun useampia kieliä vaikken ole kertaakaan käynyt ulkomailla.
Olen yrittänyt self help- kirjoja mutta niistä 99% on scheissea. Moni niistäkin on hyvin pinnallisia: näin isket baarin kauneimman naisen, näin tulet intovertistä ekstrovertiksi jne.
En tiedä sitten olenko jonkinlainen erakko tai pikkuvanha. Haluisin kyllä ystäviä, mutta monien kiinnostuksenkohteet ovat niin erilaisia kuin minun. Monet tykkäävät autoista, urheilusta, muodista, elokuvista - pinnallisista asioista mutta minä taas tykkään deepeistä asioista: pohtia elämän tarkoitusta, itsen tarkoitusta, filosofiaa, psykologiaa, teologiaa, mytologiaa, tieteitä, kieliä, folkloristiikkaa, lyriikoiden analysointia, taiteita, sanojen merkityksiä, ihmissuhteita ja niiden psykologiaa jne.
Onko mussa jotain 22 v. vikana kun ajattelen näin?
En ole kuitenkaan mitenkään superälykäs kun ÄÖ on vain 105.
Olen huomannut että en ole kiinnostunut n.95% ihmisistä.
En ole yksinkertaisesti ihmiskeskeinen - en kuitenkaan vihaa ihmisiä. Suurimmanosan ajasta vietän itsekseni omissa ajatuksissani. Muut pitää mua outona. Ihan kuin sanoisin jotain hassua ja yllättävää aina kun avaan suuni.
En käy baareissa, juhlissa tai yökerhoissa tai opiskeluriennoissa koska en näe sillä mitään funktiota. Se ei hyödytä minua mitenkään. En näe ihmisten iskemistä baarissa mitenkään tavoiteltavana asiana: miksi haluaisin yhtyä tuntemattomaan henkilöön, jolla ihan hyvin saattaa olla tarttuvia tauteja vain ohimenevän mielihyväntunteen takia? En halua myöskään vaihtaa sylkeä toisten ihmisten kanssa - miksi haluaisin? Sen ohimenevän mielihyvän tunteen takiako? Se ei yksinkertaisesti riitä minulle syyksi tehdä niin. En näe ryyppäämisessä känniin asti mitään funktiota (vaikka moni sanoo sen auttavan "nollaamisessa"). Se ei kuitenkaan ole minulle pätevä syy juoda itseään humalaan - juon kyllä alkoholia mutten ole ollut ikinä humalassa. Mulle nollaus tarkoittaa kirjan lukemista tai dokumentin katsomista karkkipussin äärellä tai parin leivoksen syömistä kahvin kera aamun valjetessa tyhjässä ja hiljaisessa kämpässä. Tai sitten TedTalks videoiden katsomista YouTubesta.
En tiedä olenko sitten ihan liikaa ajatteleva tyyppi kun tunnen itseni henkisesti alieniksi muiden joukossa. Ei pahalla, mutta musta tuntuu että minun pitää tietoisesti tyhmentää itseni muiden "tavallisten" ihmisten kanssa mikä on ikävää. Se aiheuttaa mulle masennusta. Joskus harvoin onneksi tulee hetkiä jolloin keskustelut menevät syvemmälle tasolle. Mutta joskus taas ihmettelen eikö tuon ihmisen suusta tule yhtään älykästä lausetta.
En myöskään ole kiinnostunut festareista, matkustamisesta jne. koska jostain syystä en näe silläkään mitään funktiota: tiedän jo paljon eri kulttuureista ja maista ja puhun useampia kieliä vaikken ole kertaakaan käynyt ulkomailla.
Olen yrittänyt self help- kirjoja mutta niistä 99% on scheissea. Moni niistäkin on hyvin pinnallisia: näin isket baarin kauneimman naisen, näin tulet intovertistä ekstrovertiksi jne.
En tiedä sitten olenko jonkinlainen erakko tai pikkuvanha. Haluisin kyllä ystäviä, mutta monien kiinnostuksenkohteet ovat niin erilaisia kuin minun. Monet tykkäävät autoista, urheilusta, muodista, elokuvista - pinnallisista asioista mutta minä taas tykkään deepeistä asioista: pohtia elämän tarkoitusta, itsen tarkoitusta, filosofiaa, psykologiaa, teologiaa, mytologiaa, tieteitä, kieliä, folkloristiikkaa, lyriikoiden analysointia, taiteita, sanojen merkityksiä, ihmissuhteita ja niiden psykologiaa jne.
Onko mussa jotain 22 v. vikana kun ajattelen näin?
En ole kuitenkaan mitenkään superälykäs kun ÄÖ on vain 105.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olethan kiinnostunut ihmisistä, koska kaikki kiinnostuksesi kohteet liittyvät ihmisiin! Mitä taas tulee autoihin, biletykseen, yhdentekevään "sosiaalisuuteen" ja pakkonaintiin, miksi pitäisi innostua? Ainoa vaara voi piillä siinä, että kehityt vähän omahyväiseksi ja tulet siten karkoittaneeksi sellaisiakin, joiden seura voisi olla oikeasti antoisaa.
Muakaan+ei+kiinnosta+ihmiset+yhtään,+ihmisten+seura+vielä+vähemmän.+Jos+ihmiset+suomessa+olisivat+samanlaisia+kun+about+30-40+vuotta+sitten+tai+enemmän+niin+asia+olisi+toisin.+Nyt+ei+kiinnosta.+Pahoja,+ahneita,+ilkeitä,+petollisia+paskoja+ovat+ehkä+juuri+tuon+sinun+95%.+Onneksi+saan+olla+omassa+rauhassa.
En sitten tiedä vertaanko itseäni liikaa muihin - minä kun satun vaatimaan itseltäni paljon enemmän kuin multa ja joskus se on mennyt äärimmäisyyksiin. Jotenkin tuntuu että ekstrovertimmät ihmiset elävät paljon mielenkiintoisempaa ja ihanampaa elämää kuin me muut hiljaisemmat.
Haluisin myös seurustellakin mutta minua jäytää tunne, että entä jos olen tylsä?
Minulla ei ole oikeastaan mitään harrastuksia (mutta kiinnostuksenkohteita paljon) ja mielestäni asioiden ajattelu ja pohtiminen ei ole mikään harrastus, vaan minulle luonnollista toimintaa. Haluisin kyllä harrastaa laulua, mutta aikani ei yksinkertaisesti riitä. Lisäksi harrastuspaikoissa on paljon ihmisiä ja melua (jostain syystä ihmisvilinä ja hälinä - tai oikeastaan melu vievät multa voimat niin totaalisesti että).
En oikeastaan enää tiedä miten ystävystytään.
Olen aina ollut hyvin itsellinen ja itsenäinen ihminen. Miksi pyytää esim. toisilta apua jossain jos sen voi itsekin tehdä? Pystyn tekemään ja tarvittaessa oppimaan (sanotaanpa vaikka tanssimista) lyhyessä ajassa ja voin olla siinä keskivertoa parempikin. Osaan siis paljon asioita, mutta en ole missään erityisen hyvä.
Kaksinpuhuminen on minulle helpompaa ja jos tilanteeseen tulee kolmas pyörä keskustelu mun osalta loppuu siihen. Siihen ei liity mitään negatiivista.