Eli siis oon 15v poika. Oon huomannut viimeisen puolen vuoden aikana, että mitä paremmin nukun, sitä turvonneemmat silmäni ovat kun herään. Aina kun ne turpoaa, silmäluomeni eivät näy lähes lainkaan, ja minua ärsyttää käydä koulussa aamutunneilla kun tiedän että näytän tyhmältä. Turvotus laskee hereilläolon myötä kyllä, esim jos valvon pitkään niin turvotusta ei ole lainkaan. Tarvisin nopeasti apua nyt tähän ongelmaan. En oo kellään kaverilla tai tutulla nähnyt vastaavaa.
Silmien turvoitus
3
139
Vastaukset
- silmäseerumi
Kokeile body shopin miehille tarkoitettua silmänympärysseerumia ( For Men Maca Root Eye Serum) - säännöllisesti käytettynä poistaa turvotusta. Eli ole mitenkään kalleimmasta päästä silmänympärysvoiteita eikä sisällä mitään liian vahvoja, yli 50-vuotiaille tarkoitettuja aineita.
- Siivilä
Todennäköisesti nukut mahallaan ja näin saat turvotusta kasvoille. Tähän vinkkinä, että opettele nukkumaan selällään, toki unissasi varmaankin käännyt vatsalleen takaisin. Voisit kokeilla myös, että laitat päälle puolelle patjan alle korotusta esim. tyynystä. Näin pääpuoli olisi kohoasennossa ja nesteet eivät pääse kertymään kasvoille. Vanhemmilla ihmisillä ainakin suolainen iltasyöminen tekee silmien turvotusta mutta saattaa tehdä myös sinulla. Eli vältä syömistä juuri ennen nukkumaan menoa ja varsinkaan ei mitään suolaista tai mausteista. Esim sipsit, makkarat ranskalaiset yms. Sitten vielä tulee mieleen allergiat jotka voivat aiheuttaa silmien alueen turvotusta, mutta näillä tiedoilla Ed mainitut konstit voisit kokeilla.
- joksteri
Itselläni on myös sama ongelma, tosin olen jo sinua vanhempi. Itse pesen kasvot
aamulla viileällä tai kylmällä vedellä, niin turvotus laskee nopeammin.
Aikaisempien vastausten lisäksi olen huomannut, että edellisen päivän
jäätävä tuuli aiheuttaa silmien turvotusta aamulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3483091Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1132292En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201660Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin741193- 721087
- 611013
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi42986Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.153983Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj289858- 42806