On mahtavaa olla Tampereen ilveksen kannattaja.
Yhtä juhlaa kaikki mitä ilves-fanina voi jääkiekolta saada.
Yhtä juhlaa kaikki mitä ilves-fanina voi jääkiekolta saada.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Emme käy peleissä niin kauan kún Manngard jatkaa ,emmekä näköjään sen jälkeenkään.Jos viitsimme peliin tulla kannatuksen osoituksena poistumme toisessa erässä kun Ilves ei pärjää.
Tappara hoitaa asiat mallikkaasti kaikilla osa-alueilla.
Menestys on ollut tavaramerkkinä koko 2000-luvun ajan, vaikka vain yksi mestaruus onkin tullut.
Tappara on jo nimenä käsite, jonka lausuminen antaa lausujalleen dopamiinin kaltaisen hyvänolon tunteen ja kuulijalleen asenteesta riippuen joko pelon tai syvän vihan.
Tapparan logon näkeminen herättää kunnioitusta, päinvastoin kuin Ilveksen logo, joka ennemmin saa katsojan suupielet myötähäpeän aiheuttamaan hymyyn.
Nyt kaikki tamperelaiset joukolla halliin katsomaan maan ylivoimaisesti parasta jääkiekkoa, jonka tulevaisuus on turvattu vuosiksi eteenpäin Tapparan laadukkaan seuratalouden, valmennuksen ja pelaajahankintojen myötä.
Mitä vitun paskaa! Tapparan merkkiä en huolisi edes kalsareihini takpuolelle. Ilveksen paitaa pitäisin vaaikka Saksassa ilman häpeää.
Tyypillinen ilves-fani.
- kirjoitustaito heikko
- vihamielinen käytös
- uhoaa ja murisee, mutta saa silti aina turpaansa.
Saksassa miekin voisin pittää mutten Suomessa.
toinenkki Ilivesfani puhhuu järäkee.
Taas kissanpissa haisee .
Tappara nöyryytti taas ilvestä ja näyttäisi siltä että ilves jää taas kerran pudotuspelien ulkopuolelle.
Miksi kukaan haluaa maksaa itseään halliin katsomaan tuollaista umpisurkeaa räpellystä?
Tappara oli jälleen kerran täysin ylivoimainen ja vain säälistä annettiin ilvekselle yksi piste.
ILVES ON PERSEESTÄ JA SIELLÄ PELAA VITUN HUONOJA PELAAJIA.
Ensin putoo Ässät sitten putooo Tappara kukas sitten putoo...Historian kirjat esille ,jos on unohtunut kuinka mestaruutta juhlitaan
Hyvä Ilves
nii mikä putoo????
heh, onhan tuo suuri saavutus päästä play-offeihin (Ilvekseltä).... mitalikin jopa saavutuksena tältä vuosituhannelta. Joukkue, joka reenaa puolen vuoden kesätauoilla vuodesta toiseen ja silti ei ole jätkät kunnossa tärkeissä peleissä. Ei hyvin mee... reenatkaa vähä lisää, niin jaksatte seiskapelejäkin...
Ilveksen kulttuuriin on sisäänrakennettu HÄVIÄMINEN😁
Varmaan ilvesakatemiassa opetetaan häviämään tärkeät pelit.
Kummeli on tehnyt vitsin ilveksestä.
"Me hävitään tää peli"🥳
Akatemiassa kurssin nimi on :
How to fuck all important games🏒