Tunnen yksinäisyyttä, vaikka minulla olisi mahdollisuus tavata ihmisiä. Tapaamiset liittyvät kuitenkin aina toisten ihmisten tarpeisiin, eikä koskaan siihen mitä itse haluaisin. Tunnen itseni hyväksikäytetyksi, sillä saatan soitella ja lähetellä viestejä toisille viikkoja tai jopa kuukausia ilman vastausta. Kun sitten kuukausien päästä jollakin ystävällä on tarve tavata tai puhua, silloin otetaan yhteyttä. Olen kuin häkkieläin, jota tullaan rapsuttelemaan silloin kun huvittaa.
Käyn jatkuvaa painia mieleni kanssa, hylkäänkö ihmiset vai alistunko kohteluun? Mietin näitä asioita joka päivä.
Käyn jatkuvaa painia mieleni kanssa, hylkäänkö ihmiset vai alistunko kohteluun? Mietin näitä asioita joka päivä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hei
Tilanteesi kuulostaa raskaalta. Ei ole mukava tunne jos tuntuu, ettei kukaan tarvitse sinua sinun itsesi vuoksi. Mietit jopa, että voisitko hylätä muut ihmiset ja alkaa elää ihan yksin. Toisena vaihtoehtona pohdit alistumista kohtaloosi.
Mitä sinä itse toivoisit ystävyydeltä ja muilta ihmisiltä? Miten tavoitteeseen olisi mahdollista päästä?
Pappi Elisabet
Toivon ystävyydeltä sitä mitä ystävyys on, eli molemminpuolista kunnioittamista ja välittämistä. Eihän se ole oikein että tietoisesti toista halveksitaan ja nautitaan siitä kun toisella ei ole kavereita. Pääsen tavoitteeseen kun olen löytänyt enemmän luotettavia ystäviä rinnalleni, ja saan lopullisesti unohtaa nämä narsistit elämästäni.
Se on sitten eri asia riittääkö voimat enää yrittää luoda näitä ystävyyssuhteita, sillä huonot kokemukset edellisistä vaivaa sen verran paljon mieltä.
Hyvin määritelty! Noin itsekin ajattelen ystävyydestä. Oikeastaanhan mikään yksipuolisuus tai hyötyminen ei edes ole mitään ystävyyttä.
Kunpa jaksaisit uskoa siihen, että aitoa ystävyyttä ja välittämistä on olemassa. Mainitset, että sinulla kuitenkin on jokin luotettava ihminen elämässäsi? Jos näin on, olet kuitenkin onnekas. Kaikilla ei ole yhtäkään.
Pappi E
Eivät noi mielestäni oikeita kavereita ole. Mul on tällänen tapaus joka oli mun kanssa vaa sen takia ettei joutuisi olemaan yksin. No sitte ku päästää uutee kouluu nii unohtuu nämä vanhat ystävät ja dumpataa kun roskakoriin. Nii nytte sitte hengaillaa niitten uusien "parempien kamujen kanssa". Ei sellane ole oikee ystävä. Sen kun jätät!
Olen jo osan näistä jättänyt, tai päättänyt kohdella samalla tavalla kuin minua on kohdeltu jo vuosikausia - eli en vastaa puheluihin ja viesteihin, enkä soittele jos ei ole tarvis. Tein kummallisen havainnon että minut nähdäänkin nyt jotenkin "huonona tyyppinä", koska kohtelen heitä välinpitämättömästi. Tätä on minun osaltani kuitenkin kestänyt vasta muutaman kuukauden ajan. Eihän se ole vielä mitään...
Ei kannata välittää. Sanokoo mitä haluavat. Mainitsit et olet löytänny luotettavia ystäviä rinnalles nii mul on kysymys: Nii ootko saannu niit hyvii ystävii mistä? Ei ole ystäviä täl hetkel enkä mene narskun ystäväpiiriin. En ole niin epätoivonen.
Pari hyvää on ollut mun elämässä mukana jo kauemmin, ja yhden tavannut työn kautta pari vuotta sitten. Ystävyyttä on se tunne että ne on olemassa mun elämässä, vaikka yhteydenpito ei olisikaan tiivistä. He eivät voi poistaa yksinäisyyttäni, sillä tiedän että heillä on kiireitä elämässä. Poden siis ehkä enemmän sosiaalista kuin emotionaalista yksinäisyyttä, vaikka joskus ei olekaan ketään kenelle puhua.
Jos joku kohtelee sinua kuin ilmaa, niin hänestä itsestä tulee väistämättä ennemmin tai myöhemmin mitätön osa sun elämää. Yritä unohtaa menneet ilman katkeruutta, ja usko että löydät vielä ystäviä. Aloita vaikka uusi harrastus. Niin ajattelin itse tehdä jossain vaiheessa.