Fobba neuvoo.

"Henkilö on kirjoittanut arkaluontoisia tietoja itsestään ryhmään, jossa on tuhansia muita käyttäjiä. Tieto on lähtenyt leviämään kuvakaappauksena. Kerron, että koska hän on itse levittänyt tietoa laajalle, ei kuvakaappauksen levittäminen lähtökohtaisesti enää täytä yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä. Jos taas tietoa levitetään loukkaavassa tarkoituksessa, loukkaavilla saatesanoilla, voi kunnianloukkaus täyttyä."

Siis vaikka ihminen itse postaa kuvansa mutta jos joku käyttää sitä loukkaavassa merkityksessä loukkaavilla saatesanoilla voi tutkinnan käynnistää mahdollisesta kunnianloukkauksesta.
597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Viittaat kai kapin laittamista kuvista syntyneeseen debattiin. Tuon mukaan kapi olisi vahvoilla, jos asiasta oikeutta käytäisiin.

Äänestä
  • Hohohhoohooooooo

    Munakarvojaan esitellyt ja analysoinut vahvoilla???

    Noilla näytöillä olisi vahvoilla vain suljetulle osastolle sulkemiseen, no, ainakin poliisit saisivat kunnon naurut sekopään viestejä tutkiessaan.

    Äänestä

Voi voi !

Miten käyttääkseni lääketieteellistä sanontaa lääkitään itseaiheutettua päänsärkyä ?

Sanotaan myös , että tyhmimmän eväät syödään aina ensin. Se pitänee paikkansa sellaista on maailman meno. Jos nyt katselee ympärilleen ja tekee huomioita panee tuo kysymään ? Kuka on kiinnostunut noita "huurukuvia ja vuodatuksia" joita verkoissa esiintyy ? On tarjolla monenmoista milloin on minkinlaista naisihmistä joka esittelee pöksyissänsä piileviä "ihanuuksia" ja sun muuta samasta sarjasta. Jotkut julkituvat kaiken mitä kuvittelevat jotakin kiinnostavan. Onko siis kadonnut elämänhallinta ja suhtellisuudentaju kadonnut kokonaan ??

Äänestä

Tällä palstalla on tiettävästi vain yksi henkilö levitellyt kuviaan.

Osa kuvista on niin rujoja, että ne jo itsessään ovat asiattomia ja esittäjäänsä loukkaavia, muiden ei siis enää tarvitse hänen kunniaansa loukata, hän tekee sen itse.

Äänestä
  • Pointti onkin tässä: "jos joku käyttää sitä loukkaavassa merkityksessä loukkaavilla saatesanoilla voi tutkinnan käynnistää mahdollisesta kunnianloukkauksesta."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NäiinHänMenee kirjoitti:

"Henkilö on kirjoittanut arkaluontoisia tietoja itsestään ryhmään, jossa on tuhansia muita käyttäjiä. Tieto on lähtenyt leviämään kuvakaappauksena. Kerron, että koska hän on itse levittänyt tietoa laajalle, ei kuvakaappauksen levittäminen lähtökohtaisesti enää täytä yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä. Jos taas tietoa levitetään loukkaavassa tarkoituksessa, loukkaavilla saatesanoilla, voi kunnianloukkaus täyttyä."

Siis vaikka ihminen itse postaa kuvansa mutta jos joku käyttää sitä loukkaavassa merkityksessä loukkaavilla saatesanoilla voi tutkinnan käynnistää mahdollisesta kunnianloukkauksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu