Äänestäisin Merjaa presidentiksi

Nokkelan tuntuinen eromeppi Merja Kyllönen Suomusalmelta on hyvä presidenttikanditaatti. Jos Sauli N on mukana, mahkut eivät kyllä ihan riitä
41459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Tarkoitin tietenkin euromeppi ei ero.

Äänestä

Juu ehdokkata on hyvä olla siltävaralta jollei Sauli suostu jatkaa, Haavisto olisi sitten paras jollei tuo puoliso varjostaisi silmäänpistävästi.

Äänestä
  • Ihmettelen vaan miten vapaamieliseksi Suomi on muuttunut sitten UKK-aikojen.
    Pekka Haavisto sai aikaisemmassa pressanvaalissa yli miljoona ääntä. Kun ajattelee noita presidentintyöhön kuuluvia edustustehtäviä eri kulttuurisissa maissa, valtion päämiehen tulisi olla heteroväkeä.

    Pekka Haavikko ilmaisi tänään jo huolensa siitä, ettei presidentin valintaan kuuluisi seuraavalla Suomikierroksella likaisia piirteitä.

    Äänestä

Haaviston ja Kyllösen takia oksensin just matolle.

Äänestä

Kyllönen on kotoisin täältä korvesta, mutta mitä hän on aikaan saanut?
Ei mitään.

Äänestä

Kyllönen on korvesta kotoisin. Suomiussalmelta kysyin mitä hyvää hän on saanut aikaseksi? Ja vastasin korven näkökulmasta, ei mitään.

Onko niin, että keskustelu on kiellettyä ja viesti poistoon jos ei ole samaa mieltä aloittajan kanssa.

No, mikäpä hänessä pitäkää Kyllösenne ; )

Äänestä
  • Merja Kyllönen sanoi että euroopassa hymyillään vinosti Suomen mallioppilasajatukselle. Että se on naiiviuden merkki.

    Jos Niinistö lähtee seuraavalle kierrokselle, hän ilman muuta saa jatkopestin. Selvästi hän on jo nyt usein tressantuneen oloinen.
    Estääpä sillä kuitenkin Pekka Haaviston pressa-aikeet neljäksi vuodeksi.

    Äänestä

Minusta Merja sopisi parhaiten pekka ja pätkä filmiin justiinaksi. Ei pressaksi tai muuksikaan. Tarjotkaa tasokkaampaa, kiitos.

1Äänestä

Suomen euromepeistä eniten huomiota saaneet on täkäläisten juorulehtien sivuilla mainetta kalastelleet omakehuretostelijat, Tosiasiassa suomalaiset ovat auttamattomasti liian pieni ryhmä tullakseen huomioiduksi keskeisiin virkoihin nimitettäessä paria poikkeusta lukuunottamatta,

1Äänestä

Merja Kyllönen on presidentti ainesta, aivan hyvä juttu,
jämäkkä, älykäs, fiksu,
voisin äänestää häntä,

Pekka Haavisto on kauhistus suomelle,
ei ikinä homo presidenttiä suomelle,
ei ikinä,

Äänestä

Soisin Sauli Niinistön jatkavan vielä seuraavankin kauden. Viisaasti ja aktiivisesti on virkaansa hoitanut. Olen aina ajatellut Thaimaan tsunamista pelastumisenjollain tapaa antaneen syvyyttä ja inhimillisyyttä hänen toimiinsa.
Mutta vaalit käydään tietysti ja kansa saa valita.

1Äänestä

Kosmopoliitti Pekka Haavisto olisi ehdottomasti paras presidentiksi.

1Äänestä
  • Kyllä, Haaviston puolisoa voi rättipää-muslimitkin tervehtiä linnan juhlissa.

    1Äänestä

  • EI MISSÄÄ TAPAUKSESSA OLE !

    Haavisto olisi HÄPEÄKSI SUOMELLE !

    Äänestä

  • Haavisto on varmasti pätevä, hyvin kävisi presidentiksi. Kyllönen, näyttää topakalta. Pääasia että on rauhaa rakastava, ei mikään sotaintoilija ja kaikenaikaa varustautumisesta jauhava. Suomessakin intoilijoita on. Henkilö presidentiksi joka pystyy luomaan hyvät suhteet jokasuuntaan, ei Venäjää tarvitse pitää aina hyökkäävänä vihollisena.
    Suomalaisethan on jo myyneet kotimaataan Venäläisille ja pikkuhiljaa muututaan tätämenoa osaksi Venäjää. Itäraja taitaa olla jo pelkkä muodollisuus ... ajan kysymys...😕 🇫🇮

    1Äänestä

Seuraavaksi presidentiksi ei tule Merja eikä Pekkakaan.

Todennäköisin ratkaisu on Sauli, joka jo ensimmäisellä kierroksella saa yli puolet äänistä.

Jos Sauli ei lähde mukaan kisaan, niin Kokoomus luultavasti asettaa peliin epäpoliittisen henkilön, esimerkiksi tiedemiehen tai talouselämän johtohenkilön,joka toisella kierroksella voittaa.

Jotta demarit pääsisivät vaaleissa loistamaan, heilläkin pitäisi olla ehdokkaana päivänpolitiikan ulkopuolella oleva henkilö. Tuon Ahtisaari-ilmiön toistuminen tuntuu kuitenkin epätodennäköiseltä.

1Äänestä

Eikös se jutta u ole ilmoiitanut alkavansa demarien ehdokkaaksi? Ja kepulle Vanhasen Matti, joka vois voittaakkin.

1Äänestä
  • Politikasta mie en mitää ymmärrä enkä siintä pal puhu. Pääasia että Antin puljulla menee hyvin.
    Jos Jutta lähtee presidenttikisaan mukaan, Juttaa mie äänestän.

    Tänään illan suussa kuulin kevään parhaan sloganin jostakin radio-ohjelmasta; "presidentti peli on parasta mitä vaatteet päällä voi tehä.

    1Äänestä

Kun käydään presidenttipeliä, niin muistelkaapa aikaa muutama vuosikymmen sitten, kun valtionpäämiehenä oli UKK.
Häntä ei voi sanoa suureksi kosmopoliitiksi. Hänelle oli läheinen oman kansan pieni ihminen huolineen ja murheineen. Kansa arvosti häntä.
Vähän suunnalta suunnalta tuo herttainen ja naisellisen pullukkatyyppinen Merjakin on kotoisin. Voisi siksi saada äänen meikäläiseltä.

Äänestä

Ilmansuuntien mukaan, hyvä perustelu!

1Äänestä

Sekä Halonen että Kyllönen ovat tyypillisen suominaisen näköisiä, joten akoille heidän äänestäminen on luontevaa.

Äänestä

Kauniit kivat naiset saa elämäänsä tyydytystä ja susältää muutenkin, rumat ja aggressiiviset menee politiikkaan.

Äänestä

Matti Vanhanen on sopiva, on asiallinen ja komea mies.

1Äänestä
  • EI Vanhasta, nimiki jo paljastaa matti ON vanha- höperö,

    MERJA KYLLÖNEN ON LOISTAVA PRESIDENTIKSI,

    olisi hyvin EDUSTAVA oikea suomalainen nainen,

    EI TARTTEIS IKINÄ HÄVETÄ !

    Äänestä

Merjako edustava, ainakin erottuu isona tuhtina ja tanakkana. Voi lähettää muslimimaihin, ei arabimiehet varmasti himoitse. Sopii hyvin Tarjan viitoittamalle tielle.

1Äänestä

Merjahan on kahvipirtti-Ski...in tapainen mieluumminkin pullukkamallinen täti ja aivan ihastuttava.

1Äänestä

Kateellinen myrkkykieli ruikkii täälläkin.

Äänestä

HIENOA

joku keksi MERJA KYLLÖSEN,

siinä on oikeeta suomalaisuutta,
edustaa fiksua, älykästä jämäkkää suomalaista naista,

Äänestä

Joku poistatti linkin jossa kaulaansa myöten jämäkkä suoeitteli Soinille tantraseksiä.

Äänestä

Ainahan sitä keskustella voi mutta nyt ei mikään viittaa siihen etteikö Niinistö pyrkisi jatkokaudelle.
Sen ilmoituksen jälkeen kilpailijakanditaateille jää vaan osallistumisen ilo.

1Äänestä
  • Nyt nainen ehdottomasti. Tilanne on päässyt kireäksi "takakireäksi"
    Nyt pitäisi pehmittää ja Niinistö ei onnistu siinä. Jutta ja Merja kyllä.
    Toivotaan että naiset äänillään ratkaisevat ja liennyttävät tunnelmaa.

    Äänestä

Jutta Urpiainen

Äänestä

Merja Kyllönen on o i k e a nainen isoilla kirjaimilla,
viisas, rehti, jämäkkä suomalinen nainen,
tietää mitä puhuu,
on aina sanojensa takana,

voitta Urpilaisenki naiseudessaan ,

Äänestä
  • Elisabeth Rehn oli vähällä päästä presidentiksi. Olikohan Ahtisaari joka sen kisan voitti.
    Jos kuka niin Niinistö hoitaa pestinsä kyllä nuhteettomasti. Joidenkin mielestä hermoilee ja tressaa liikaakin.
    Venäjäsuhteet ovat Niinistölle ongelmallisia. Halonen on satakerata kansainvälisempi kuin Niinistö.

    1Äänestä

Ei naista presidentiksi.
Edellinenkin nainen aiheutti valtavaa vahinkoa Suomelle.

Maailman tasa-arvoisimmassa maassa jo riittää. Ahneus on saanut yliotteen ja Hyvä sisko -systeemi on jo pahempi kuin Hyvä veli.

En käy tästä vänkäämään kenenkään kanssa. Ilmoitan, mikäli muutan kantani.

1Äänestä
  • joooo,
    Merja on kyllä tasokas nainen ja sitä kyllä kehtaa äänestää,
    mutta olen Niinistöön yllättävän tyytyväinen,

    hän on sitten KEKKOSEN aikojen jälkeen paras,
    ei kuitenkaa yhtä hyvä kuin Kekkonen, mutta paras kuitenki,



    SDP:n presidentit ovat olleet SUURI pettymys
    osa suorastaan kaheleita, ( Koivisto ja Halonen )

    ainoastaan Ahtisaari on tehny poikeuksen,
    hän kuitenki edusti suomea hyvin ulkomailla,
    vaikka suomen sisäinen huolenpito jäiki velipuolen asemaan hänelläki,

    1Äänestä

  • Eihän presidentti ole poliittinen, hän heittää jäsenkirjan kaivoon kun ryhtyy virkaansa. Niinpä niin, pidän kyllä häntä edelleenkin puolueensa edustajana. Hullua kuvitella että aate muka lähtee väliaikaisesti, pää pitäisi myös tyhjentää aatteista. Minua on aina huvittanut ja muitakin tunteita jotka pullistavat verisuonia, pukannut. Presidentti pitäisi valita aina puolueiden ulkopuolelta, joku fiksu ihminen, edustava..😌

    1Äänestä

  • Sauli Niinistön toivon jatkavan vielä, mutta pidän Pekka Haavistoa tietorikkaana ja maltillisen edustavana ehdokkaana.
    Ei sukupuolinen suuntautuminen määrittele kelpoisuutta edustaa maataan ja edustustehtävien hoitoa.

    Sukupuolisen mieltymyksen poikkeavaisuus valtavirrasta saa aikaan mielipiteitä, joissa seistään kuin jalat sementissä. Uskomatonta kun sukupuolisuutensa hoito on vain osa ihmisestä, jonka jokainen, yksinäinenkin saa hoitaa tavallaan!

    1Äänestä

Ilman muuta Ilja Janitskin presidentiksi! Siinä on suora, rehellinen, vastuuta pakoilematon MIES! Kannattajakortteja kerätään jo, netistä löytyy tarkemmin.
Katsotaanpa meneekö tämä viesti suolen automaattisensuurista läpi, kun on ihan kielletty nimi esillä...

Äänestä

Hyviä kaikki, mutta Iitin Tiltu on paras!

1Äänestä

Juttakin ihan jees, jos ei korottas ääntään kun ärsyyntyy eli aito hymy ja rauhalllisuus on valttia.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


susivarmamies kirjoitti:

Nokkelan tuntuinen eromeppi Merja Kyllönen Suomusalmelta on hyvä presidenttikanditaatti. Jos Sauli N on mukana, mahkut eivät kyllä ihan riitä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu