Kun Trumppi tölvii

Ruuneman

Suuri ja mahtava amerikka sai suultaan ja kooltaan suuren johtajan, joka luulee suuria, varsinkin itsestään, mutta tietää ja ymmärtää ilmeisen vähän. Väärät tiedot oikeuksista ja oikeiden tietojen puute vääryyksistä on hirvittävä yhdistelmä kenelle vaan ihmiselle.

Kun Trump jylisti pääsykiellon amerikkaan seitsemältä muslimimaalta hän perusteli sen sillä, että WTC:n torneihin hyökättiin ja ameriikkaa haavoitettiin. Nimitän USA:ta amerikaksi helppouden vuoksi.

Osama bin Laden hyökkäsi kostoksi. Kyllä arabeja on laajalti loukattu halki vuosikymmenten. Pelkästään Israelin eli jutalaisten auttaminen on
on aiheuttanut paljon tuhoa "muslimiuskoisille".

Jokainen lukutaitoinen tietää mitä on tapahtunut. Irak on sekasorron tilassa kun sinne hyökättiin, Libyan Muammar Gaddafi tapettu ja kansoja on ajettu Eurooppaan harmiksemme. Autiota tilaa on syntynyt joidenkin elettäväksi. Syyrian 20 miljoonainen kansakin Euroopan harmina ja "muut muslimit" päälle.

Suurimman hirmustukseni valtaan joudun kun näen niitä pieniä arabilapsia. Kiharoiden ympäröimät persikkaiset kasvot joissa suuret ruskeat silmät ovat ihmetyksestä selällään. Nuo "pienet pyhimykset" ovat
kauniimpia kuin yksikään taiteiltu Pyhimys.

Miksi maailman ihmiset eivät suutu ja tee jotain?

En muista kaikkea, en varsinkaan oikeassa järjestyksessä, mutta hiukan "sinne päin" kirjoitin.

13

202

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TiukkaAnalyysi

      Puska aloitti "demokratian viemisen" hyökkäämällä Irakiin.
      Obama jatkoi asiaa, mutta kuvitteli tosissaan vievänsä demokratiaa ympäri arabimaailmaa innostamalla ja aseistamalla vallankumousliikkeitä, josta nyt on seurauksena karmea kaaos ja pakolaistulva.
      Clinton olisi jatkanut samaa rataa.

      Trump sanoi jossain ulkomaisen tv-kanavan uutisissa haluavansa Usan irtaantuvan kokonaan sodista ja konflikteista. Hyvä.
      Tosin aseteollisuus ja osa kenraaleista ei pidä tästä, joten voi tietää lyhyttä elämää.

      Venäjän ja Usan pitäisi yhdistää voimansa terrorismia vastaan.

    • Suomen avattava rajat 5 miljoonaa muslimia tulee mielellään ja kansalla on töitä työttömyys poistuu hetkessä, eläkkeet voivat vähän laskea ei haittaa rikkaita.

      • Hyvin oivallettu sinulta vihdoinkin, koska me apinatkin jotain osataan! Ajatella, että 5 miljoonaa ruokittavaa tulisi ja kaikille olisi ruoka laitettava!

        Siitä`vain sianlihaa pöytään ja mämmiä jälkiruoaksi ja ruokailukulut pienenisi. Vastaisuuden varalle täytyisi tuo ruokalista uusia!D

        Joku jo ehdotti, että siitä saataisiin hyvät sotilaat, joten kaikki täytyy Itärajalle asuttaa ja 5 miljoonaa jo olisi melkoinen Meksikon muuri!D

        Pääseekös nämä "isis-pakolaiset"armeijan palvelukseen? Tuskin, koska onhan heillä jo sotilaskoulutus lapsuudesta saakka, mikäli katsoo näitä "uutispläjäyksiä", joissa jo 4-v tapaa ihmisiä!:))

        ps. Kaikki tämä on kirjoitettu huumorinkukka ainakin toisessa silmässä, sillä en itse joudu/halua suremaan maailman tilanteesta.


      • Kummallista, että "neuvotaan" niin päättömällä tavalla. Se ei ole edes huvittavaa, se ei ole edes ironiaa, se on pelkkää tyhmyyttä.
        On vihdoin tajuttava, että ihmiskunta on samassa veneessä, ovat sitten minkärotuisia ja -uskoisia tahansa.

        Aina on vainoojia ja vainottuja. Syyllistämällä ja torjumalla vainotut, annamme vainoojille ja terroristeille vapaat kädet: tehkää mitä mielitte, me emme ota vastaan pakenevia, saatte tehdä mitä haluatte ja vaurastua tappamienne vastustajien omaisuudella.
        Sitä seuraa, että vuoro tulee myös meille, kun terroristit ovat tuhlanneet ryöstösaaliinsa.


    • Halusipa tai ei niin koskee.

      Jos suuri päättäjä on kuin saapas ja toimii ylisuurin valtuuksin, saa koko ihmiskunta olla varuillaan.

      Tämä maailmamme on ylitäytetty kun piti vaan lisääntyä ja täyttää. Ydinvoimalla saadaan ehkä pusplankki, jossa ei ole ainakaan elolloista olentoa. Nyt ainakin tapahtuu.

    • TiukkaAnalyysi

      Ronald Reaganista sanottiin valinnan jälkeen, että nyt maailmanrauha loppuu, kun tällainen ase- ja sotahullu, väkivallanihannoija jne. tulee presidentiksi.
      -86 sopi Gorban kanssa ydinaseiden rajoitus- ja tuhoamissopimuksen ja solmi muutenkin hyvät ja rauhanomaiset suhteet Neuvostoliittoon. Paras Usan presidentti Kennedyn jälkeen.
      Niinkin hyvät suhteet, että kommunistit häpeissään ymmärsivät itse lopettaa kommunisminsa.

      Obama ja Clinton...

    • Trumph-on.viisas-

      JOS olisin Trumphi minäki kieltäisin samoin mslimimeilta maahan tulon,
      myös euroopan rajat pistettäisiin kaikilta muslimeilta kiinni,
      niinkauaksi aikaa että niitten uskonnon opetus muuttuu ihmskuntaakohtaan arvostavaksi,
      ketään ei tapeta uskonnon takia,
      eikä vaimoja tapata mistään syystä niitten kultuurissa,
      kaikille naisille kaikki elämisen oikeudet kolutusta yöten niitten kultuuriin,
      sitten vasta rajat aukastaan takasi,

      • Olet siis Trumpin puolella siinä? Niinpä sinulla ei varmaan ole mitään sitä vastaan, että ne pakolaiset, jotka yrittivät turhaan Amerikkaan, tulevat nyt meidän rajoillemme apua pyytämään?
        Meilläkö mielestäsi on paremmat edellytyksen 5 milj. maassa kuin Amerikalla, jossa on yli 200 milj. asukasta? Pakolaisongelma on jo koko maailman laajuinen. Oletko sitä mieltä, että maailman rikkaimpiin kuuluva valtio saa sulkea rajansa ja jättää ongelman Euroopalle, johon myös Suomi kuuluu?
        Pakolaisongelma ei ole Euroopan asia. Se on ratkaistava kaikkien maiden kesken.


    • stoppianyt

      Olisi pakko oppia elämään ihmisiksi jos ei muut maat aina olis korjaamassa jälkiä ja satsaamassa rahaa ja apua noihin sotapesäkkeisiin. Miksi se on meidän ongelma jos siellä vaikka uskonnon varjolla toisiaan listivät ? Suvereenilla maalla on oikeus sulkea rajansa ja valita ketä ottaa, myös Suomella. Unkari on hyvä malli. Siellä saa kyllä turvassa olla sodalta mutta ei hyysätä eikä tehdä houkuttelevaksi sosiaaliturvan takia. Turvapaikkajärjestelmästä on tullut turvapaikkashoppausta .Se on ongelma ja se pitää Suomessakin ratkaista. Tämä on pussin pohja, täältä ei enää voi eteenpäin lähettää. Osuutemme olemme tehneet , näin pieni veloissa oleva maa.

    • LtnPigeon

      Kuka niitä sotia rahoittaa????? Minä sanoin jo kun Jugoslaviassa sodittiin , lähettäkööt pakolaiset Usa:han Englantiin tai ryssänmaalle ! Sama se on nytkin .- Jos Saddam ja Ghaddafi olisivat vallassa niin ei olis pakolaisvirtaa , mutta niin kauan kun Usa:n ja ryssän sotateollisuus tarttee harjoituskenttiä , ei tule maailmanrauhaa !

    • omavastuu

      Ei muihin voi luottaa eikä muille palloa heittää, nyt on vaan Suomen pantava rajat kiinni ihan kokonaan. Ei yhtään pakoloista enää tänne !

      • toleranssi

        Akateemisten maastamuutto Suomesta on suurempaa kuoin koskaan ennen ja jäljelle jää työttömät ja vanhukset. Rajat kiinni politiikkaa parhaimmillaan.


    • TiukkaAnalyysi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      139
      916
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      795
    3. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      101
      766
    4. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      60
      725
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      55
      591
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      583
    7. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      43
      494
    8. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      154
      489
    9. 42
      479
    10. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      7
      438
    Aihe