Vapaussodan jälkipuinti Rautalampi/Konnevesi

Tutkija Tuulikki Pekkalainen (VTM) on kirjoittanut jo kolmannen sisällissotaa käsittelevän teoksensa, Lapset sodassa 1918 (Kustannusosakeyhtiö Tammi).

Tällä kertaa hän keskittyy 0–15-vuotiaiden lasten kohtaloihin. Lähteinä hän on käyttänyt Kansallisarkistoa, Suomen sotasurmat -tiedostoa ja ihmisten kertomuksia.

Yli kolmesataa enintään 15-vuotiasta lasta sai surmansa eri tavoin sodan aikana. Asiakirjojen mukaan vahingonlaukaukset muodostivat suurimman yksittäisen kuolinsyyn, mutta myös taudit ja nälkä tappoivat lapsia. Lisäksi heitä kuoli räjähdyksissä, onnettomuuksissa ja tulipaloissa. Jotkut vain katosivat.

– Mieleen on jäänyt merkintä kuoliaaksi kuristetusta vauvasta. Ei ole tietoa, miksi hänelle kävi niin, Pekkalainen kertoo.

Kaksi kolmannesta kaatuneista lapsista oli merkitty punaisiksi. Viimeinen kolmannes muodostui valkoisista ja ei mihinkään ryhmään kuuluvista, joita oli yhtä paljon.

– On hämmästyttävää, että näitä muitakin oli näin paljon, joten ei voida puhua pelkästään punaisten ja valkoisten sodasta, Pekkalainen sanoo.

20 lasta teloitettiin

Noin 1 500 lasta päätyi vankileireille ja yli sata heistä kuoli.

Lasten saamat syytteet ja heistä annetut lausunnot olivat osittain jopa murhanhimoisia.
TUULIKKI PEKKALAINEN, TIETOKIRJAILIJA
Kaksikymmentä lasta teloitettiin ampumalla. Osa lapsista ammuttiin kenttäoikeuden päätöksellä. Lahdessa ja Seinäjoella heitä surmattiin myös joukkoteloituksissa.

Yleisin syytös lapsia vastaan oli avunanto valtiopetokseen. Kansallisarkiston aineistoa tutkiessaan Pekkalainen hämmästyi siitä, miten ankarasti lapsia valtiorikosoikeudessa syytettiin.

– Lasten saamat syytteet ja heistä annetut lausunnot olivat osittain jopa murhanhimoisia. Suojeluskuntien esikuntien lausunnoissa esiintyy selviä viittauksia, että lapsi pitäisi tappaa. Ei sitä aivan suoraan sanottu, vaan ne tulivat vinoina ilmauksina. Se oli varsinainen taidelaji, miten ilmaistaan, että vangista halutaan päästä eroon, Pekkalainen sanoo.

Nuorin leirillä ammuttu vain 9-vuotias

Teloitetut lapset olivat iältään 14–15-vuotiaita. Eniten teloituksia tapahtui Lahdessa Hennalan vankileirillä, missä viisi poikaa ja kahdeksan tyttöä ammuttiin.

Nuorin poika ammuttiin Tampereen leirillä. Vartija suuttui yhdeksänvuotiaalle Wilho Kuusijärvelle, kun tämä kurkki ovesta.

Suomessa oli 62 vankileiriä ja 35 leirillä oli lapsia. Olosuhteet olivat niin huonot, että lapsia menehtyi nälkään ja muun muassa flunssaan, punatautiin ja lavantautiin. Joukossa oli myös vauvoja.

– Mahtoiko äideilläkään olla enää mitään maitoa rinnoissaan? Nämä olivat vaikeita asioita. Tietysti lapsikuolleisuus oli silloin muutenkin korkea, mutta leirien olosuhteet olivat huomattavasti kehnommat kuin ulkopuolella, Pekkalainen sanoo.

Monien leireillä olleiden lasten kohtalot ovat jääneet arvoituksiksi.

– Eräs yksinäinen pikkupoika oli annettu valkoisille sotilaille. Ei tiedetä miksi ja mitä hänelle sen jälkeen tapahtui. Paljon tietoa on mennyt hukkaan, kun näistä asioista ei ole puhuttu, Pekkalainen harmittelee.

Lapset eivät saaneet erikoiskohtelua

1900-luvun alussa käsitys lapsesta ei vastannut nykyistä mielikuvaa. Oli tavallista, että lapset tekivät töitä ja osallistuivat perheen elätykseen.

– Sotaankin lapsia tuupattiin. He joutuivat sinne vahingossa, perheidensä painostamana tai muun porukan mukana pakolaisina. Tämä sopi ajankuvaan. Käsitys lapsesta oli pahasti hukassa sekä perheiden sisällä, yhteiskunnassa että sotakoneistossa ja oikeusprosessissa. Heitä saatettiin kohdella ihan hyvinkin, mutta ei ole mitään näyttöä siitä, että heillä olisi ollut minkäänlaista erikoisasemaa, Pekkalainen sanoo.

Tilastot lapsivangeista kertovat laajemminkin 1900-luvun yhteiskunnasta. Vain kourallinen heistä oli koululaisia. Suurin osa oli ammatinharjoittajia.

– Nuorin vankilistaan merkitty ammatinharjoittaja oli viisivuotias puuseppä Kuopiosta.

Väkivalta jatkui sodan päätyttyä

Pekkalaisen mukaan perheitä surmattiin myös sodan päätyttyä.

– Veri kävi kuumana vielä sodan jälkeenkin ja lapsia surmattiin vanhempiensa kanssa, jos he olivat kuuluneet punaisiin. Koskaan ei saada selville, kuinka paljon näitä on loppujen lopuksi tapahtunut.

Punaisiin kuuluneita ja heidän jälkeläisiään on myös syrjitty eri tavoin sodan jälkeisessä yhteiskunnassa.

– Lasten kohtelu on ollut julmaa ja käsittämätöntä. Opettajat ja papitkin syrjivät ja pahoinpitelivät näitä lapsia henkisesti ja muutenkin. Tämä on siirtynyt vielä komanteen sukupolveen. Esimerkiksi eräs muusikko oli hyväksytty armeijan soittokuntaan. Hänen äitinsä osti pojalle asun ja tämä lähti Helsinkiin esikuntaan. Siellä huomattiin, että pojan isoisä oli ollut punainen. Pojan ammatti katkesi siihen. Tämä tapahtui 50-luvulla.

Kyräilevä kansa

Sodan jälkeen ei uskallettu puhua, kuka oli ollut milläkin puolella. Hävinneet pelkäsivät häpeän leimaa ja syrjintää. Pekkalainen toivoo, että nyt asioista puhuttaisiin avoimesti.

– Enää kukaan meistä ei ole syyllinen mihinkään. Ei tarvitse ajatella, että ei uskaltaisi kertoa

Ei kai teurastajan nimeä laiteta HK:n lihatuotteisiinkaan!

Jogo se on loppunt se sota

Konneveden ja Rautalammin osuus sisällissodassa on ollut muutamia seikkailunhaluisia lukuun ottamatta jokseenkin vähäinen. Täällä on sivusta seurattu tilannetta ja keskitytty elämiseen, toivoen ettei tarvitsisi valita kumpaakaan puolta. Sotahan käytiin enimmäkseen Suomen eteläosissa.

"Lahtari" ja "Punikki" nimitysten käyttö ei minusta kuulu enää asiaan jos vakavissaan halutaan historiaa tutkia, mutta jokainen tietysti taablaa tavallaan.

Vanhassa Konneveden kuntakirjassa on kaikki oleellinen Itsenäistymistä edeltävältä ajalta ja sen jälkeen. Kysele kirjastosta jos oikeasti asia kiinnostaa.

Vielägö varuillaa oltava on,jos hyöggöävät giihgeimmät gimppuu

Käyntiinkö Konneveden-Hankasalmen alueella vapaustaisteluja punaisten ja valkoisten välillä ja jos taisteltiin niin missä päin?

Kiinnostaisi tietää myös toisen maailman sodan ajoilta tapahtumia näiltä seuduilta, oliko Konnevesi-Hankasalmi alueella mitään joka liittyy sotaan, esim. desanttijahtia tai pommituksia?

Hankasalmen asemalla kait johonkin aikaan oli jotain sotaan liittyvää tapahtumaa.

Kyllähän näitä punikkien muistokiviä löytyy Konneveden maastosta vieläkin.Itse
muistan kun alle 10 vuotiaana olin vanhempieni kanssa mustikassa erään mäen-
syrjässä. Siellä oli Kiveen hakattu nimi ja minulle kerrottiin miksi oli.
Se oli hyvä oppi koskapa sen yhä muistan pilvisenä päivänä kuusivaltaisessa
mäkirinteessä.- Jos ihmiselle oikeudenmukaisuus ja vapaus ovat tärkeitä a-
sioita niin em. ihmisoikeuksille kaikenlainen vihapuhe ja törkyturpaisuus
ovat paperia. :) Always look at the bright side of the Life!