Salainen ikkuna

Mitä ootte mieltä?

Minusta leffa on aika hyvä. Päähenkilön mielisairaus on saatu piilotettua melkein loppuun asti. Johnny Depp tekee taas hyvän suorituksen. Elokuvassa on omituisinta kuitenkin, miten juonta on muunneltu kirjaan, salainen ikkuna salainen puutarha, nähden. Ja juoni on silti pysyny hyvänä. Lopussahan kuolee juuri päinvastaiset ihmiset kuin kirjassa. numeroksi antasin (4-10) ehkä 9 .
8917
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No jaa, ihan katottava, ei nyt kyllä sen enempää. Ihan jännittävä välillä, mutta laahasi paikallaan liikaa.

Äänestä
  • Juu, oli minunkin mielestäni vähän hidastempoinen hetkittäin.

    Suosittelen kuitenkin leffan katsomista ohjaajan kommentein varustettuna varsinaisen leffan katsomisen jälkeen. Kommenttiraita on aivan loistava, ohjaaja selittää kohtauksien symboliikkaa ja lainauksia. Ohjaajalla on mahtava taito kertoa juttuansa. Itse asiassa leffa oli jopa parempi kommenttiraidan kera.

    Äänestä

Aika hyvin ainakin spoilaat elokuvaa tällä viestilläsi. Tällaisissa tapauksissa vois laittaa viestin alkuun hieman varoitusta.

Äänestä
  • anteeksi, tulin ittekin ajatelleeks vasta jälkeenpäin. olen pahoillani..

    Äänestä

Joo kovasti tykkäsin kyseisestä leffasta. Monesti filmatisoinnit kirjoista epäonnistuu karkeasti koska leffaa ei pystytä saamaan yhtä yksityiskohtaiseksi kuin kirjaa tai kuten tässä tapauksessa, novellia. Mutta tämä oli kyllä ihan positiivinen ylläri. Depp vetää mahtavasti hiljalleen hulluksi tulevan, cabin feaveriin sairastuvan kirjailija roolinsa.

Äänestä

Joo, tykkäsin kovasti. Aina ei Kingin tarinat käänny leffaksi näin hyvin. Depp oli hyvä roolissaan ja vaikka puitteet olivat pienet (miljöö yms.) homma toimi.

Äänestä

Olen nähnyt elokuvan monesti mutten ole kertaakaan lukenut kirjaa. eroavatko ne kovasti toisistaan? kannattaako kirjakin lukea?

Äänestä
  • joo ehottomasti kannattaa lukea.. se on oikeastaan paljon jännittävämpi ku lukee kirjan :) Kirja eroaa leffasta eniten sillä että eri henkilöitä kuolee lopusa.. en niin hyvin muista enään kirjaa koska luin sen jotaki kaks vuotta sit ku aloitin tän keskustelun x)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pink.triangle kirjoitti:

Mitä ootte mieltä?

Minusta leffa on aika hyvä. Päähenkilön mielisairaus on saatu piilotettua melkein loppuun asti. Johnny Depp tekee taas hyvän suorituksen. Elokuvassa on omituisinta kuitenkin, miten juonta on muunneltu kirjaan, salainen ikkuna salainen puutarha, nähden. Ja juoni on silti pysyny hyvänä. Lopussahan kuolee juuri päinvastaiset ihmiset kuin kirjassa. numeroksi antasin (4-10) ehkä 9 .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu