Jämsä haluaa vapaan kielivalinan

Tässä kirjoituksia, mitä pakkoruotsin lopettaminen Jämsässä herätti RKP:n palstalla:

Jämsän kunnan talousarviosta voi lukea seuraavat asiat:
a) kunta on rankasti muuttotappiollinen
b) porukka on eläköitymässä
c) talous on alijäämäinen
d) ilman etelän tukia kunta olisi konkurssissa jo aikoja sitten
Johtopäätös on se, että Jämsän kunta ei saisi enää jatkaa epäonnistumisen polulla ja näin sen itsemääräämisoikeus tulisi poistaa lisävahinkojen syntymisen ehkäisemiseksi.

Ei heikkoutta ja osaamattomuutta fennossa, jota se ei laita kouluruotsin syyksi.
Ehkä teidän olisi syytä joskus käydä muualla kuin Junttilandian poppatohtorilla tutkituttamaan kallojenne sisällön. Voi olla aika karmea kokemus molemmille osapuolille, mutta jostain sen paranemisen on pakko alkaa.

On siis suomenruotsalaisten syy, että 95 % eduskunnan suomenkielisestä osasta ja 5 % ruotsinkielisestä osasta hyväksyy Suomen koulujen opetussuunnitelman. Suunnitelman, joka suistaa fennon raiteiltaan (minnehän nekin olivat viemässä?) loppuelämäksi. Loppuelämä meneekin sitten maristessa ja vinkuessa SFP palstalla kouluruotsista. Noin 100 % Suomen kansalaisista hakisi syitä fennon ongelmiin jostain muualta - alkaen fennosta itsestään.

Milloin te taulapäät ymmärrätte, että joltain Jämsältä ei kysytä yhtään mitään? Se tekee kuten sanotaan, tai menee konkurssiin.
1189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"95+%+eduskunnan+suomenkielisestä+osasta+ja+5+%+ruotsinkielisestä+osasta+hyväksyy+Suomen+koulujen+opetussuunnitelman"Miksei+teillä+ole+siellä+ruotsinkielisellä+puolella+pakkomatematiikkaa+-+sitten+voitaisiin+keskustella+jopa+faktoihin+perustuen.Ehdoton+enemmistö+suomalaisista+ei+halua+pakkoruotsia+vaan+vapaasti+valittavan+vieraan+kielen+sen+sijaan.+Se+olisi+niin+mielekäs+kuin+kustannustehokas+muutos.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietoa.maailmasta kirjoitti:

Tässä kirjoituksia, mitä pakkoruotsin lopettaminen Jämsässä herätti RKP:n palstalla:

Jämsän kunnan talousarviosta voi lukea seuraavat asiat:
a) kunta on rankasti muuttotappiollinen
b) porukka on eläköitymässä
c) talous on alijäämäinen
d) ilman etelän tukia kunta olisi konkurssissa jo aikoja sitten
Johtopäätös on se, että Jämsän kunta ei saisi enää jatkaa epäonnistumisen polulla ja näin sen itsemääräämisoikeus tulisi poistaa lisävahinkojen syntymisen ehkäisemiseksi.

Ei heikkoutta ja osaamattomuutta fennossa, jota se ei laita kouluruotsin syyksi.
Ehkä teidän olisi syytä joskus käydä muualla kuin Junttilandian poppatohtorilla tutkituttamaan kallojenne sisällön. Voi olla aika karmea kokemus molemmille osapuolille, mutta jostain sen paranemisen on pakko alkaa.

On siis suomenruotsalaisten syy, että 95 % eduskunnan suomenkielisestä osasta ja 5 % ruotsinkielisestä osasta hyväksyy Suomen koulujen opetussuunnitelman. Suunnitelman, joka suistaa fennon raiteiltaan (minnehän nekin olivat viemässä?) loppuelämäksi. Loppuelämä meneekin sitten maristessa ja vinkuessa SFP palstalla kouluruotsista. Noin 100 % Suomen kansalaisista hakisi syitä fennon ongelmiin jostain muualta - alkaen fennosta itsestään.

Milloin te taulapäät ymmärrätte, että joltain Jämsältä ei kysytä yhtään mitään? Se tekee kuten sanotaan, tai menee konkurssiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu