Olipa pääministeriltä härskiä vaalipropagandaa.
Uusi Suomi:
Yrittäjä ihmettelee Juha Sipilän taloushehkutusta: ”Pikemminkin viimeinen naula arkkuun”
Juha Sipilä antoi keskiviikkona eduskunnalle pääministerin ilmoituksen hallituksen politiikasta vuonna 2017 ja hehkutti Suomen talouden ja työllisyyden parantunutta tilaa.
Helsinkiläinen yrittäjä, Trainers' Housen ja Razorfish Suomen entinen toimitusjohtaja Tuomo Luoma ihmettelee Puheenvuoron blogissaan, mihin perustuu pääministeri Juha Sipilän (kesk.) näkemys siitä, että Suomen taloudessa on tapahtunut käänne parempaan.
–Vuosi sitten, kun meillä meni huonosti ja luottamusbarometrit olivat matalalla, meidän kustannuskilpailukykymme oli huono, rakenneuudistukset olivat tekemättä ja julkinen velka kasvoi. Nyt, kun pääministerin mukaan käänne tapahtunut ja työllisyyskehitys on vahvaa, meidän kustannuskilpailukykymme on yhtä huono, rakenneuudistukset tekemättä ja julkinen velan kasvu ei ole laantunut yhtään, Luoma kirjoittaa.
Hänen mukaansa käännettä parempaan ei kannatta hehkuttaa ilman viennin elpymisen tuomaa kasvua.
–Se, että yhä kasvavalla julkisella velalla rahoitettavilla tulonsiirroilla elävä kansa kuluttaa populistipoliitikoiden kannustamana rohkeammin ja ottaa entistä enemmän velkaa, on pikemminkin viimeinen naula arkkuun kuin minkään valtakunnan elpymistä, Luoma lataa.
Hän muistuttaa, että vienti on edelleen 20 prosenttia pienempi ja talous kasvaa viisi kertaa hitaammin kuin 10 vuotta sitten ja mitään muutosta kituliaalle kasvulle ei ole näkyvissä.
–Toinen fakta on se, että tilanne ei korjaannu kiky-sopimuksen 24 tunnin vuosityöajan pidentämisellä tai julkisen puolen 30 prosentin lomarahan leikkaamisella. Nuo asiat juuri ovat homeopaattista talouspolitiikkaa, jonka vaikutus kokonaistalouteen on sama kuin olisi hallituksen kuukauden paastolla ennen puoliväliriihtä, Luoma kommentoi.
Kolmas fakta on Luoman mukaan se, että julkiset menot on edelleen mitoitettu kymmenen vuoden takaiselle vahvan talouden ja jatkuvan voimakkaan kasvun ajalle.
–Näiden realiteettien perusteella jokaiselle pitäisi olla päivänselvää, että todellista talouden käännettä ei saa aikaiseksi muuten kuin merkittävillä rakennemuutoksilla. Ja mitä pidempään asiassa vitkutellaan, sitä rajumpia tarvittavat toimenpiteet tulevat olemaan.
Pääministeri Juha Sipilä antoi keskiviikkona eduskunnalle pääministerin ilmoituksen hallituksen politiikasta vuonna 2017 ja hehkutti Suomen talouden ja työllisyyden parantunutta tilaa. Asiasta nousi kova polemiikki, ja muun muassa Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus sanoi Uudelle Suomelle, että Sipilä kaunisteli Suomen valtionvelan tilannetta. Sipilän sanoihin tarttui myös vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki.
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/yrittäjä-ihmettelee-juha-sipilän-taloushehkutusta-”pikemminkin-viimeinen-naula-arkkuun”/ar-AAmQwzM

Vastaukset 7
Vanhimmat
Onpa entinen toimitusjohtaja synkällä mielellä. Ehkä juuri siksi, että hän on entinen toimitusjohtaja. Onkohan tuo synkkä mieli myös siihen, että hänestä tuli entinen.
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/politiikka/sipilan-hallitus-kikkaili-tilastoilla-menee-kaanne-tapahtunut-uskokaa/
EU:ssa ollaan huolissaan Suomen talouden suunnasta. Tilastossa olemme toiseksi viimeisenä ja Kreikankin talous kasvaa nopeammin kuin Suomen?
Kyllä jokainen liike elämässä toimiva tietää, että kasvua odotetaan, mutta varsin hidasta ja poukkoilevaa on sillä saralla. Ja mitä tekevät yritykset? Hiovat toimintaa heti vuoden alussa tuloskuntoon, yt-neuvotteluja riittää ihan koko tällekin vuodelle.
Kommenttisi oli asiaton; "toimitusjohtaja synkällä mielellä" jne. Pitää sinunkin muistaa vielä, että kaikki eivät ole tehneet "uraa" valtion tai kunnan suojatyöpaikassa. Ja nykyaikana liike-elämässä ja yrityksissä on paras tieto nykyhetken tilanteesta.
Näinhän+se+on+mennyt.+Sipilä+on+hehkuttanut+talouden+käännettä+vain+sen+vuoksi,+että+vaalit+ovat+tulossa.+Hän+pelkää+hallituspuolueiden+rökäletappiota,+mikä+voisi+hajottaa+hallituksen.+Siksi+Sipilän+mielestä+kannattaa+nyt+puhua+niin+paljon+positiivista+palturia+kuin+vain+pokka+kestää.+Hän+on+jättänyt+esm.+mainitsematta,+että+vienti+putos+joulkukuussa+5+%+edellisestä+vuodesta.
Kepu+ja+persut+ovat+ottaneet+vaalitappion+pelossa+saman+strategian.+Pitää+yrittää+selittää+asiat+monta+kertaa+paremmiksi+kuin+ne+todellisuudessa+ovat+ja+väittää,+että+muutos+on+hallituksen+ansiota.+Kokoomuksessa+tällaiseen+pelleilyyn+ei+ole+onneks+kehdattu+lähteä.+Kokoomuslaiset+eivät+halua+jäädä+vaalien+jälkeenkään+kiinni+valehtelusta.
Valtiovarainministeriön+katsaus:+
"Tuomio+on+tyly,+ja+kuuluu+sanatarkasti+näin:+”Keskeiset+hallituksen+asettamat+tavoitteet+eivät+täyty.+Tavoitteesta,+jonka+mukaan+lisävelkaa+ei+oteta,+ollaan+vielä+kaukana.+Julkinen+velka+suhteessa+bruttokansantuotteeseen+kääntynee+kuitenkin+tavoitellusti+lievään+laskuun+vuosikymmenen+lopussa,+mutta+velkasuhde+uhkaa+kääntyä+uudelleen+kasvuun+2020-luvulla.+Työllisyysaste+on+jäämässä+kaksi+prosenttiyksikköä+tavoiteltua+72:ta+prosenttia+alhaisemmaksi+vuonna+2019.”+
Talouden+kasvu+perustuukin+rakentamisen+ja+yksityisen+kulutuksen+kasvuun.+Yksityisen+kulutuksen+kasvu+taas+on+suurelta+osin+velkarahoitteista+ja+on+siten+epäterveellä+pohjalla.+Tänä+vuonna+kulutuksen+kasvua+hillitsee+myös+reaalipalkkojen+pieni+lasku."
Valtiontalouden+"pyörittäminen"+nielee+rahaa:
Vuositasolla++valtionhallinnon+johtajien,+erityisasiantuntijoiden+ja+asiantuntijoiden+palkat+kasvoivat+noin+4,6%:n+vuositahtia,+valtiolla+palkat+nousivat+noin+3,2%:n+vuositahtia,+kunnissa+2,8%+ja+yksityisellä+2,6%. +
Paisunutta+hallintoa+täytyy+joka+sektorilla+ja+tasolla+supistaa.+Julkishallinto+työllistää+noin+660000+työntekijää+(valtio+ja+kunnat).+Yksityinen+työllisyys+on+taas+on+tippunut+alle+1800000.+Noin+24-25%+työllisistä+työskentelee+julkisissa+töissä.
+Maksajia+on+siis+koko+ajan+vähemmän+alati+kasvavalle+julkiselle+palkkasummalle.+ Jos+julkiset+palkat++jäädytettäisi+muutamaksi+vuodeksi,+muita+säästöjä+ei+juurikaan+tarvittaisi.+Rakenteellisia+uudistuksia+tarvittaisiin+tietenkin+siitä+huolimatta.+
Valtion+eläkemenot+ovat+kasvaneet+runsaasti+ja+jatkavat+kasvuaan+lähivuosien+ajan+voimakkaasti.+Menot+ovat+kohonneet+vuositasolla+jo+yli+4+miljardin+euron.
https://www.veronmaksajat.fi/globalassets/tilastot/budjetin-tulot-ja-menot-87-.pdf
Valtion+palkkamenoja+pitäisi+alkaa+karsia++ja+turhaa+poliittisin+perustein+valittua+porukkaa+pitäisi+karsia+myös.++Maksajia+on+yhä+vähemmän,+valtion+palkkakulut+n.+4,8+mrd.++Valtion+palkkamenojen+ja+eläkekustannusten+kasvua+rahoitetaan+velalla+.
Entäs tämä:
Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus sanoi Uudelle Suomelle, että Sipilä kaunisteli Suomen valtionvelan tilannetta.
Kun ihmiset käyttää järkeä ja älyä ei lähde mukaan tähän höpöhöpö kampanjaan. Ei ne vaalit vaan typerät ihmiset. Jos joku sanoo minulle että sininen on musta ja aurinko on oranssi - niin tottakai uskon, kun niin sanotaan. Suomen talous on niin kuralla etten tiedä selviääkö täällä edes yrittämällä. Mutta poliitikot selviää kun investoivat johonkin muualle. Joten eikun tsemppiä tulevalle ja olevalle ....
JOO, TOSI HYVIN MENEE:
http://www.hs.fi/talous/art-2000005087392.html
SUOMEN talouskasvu oli loka–joulukuussa euroalueen heikointa, ilmenee Euroopan tilastokeskuksen Eurostatin julkaisemista ennakkotiedoista.
Eurostatin täsmennettyjen ennakkotietojen mukaan kausivaihtelusta tasoitettu euroalueen bruttokansantuote kasvoi loppuvuonna 0,4 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä.
Eurovaltiosta kokonaistuotanto supistui vain Suomessa ja Kreikassa. Suomessa bruttokansantuote väheni 0,5 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä ja Kreikassa 0,4 prosenttia.
JA LUKEKAA TÄMÄ, ONKO SIPILÄN KÄYTÖSKIN TÄTÄ, VRT. VAKEn perustaminen ym?:
https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/214546-suomalaisepaily-donald-trump-soveltaa-madman-teoriaa-onko-presidentin-kaytos-vain
– Tolkuttomuus ja mielivaltaisuus toimivat pelotteena, johon Nixon viittasi Madman-teorialla. Trumpin hallinnolla saattaa olla myös tärkeä rooli savuverhon vetämisessä talouspoliittisten linjausten eteen, jotka hyödyttävät ennen kaikkea varakkaita, kirjoittaa Vesala LähiTapiolan blogissaan.
...Savuverhoa tarvitaan, koska Trump valittiin heikoimpien äänillä. Uuden hallinnon talouspoliittiset linjaukset – veronalennukset ja sääntelyn purkaminen – suosivat kuitenkin nimenomaan yritysten voittoja ja varakkaita yksilöitä. Tulo- ja varallisuuserojen voimakasta kasvua näillä toimilla tuskin käännetään, Vesala pohtii.