Ahtisaari

Tuolla alempana keskustellaan Ahtisaaresta. Olen sielläkin sanonut, että mies sopii kansainvälisiin sovittelutehtäviin, mutta Suomen presidenttinä hän epäonnistui.

Lehdet julkaisivat vuosina 1994 - 2000 13 kpl Ahtisaaren vastaisia kirjoituksiani ja lisäksi vielä 11 kpl perustuslakiuudistukseen liittyvää kirjoitustani. Näissä viimeksi mainituissa kannatin toisin kuin Ahtisaari valtasuhteiden parlamentarisointia ja presidentin poliittisen vallan lopettamista.

Liitän tähän ensimmäisen, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa 29.8.1994, eli puoli vuotta presidentin virkaanastumisen jälkeen:

Populistinen presidentti

Kansa näkee Suomen parlamentaarisen koneiston syypääksi surkeaan tilaamme. Puolueita pidetään kaiken pahan pesäpaikkoina, eduskunta on menettänyt arvovaltansa ja hallitus johtaa maan perikatoon. Näissä tunnelmissa Suomen kansa valitsi valtakunnan tärkeimpään poliittiseen virkaan Martti Ahtisaaren, jolla ei ollut poliittista kokemusta, ei edes Suomen ulkopolitiikasta

Ahtisaari käytti häikäilemättä hyväkseen maan taloudellista tilannetta ja Sdp:tä päästäkseen presidentiksi. Vaalitaistelun alkupuolella hän ehdotti puoluevaltuuston kokouksessa, että aloitettaisiin keskustelu puoluevallan vähentämisestä Suomessa. Puolue ärähti. Ahtisaari olikin asiasta hiljaa vaalitaistelun ajan; muuten hän olisi menettänyt puolueen ja sen valtakunnallisen koneiston tuen. Mutta tarkoitus tuli saavutettua: viesti hänen politiikan vastaisuudestaan tavoitti äänestäjät.

Virkaanastujaisseremoniassa eduskunnassa entinen presidentti ja puhemies korostivat parlamentaarisen järjestelmän kehittämistä; sen sijaan uusi presidenttimme mainitsi asiasta ponnettomasti yhdessä sivulauseessa. Ahtisaaren toiminta presidenttinä on tähdännyt suoraan kansaan nojaavan presidentti-instituution luomiseen, jonka tarkoituksena on vähentää eduskunnan ja hallituksen merkitystä. Tätä on jatkuva kiertäminen toreilla ja ”kissanristiäisissä”, kabinetin perustaminen ja parlamentaarisen järjestelmän halventaminen. Huipentuma oli äskettäin, kun hän väheksyi puolueiden merkitystä sanomalla niiden edustavan kymmentä prosenttia kansasta.

Kuitenkin parlamentaarisen hallinnon ehdoton edellytys on puoluejärjestelmä: vain sen avulla vaalien järjestäminen, hallituksen muodostaminen ja tehokas eduskuntatyöskentely on mahdollista. Puolueiden kenttäjärjestöt toimivat myös kansalaismielipiteiden kanavana puoluejohtoon ja kansanedustajiin päin. Näin on kaikissa kehittyneissä länsimaissa.

Vai haluammeko sellaisen tilanteen, joka on ollut Venäjällä viime vuosina? Heidän parlamenttinsa ei kerta kaikkiaan toimi, sillä maassa ei ole kunnon puoluejärjestelmää, on vai kymmeniä hajanaisia ryhmiä, jotka eivät pysty luomaan rakentavaa enemmistöä.

Vai haluammeko uuden ”Kekkosen, joka pyöritti poliitikkoja puolueita miten tahtoi. Nöyrät palkittiin ja vastustajat kirottiin. Sillä menolla presidentistä tuli itsevaltias, joka saattoi sekaantua mihin asiaan hyvänsä”, (Vesa-Pekka Koljonen, Ilta-Sanomat 20.8.)

Valtiosääntömme mukaan ”valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”. Tämä perustuslakimme tärkein periaate pitää muuttaa, mikäli valta aiotaan siirtää presidentti Ahtisaarelle. Tuskinpa eduskunta sen tekee, se pitäisi tehdä vielä suurella määräenemmistöllä.

Presidentti Ahtisaaren pyrkimys muuttaa valtioelinten valtasuhteita on väistämättä johtanut kiistaan EU:n huippukokouksen edustajasta. Jos Suomi liittyy EU:hun, siellä käsiteltävät asiat ovat Suomen kannalta sisäpolitiikkaa ja vaativat eduskunnan myötävaikutusta. Ilman muuta edustajan kuuluu olla eduskunnalle vastuussa olevan hallituksen pääministeri. On viisainta kirjata tämä periaate valtiosääntöön, ettei asia jää sen varaan, millainen presidentti kulloinkin sattuu olemaan.

Muutenkin kokonaan toisen näköisessä maailmassa lähes 80 vuotta sitten syntynyt maininta valtiosääntöömme, että presidentti johtaa ulkopolitiikkaa, näyttää nykymaailmassa aiheuttavan jatkuvaa sekaannusta. Sisä- ja ulkopolitiikkaa ei usein voida erottaa toisistaan. Euroopassa vakiintunut parlamentaarinen hallintotapa ja Suomen vakaat poliittiset olot ovat luoneet edellytykset sille, että ulkopolitiikkakin voidaan ottaa selkeästi parlamentarismin piiriin. Näin se on ollut muissakin Pohjoismaissa ja ne ovat aivan hyvin hoitaneet myös ulkopolitiikkansa.

Suomen kansan valitseman presidentti tulisi rakentaa luottamusta saman kansan valitseman eduskunnan ja kansalaisten välille, eikä olla sitä repimässä. Varmaan pian tulee aika, kun kansa taas luottaa puolueisiinsa, eduskuntaan ja hallitukseen. Surullista on silloin nähdä, kun presidentti Ahtisaari kansan mielipiteitä seurailevana ryhtyy tukemaan puoluepolitiikkaa turvatakseen uudelleenvalintansa.

Oiva Härkönen, Vantaa
301004
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Hyvä Oiva, tarkkaa analysointia!

Äänestä
  • Keskustan saitin kunkku iski arvostelijoilta kerralla ilmat pihalle!

    Äänestä

Kyseenalaista kunniaahan hän vain saa. Sdp:hän sitä tekee oman imagonsa ratsastajana. Ei kerrassaan mitään. Touhutahan saa.. saamatta mitään aikaan.. totuus on näin

Äänestä

Kirjoituksesi on oikein hyvä. Olen samaa mieltä puoluepoliittisen parlamentarismin puolustamisesta. Ahtisaari oli kyllä tässä suhteessa pihalla, mutta liekö kuitenkin virkansa aikana vähän oppinut.

Mainio on myös siteerauksesi Kekkosesta: Vai haluammeko uuden ”Kekkosen, joka pyöritti poliitikkoja puolueita miten tahtoi. Nöyrät palkittiin ja vastustajat kirottiin. Sillä menolla presidentistä tuli itsevaltias, joka saattoi sekaantua mihin asiaan hyvänsä”, (Vesa-Pekka Koljonen, Ilta-Sanomat 20.8.)

En tiennytkään, että Oivalla on ollut Kekkosen hallintotavasta myös oikeaa tietoa.

Äänestä
  • ... paljon muustakin kuin Kekkosen hallintotavasta.

    Selitän asiaa alempana vastauksessani KKK:lle.

    Äänestä

Oiva Härkösen vanha kirjoitus osoittaa kirjoittajan olleen pahasti hukassa jo yli kymmenen vuotta sitten. Härkösen kirjoituksen aikaan Ahtisaari oli toiminut vain puoli vuotta presidenttinä.

Martti Ahtisaari oli aivan kelvollinen tasavallan presidentti. Erityisen hienoa oli hänen työnsä Suomen vientiteollisuuden toiminnan edistämisessä. Esko Ahon pääministerikauden aikaisesta kaikkien aikojen talouslamasta toipuminen edellytti myös valtiovallan poikkeuksellisia toimia.

Martti Ahtisaari oli ensimmäinen suoralla kansanvaalilla valittu Suomen tasavallan presidentti. Tämän takia hänen aloittamansa maakuntamatkat olivat enemmän kuin tarpeellisia. Oli hyvä, että presidentti tapasi suoraan niitä henkilöitä, jotka olivat hänet presidentiksi valinneet.

Presidentti Ahtisaari ei missään vaiheessa yrittänyt vähentää parlamentin valtaa. Ahtisaari ei myöskään käyttänyt kekkosmaisia diktaattorin otteita.

Martti Ahtisaari keskittyi luonnollisesti maamme ulkosuhteiden hoitoon, joista hänellä oli urahistoriansa kautta hyvä tuntemus.

Ahtisaari ei jää Suomen historian suurten presidenttien joukkoon Paasikiven, Koiviston ja Mannerheimin tapaan, mutta kyllä Ahtisaari sentään oli presidenttinä despoottista Urho Kekkosta parempi. Ahtisaaren aikana Suomesta tuli aidosti länsimainen demokratia EU-jäsenyyden myötä.

Äänestä
  • "...Ahtisaari ei jää Suomen historian suurten presidenttien joukkoon Paasikiven, Koiviston ja Mannerheimin tapaan, mutta kyllä Ahtisaari sentään oli presidenttinä despoottista Urho Kekkosta parempi. Ahtisaaren aikana Suomesta tuli aidosti länsimainen demokratia EU-jäsenyyden myötä..."

    Eipä niin...Urho Kekkonen sensijaan tullaan aina laskemaan suurien presidenttien joukkoon – ehkä suurimmaksi.

    Urho Kekkosen ideoima ja junailema ETYK-kokous Helsingissä 1972 aloitti kehityksen, joka lopulta johti Neuvostoliiton kaatumiseen, joka puolestaan toi Suomelle mahdollisuuden EU:hun liittymiseen. Sitä mahdollisuutta käytettiinkin aikailematta hyväksi.

    Äänestä

  • oikaisija kirjoitti:

    "...Ahtisaari ei jää Suomen historian suurten presidenttien joukkoon Paasikiven, Koiviston ja Mannerheimin tapaan, mutta kyllä Ahtisaari sentään oli presidenttinä despoottista Urho Kekkosta parempi. Ahtisaaren aikana Suomesta tuli aidosti länsimainen demokratia EU-jäsenyyden myötä..."

    Eipä niin...Urho Kekkonen sensijaan tullaan aina laskemaan suurien presidenttien joukkoon – ehkä suurimmaksi.

    Urho Kekkosen ideoima ja junailema ETYK-kokous Helsingissä 1972 aloitti kehityksen, joka lopulta johti Neuvostoliiton kaatumiseen, joka puolestaan toi Suomelle mahdollisuuden EU:hun liittymiseen. Sitä mahdollisuutta käytettiinkin aikailematta hyväksi.

    >> Urho Kekkosen ideoima ja junailema ETYK-kokous Helsingissä 1972 aloitti kehityksen, joka lopulta johti Neuvostoliiton kaatumiseen

    Äänestä

  • K.K.Korhonen kirjoitti:

    Olet ETYK-kokouksen vuosiluvun suhteen tietysti oikeassa.

    Vuoden 1975 ETYK-kokouksen kaikkien osapuolien allekirjoittamaan loppuasiakirjaan liittynyt 3.kori oli (Neuvostoliiton edustajien sitä täysin tajuamatta) se "ase" jonka avulla Neuvostoliitossa pääsi alkuun toisinajattelijoiden rohkaistuminen. Aluksi pienin huomaamattomin askelin alkanut vapautuminen johti lopulta kommunismin romahtamiseen sisältä päin, kun totalitarismin kaikkia keinoja ei ollut enää käytettävissä.

    Miten hyvin Kekkonen tajusi 3:nnen korin tulevan vaikutuksen on tietenkin arvailua - sen salaisuuden Kekkonen vei mukanaan hautaan. Tunnetusti älykkäänä miehenä hänen ei voi uskoa olleen täysin spekuloimatta (ainakin omissa ajatuksissaan) Neuvostoliiton kommunistisen valtiomuodon romahtamisella.

    ... oli tosiaan ETYKin tärkein saavutus. En minäkään osaa sanoa tajusiko kukaan sen merkistyä sitä säädettäessä.

    Se loi joka tapauksessa pohjan sille kansojen liikehdinnälle, jonka avulla kommunismi kaadettiin Euroopassa ja sitä tietä koko maailmassa. Vain Pohjois-Korea ja Kuuba ovat tuon viime vuosisadan tuhoisimman aatteen vankeina.

    Äänestä

Ahtisaari pyrki suoraan kansanvaltaan puolueiden kulissien takaisen vallankäytön sijaan. Tämä ei tietenkään miellyttänyt vasemmistoa, jonka valta on aina perustunut siihen, että puoluediktatuuri sanelee mitä mieltä puolueen jäsenten pitää olla.

Äänestä

Onhan tuossa kirjoituksessasi ollut ajankohtaan sopivaa asiaakin, ja ihan oikeita huomioita valtiosäännöstämme, parlamentarismista ja eri toimijoiden valtasuhteista, mutta kun esittäjänä olet Sinä, niin minua tuo kyllä lähinnä huvittaa. Sillä juuri Sinä jos kuka olet toisaalla osoittanut ihannoivasi presidentin yksinvaltaisuutta ja antanut piu-paut parlamentarismille ja kyllä siinä demokratiakin on saanut kyytiä.

Kyllä Sinä, Oiva, olet varsinainen puoluepukari. Juuri tuollaiset olivat valinneet ja vallassa pitäneet niitä kaltaisiaan poliitikkoja, joista kansa oli saanut tarpeekseen. Lähinnä niitä vastaan se protestoi valitessaan presidentiksi Martti Ahtisaaren. Ahtisaari tiedettiin mieheksi, joka oli toiminut vaativissa tehtävissä, joissa yhteistyökyky erilaisten ihmisten kanssa oli välttämätön edellytys. Ahtisaari oli saanut noissa tehtävissä menestymisestään suurta arvostusta ja kansainvälistäkin mainetta.

Politiikassa ryvettymättömän ja korruptoitumattoman Ahtisaaren tiedettiin ymmärtävän myös politiikan ulkopuolista, todellista elämää. Hänen toimintansa presidenttinä vastasi hyvin häneen pantuja odotuksia. Kaikki tuo, mikä Sinun mielestäsi oli Ahtisaaressa huonoa ja presidentille sopimatonta, oli asiat avarammasti näkevien, humaanimpien ihmisten mielestä pelkkää hyvää.

Paatoksellinen esityksesi kertoo puolueuskontosi nyrjäyttämästä nurinkurisesta arvomaailmastasi, joka on tullut täällä esiin monen monta kertaa monessa muussakin asiassa. Onneksi kaltaisesi ovat "katoava luonnonvara" kaikissa puolueissa, myös keskustassa ainakin poliitikkoina, kannattajina siellä kuten kommunisteissakin teitä änkyröitä vielä varmaan on paljonkin.

- Puolueita pidetään kaiken pahan pesäpaikkoina, eduskunta on menettänyt arvovaltansa ja hallitus johtaa maan perikatoon -

Noin juuri nähtiin tapahtuneeksi ja paljolti oikeassa oltiin. Tiedämme molemmat hyvin sen kaiken, mitä tapahtui Kekkosen yksinvallan pitkänä kautena - olisiko sellainen voinut olla vaikuttamatta ihmisten ajatuksiin. Koivisto ja Sorsa jatkoivat stagnaatiota. Holkerin ja Ahon hallituksista oli tuollainen käsitys (johtavat perikatoon) yleinen ja myös perusteltu. Muutosta kaivattiin, jan kansa halusi osoittaa sitä presidentinvaaleissa, vaikka se hyvin ymmärsikin, että presidentti yksin on kyvytön todellisen muutoksen aikaansaamiseksi.

- Vai haluammeko uuden ”Kekkosen, joka pyöritti poliitikkoja puolueita miten tahtoi. Nöyrät palkittiin ja vastustajat kirottiin. Sillä menolla presidentistä tuli itsevaltias, joka saattoi sekaantua mihin asiaan hyvänsä”, (Vesa-Pekka Koljonen, Ilta-Sanomat 20.8.)-

Sitä uutta Kekkosta nimenomaan ei haluttu, ja siksi kansa valitsi Ahtisaaren. Sinä ja muut kaltaisesi, jotka pitävät puoluepolitiikkaa ihmiselämän korkeimpana muotona, sellaista haluaisitte yhä, mutta Koiviston aloitteesta kavennettiin presidentin valtaoikeuksia ja Ahtisaari muutti käytäntöjä niin paljon, että hänen seuraajansakaan, joka on poliittinen broileri, ei ole voinut ryhtyä "uudeksi Kekkoseksi"

- Vai haluammeko sellaisen tilanteen, joka on ollut Venäjällä viime vuosina? Heidän parlamenttinsa ei kerta kaikkiaan toimi, sillä maassa ei ole kunnon puoluejärjestelmää, on vai kymmeniä hajanaisia ryhmiä, jotka eivät pysty luomaan rakentavaa enemmistöä. -

Suretko Sinä vieläkin sitä, että Venäjällä ei ole enää sitä ainoaa oikeata puoluetta, joka sai kaiken niin hyvin toimimaan? Väliäkö sillä, jos parikymmentä miljoonaa omaa kansalaista tapettiin ja sama määrä pantiin vankileireihin ja loput elivät hieman lievemmässä vankeudessa, mutta täydellisessä pimeydessä ja niin aineellisessa kuin henkisessäkin puutteessa ja kurjuudessa. Kaiken kuitenkin julistettiin toimivan vuosi vuodelta suuremmin saavutuksin ja soraääniä ei kuultu. Ja paljolti sama meininki oli meilläkin samaan aikaan, sillä sieltähän meidänkin diktaattorimme toimintamallin ja ohjeensa sai.

Äänestä
  • "Väliäkö sillä, jos parikymmentä miljoonaa omaa kansalaista tapettiin ja sama määrä pantiin vankileireihin ja loput elivät hieman lievemmässä vankeudessa, mutta täydellisessä pimeydessä ja niin aineellisessa kuin henkisessäkin puutteessa ja kurjuudessa. Kaiken kuitenkin julistettiin toimivan vuosi vuodelta suuremmin saavutuksin ja soraääniä ei kuultu."

    Kuullostaa ihan SDP:ltä. Noin käy kun vasurit on vallassa.

    Äänestä

  • vasurit maanpettureita kirjoitti:

    "Väliäkö sillä, jos parikymmentä miljoonaa omaa kansalaista tapettiin ja sama määrä pantiin vankileireihin ja loput elivät hieman lievemmässä vankeudessa, mutta täydellisessä pimeydessä ja niin aineellisessa kuin henkisessäkin puutteessa ja kurjuudessa. Kaiken kuitenkin julistettiin toimivan vuosi vuodelta suuremmin saavutuksin ja soraääniä ei kuultu."

    Kuullostaa ihan SDP:ltä. Noin käy kun vasurit on vallassa.

    Tietenkään noin älytön möläys ei saa minua provosoitumaan, mutta ihan ihmisystävällisyyttäni kerron Sinulle, jos et nimittäin satu sitä tietämään, että olet hyvin tyhmä. Et näköjään tiedä mistään mitään, et tunnistaisi totuutta, vaikka se sinulle tikun nokassa ojennettaisiin etkä ymmärtäisi mitään, vaikka sinulle rautalangasta mallin vääntäisi.

    Mutta typerinkin ihminen on kuitenkin ihminen. Siksi häntä pitää auttaa vaikeuksissaan. Minä autoin Sinua nyt itsetuntemuksen opiskelun aloittamisessa. Kun siinä edistyt, voit ryhtyä opiskelemaan muutakin, saada tietoja ja ruveta kirjoittelemaan täälläkin.

    Äänestä

  • ... laskujesi mukaan kertonut mm. sen, että sodanloppumisvaiheessa ja kylmän sodan oloissa tarvitsimme tiukan johtajan, joka piti maan oikeassa kurssissa käyttäen vaikka normaaliaikaan sopimattomia otteita. Silloin oli kaiken yläpuolella maan säilyttäminen kriisien ulkopuolella ja sen kukoistuksen rakentamisen turvaaminen.

    Mutta Koiviston ja varsinkin Ahtisaaren aikana elimme jo normaalioloissa ja oli aika Suomessakin alkaa noudattaa sivistynyttä länsieurooppalaista hallintotapaa, joka perustui puhtaaseen parlamenrarismiin. Valtionpäämies oli enemmänkin muodollinen keulakuva ilman itsenäistä poliittista valtaa. Kaikissa puolueissa oltiin tätä mieltä. Mutta Ahtisaaripa ryhtyi jarruttamaan valtiosäännön muutosta tähän suuntaan. Ryhtyi päinvastoin rakentamaan suoraan kansaan tukeutuvaa presidentinvaltaa ohi parlamentaarisen järjestelmän. Hän taisi siinäkin asiassa hakea amerikkalaista mallia.

    Lyhyen kuherruskuukauden jälkeen niin lehdistö kuin muut politikot alkoivat mittavan kampanjan vastustaen tuota Ahtisaaren pyrkimystä. Minä keräsin noina vuosina noin 600 Ahtisaaren mielipiteitä vastustavaa lehtikirjoitusta. Häntä kannatti vain Suomen kuvalehden päätoimittaja Ruokanen. (Kirjoitin jo -99 noiden leikkeiden pohjalta 120 sivua pitkän kirjoituksen, jonka vielä julkaisen jollakin tavalla)

    Ahtisaaren vaikutuksesta perustuslakiimme vielä jäi sotkuinen muotoilu ulko- ja tyrvallisuuspolitiikan hoitamisesta "sitä johtaa presidentti yhteistoiminnassa vationeuvoston kanssa". Silloinen hallitus ja eduskunta eivät sitten ottaneet, niin kuin alunperin halusivat, pois presidentiltä kaikkea poliittista valtaa. Pelättiin, että Ahtisaari ei vahvista lakia ja koko perustuslakiuudistus viivästyisi taas. Vanhan valtiosäännön mukaan presidentillä oli suuret valtuudet ainakin viivyttää lainsäädäntöä jättämällä vahvistamatta.

    Myös eräissä nimitysasioissa presidentille jäi liikaa valtaa. Tätä on Halonen väärinkäyttänyt Suomen Pankin johtokunnan nimityksissä.

    Nyt olisi aika korjata perustuslakia noilta osin, nyt ei presidentti enää pysyty jarruttamaan.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... laskujesi mukaan kertonut mm. sen, että sodanloppumisvaiheessa ja kylmän sodan oloissa tarvitsimme tiukan johtajan, joka piti maan oikeassa kurssissa käyttäen vaikka normaaliaikaan sopimattomia otteita. Silloin oli kaiken yläpuolella maan säilyttäminen kriisien ulkopuolella ja sen kukoistuksen rakentamisen turvaaminen.

    Oiva todistaa näin, että Kekkosen aikana emme olleet normaalioloissa.

    Ja samalla hän paljastaa syyn: Kekkonen itse.

    Sillä mikäpä maailmassa muuttui kun Kekkonen luopui? Kylmä sota loppui kuin veitsellä leikaten, vai?

    Kekkonen itse tuotti sen tarpeen käyttää normaaliaikaan sopimattomia otteita ja vei maamme syvälle Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.

    Sieltä Koivisto ja ennenkaikkea Ahtisaari toi meidät takaisin läntiseksi demokratiaksi, joiden joukkoon niin kulttuurisesti kuin taloudellisesti toki kuulumme.

    Kiitos Oiva hyvästä todistuksesta, en ole aiemmin huomannutkaan että suhtaudut noin kriittisesti Kekkoseen

    Äänestä

  • kepututkija kirjoitti:

    >>> Kekkonen itse tuotti sen tarpeen käyttää normaaliaikaan sopimattomia otteita ja vei maamme syvälle Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.

    >>> Sieltä Koivisto ja ennenkaikkea Ahtisaari toi meidät takaisin läntiseksi demokratiaksi, joiden joukkoon niin kulttuurisesti kuin taloudellisesti toki kuulumme.

    -------

    Suomen historian alkeet, hyvä mies.

    Suomi on Ruotsiin ja Venäjään historiallisesti sidottuna ollut alusmaa. Itsenäistyminen meille oli vapautumista herrakansojen historiallisesta alistuksesta. Kulttuurisesti tämä prosessi kesti esivaiheessaan - tiukan yhtenäiskulttuurin ja mielipidesensuurin vaiheessa - aina hävittyyn sotaan asti, jolloin historiallisena onnenkantamoisena syntyivät olosuhteet, joissa demokratia saattoi lähteä itämään. Karkeasti sanoen hävitty sota oli ensimmäinen askel demokratiaan.

    Mutta tarvittiin vielä pitkä kekkosvallan kausi, vahvan johtajan aika, ennen kuin demokratian toiminnalle olivat syntyneet edellykset. Demokratia ei nimittäin ole pelkästään hallintojärjestelmä, vaan sillä on edellytyksensä kansalaisten asenteissa, tiedontasossa ja kyvyssä muodostaa mielipiteitä. Demokratian todelliset sisällöt eivät ole hallinnollis-juridisia, vaan jotain kokonaan muuta. Demokratia edellyttää mm. tiettyä yleissivistystä, toimivaa ja monipuolista tiedonvälitystä ja sellaista yhteiskunnallista läpinäkyvyyttä, jossa kansalaisten on mahdollista tietää mistä missäkin asiassa oikeasti on kyse. Tällaisen demokratian edellytykset Suomi saavutti vasta Kekkosen vahvassa johdossa.

    Kekkonen toimi aktiivisesti oikeistolaisen yhtenäiskulttuurimme hajoittamiseksi ja yhteiskunnallisen keskustelun käynnistämiseksi. Hän piti "vanhan Suomen" edustajat eli ruotsinkieliset teollisuussuvut idänkortillaan kurissa ja pakotti nämä hyväksymään sen bismarckilaisen opin, että kun työväestö ja köyhälistö saa kohtuullisen osansa, vallankumousta ei tule eikä "Suomesta ikinä tule kommunistista". Tämä työ oli siis tosiasialliselta sisällöltään yhtä historiallista kehitysvaihetta elävän pienen maan vahvan johtajan työtä demokratian edellytysten luomiseksi.

    Kovisto taas palautti yhteiskuntakehityksen takaisin ruotsalaisvallan suuntaan omaksumallaan rahatalousohjasteisella politiikalla, joka repäisi uudelleen tuloerot ja johti siihen, että nyt alkavat todelliset demokratian edellytykset, mm. yhteiskunnallinen keskustelu ja läpinäkyvyys, taas kadota. Kovisto tuhosi Kekkosen perinnön nopeasti ja sellaisella historiaa tajuamattomalla typeryydellä, joka oikeistodemareille on ominaista.

    >>> Myös eräissä nimitysasioissa presidentille jäi liikaa valtaa. Tätä on Halonen väärinkäyttänyt Suomen Pankin johtokunnan nimityksissä.

    -------

    Tämä on kiva juttu. Ja opettavainen.

    Pitäisi nimittäin vähän miettiä, mikä on sen "demokratian" todellinen sisältö, jota kaikki niin hurskaasti peräänkuuluttavat.

    Hannah Arendt on se sosiologi, joka esitti selkeästi, että demokraattinen valta on sellaista valtaa, jota yhteiskunnassa "annetaan" alhaalta ylöspäin. Se on periaatteessa eri suuntaista valtaa kuin se valta, mistä valtapolitiikot keskenään taistelevat. Valtapoliitikot "ottavat" valtaa ja äärimmäisessä muodossaan he tarvitsevat taustatuekseen väkivaltakoneistot tällaista valtaa ylläpitämään. Sen sijaan demokraattinen valta on jotain, joka perustuu siihen että ihmiset voivat odottaa jotain valitsemiltaan edustajilta - siis luottaa heihin.

    Jos yhteiskunnallinen valtajärjestelmä ei perustu tällaiseen "annettuun" valtaan, se ei ole todelliselta sisällöltään demokrattinen. Myöskään pelkkä hallinnollinen muoto ei takaa järjestelmän demokraattisuutta, eikä demokratian olennaisia edellytyksiä voida aikaansaada mahtikäskyillä tai lainsäädännöllä.

    Ja, sivumennen sanoen: vahvaa valtaa itsellään pitävä yksinvaltias, kuten omassa historiassamme Kekkonen, voi olla "demokraattinen" johtaja, jos kansalaiset todella voivat asettaa häneen odotuksia ja luottavat häneen. Vain vallan todellinen sisältö on merkitsevää.

    Mietipä nyt sinä, mitä sanot Halosen vallankäytöstä Suomen pankin johtajanimitysasiassa tätä demokraattisen vallankäytön ideaa vasten?

    Mielestäni sanomasi olennainen sisältö voidaan tiivistää näin: kun Halonen ei nimittänyt keskenäisissä valtataisteluissaan ja kähminnöissään Esko Ahon palkkiovirasta yksimielisyyteen päässeiden puoluepukareiden esityksen mukaan Ahoa, Halonen teki epädemokraattisen tempun?

    Hohhoijaa. Taitaa olla demokratian sisältö siinä jutussa hieman hakusessa?

    Äänestä

  • K.K.Korhonen kirjoitti:

    Tietenkään noin älytön möläys ei saa minua provosoitumaan, mutta ihan ihmisystävällisyyttäni kerron Sinulle, jos et nimittäin satu sitä tietämään, että olet hyvin tyhmä. Et näköjään tiedä mistään mitään, et tunnistaisi totuutta, vaikka se sinulle tikun nokassa ojennettaisiin etkä ymmärtäisi mitään, vaikka sinulle rautalangasta mallin vääntäisi.

    Mutta typerinkin ihminen on kuitenkin ihminen. Siksi häntä pitää auttaa vaikeuksissaan. Minä autoin Sinua nyt itsetuntemuksen opiskelun aloittamisessa. Kun siinä edistyt, voit ryhtyä opiskelemaan muutakin, saada tietoja ja ruveta kirjoittelemaan täälläkin.

    ... kukaan enää ottaa tosissaan?

    Äänestä

  • kepututkija kirjoitti:

    Oiva todistaa näin, että Kekkosen aikana emme olleet normaalioloissa.

    Ja samalla hän paljastaa syyn: Kekkonen itse.

    Sillä mikäpä maailmassa muuttui kun Kekkonen luopui? Kylmä sota loppui kuin veitsellä leikaten, vai?

    Kekkonen itse tuotti sen tarpeen käyttää normaaliaikaan sopimattomia otteita ja vei maamme syvälle Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.

    Sieltä Koivisto ja ennenkaikkea Ahtisaari toi meidät takaisin läntiseksi demokratiaksi, joiden joukkoon niin kulttuurisesti kuin taloudellisesti toki kuulumme.

    Kiitos Oiva hyvästä todistuksesta, en ole aiemmin huomannutkaan että suhtaudut noin kriittisesti Kekkoseen

    ... Koiviston ja Ahtisaaren tuoda "meidät takaisin länsimaiseksi demokratiaksi" kun N-liitto ja kommunistien valta Euroopassa oli jo romahtanut.

    Siksikin se oli helppoa, kun Kekkonen oli hyysannyt neukkujohtajia yli kolme vuosikymmentä suojellakseen Suomen länsimaista demokratiaa, hyvinvointia ja markkinataloutta.

    Äänestä

  • "normaaliolot" kirjoitti:

    >>> Kekkonen itse tuotti sen tarpeen käyttää normaaliaikaan sopimattomia otteita ja vei maamme syvälle Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.

    >>> Sieltä Koivisto ja ennenkaikkea Ahtisaari toi meidät takaisin läntiseksi demokratiaksi, joiden joukkoon niin kulttuurisesti kuin taloudellisesti toki kuulumme.

    -------

    Suomen historian alkeet, hyvä mies.

    Suomi on Ruotsiin ja Venäjään historiallisesti sidottuna ollut alusmaa. Itsenäistyminen meille oli vapautumista herrakansojen historiallisesta alistuksesta. Kulttuurisesti tämä prosessi kesti esivaiheessaan - tiukan yhtenäiskulttuurin ja mielipidesensuurin vaiheessa - aina hävittyyn sotaan asti, jolloin historiallisena onnenkantamoisena syntyivät olosuhteet, joissa demokratia saattoi lähteä itämään. Karkeasti sanoen hävitty sota oli ensimmäinen askel demokratiaan.

    Mutta tarvittiin vielä pitkä kekkosvallan kausi, vahvan johtajan aika, ennen kuin demokratian toiminnalle olivat syntyneet edellykset. Demokratia ei nimittäin ole pelkästään hallintojärjestelmä, vaan sillä on edellytyksensä kansalaisten asenteissa, tiedontasossa ja kyvyssä muodostaa mielipiteitä. Demokratian todelliset sisällöt eivät ole hallinnollis-juridisia, vaan jotain kokonaan muuta. Demokratia edellyttää mm. tiettyä yleissivistystä, toimivaa ja monipuolista tiedonvälitystä ja sellaista yhteiskunnallista läpinäkyvyyttä, jossa kansalaisten on mahdollista tietää mistä missäkin asiassa oikeasti on kyse. Tällaisen demokratian edellytykset Suomi saavutti vasta Kekkosen vahvassa johdossa.

    Kekkonen toimi aktiivisesti oikeistolaisen yhtenäiskulttuurimme hajoittamiseksi ja yhteiskunnallisen keskustelun käynnistämiseksi. Hän piti "vanhan Suomen" edustajat eli ruotsinkieliset teollisuussuvut idänkortillaan kurissa ja pakotti nämä hyväksymään sen bismarckilaisen opin, että kun työväestö ja köyhälistö saa kohtuullisen osansa, vallankumousta ei tule eikä "Suomesta ikinä tule kommunistista". Tämä työ oli siis tosiasialliselta sisällöltään yhtä historiallista kehitysvaihetta elävän pienen maan vahvan johtajan työtä demokratian edellytysten luomiseksi.

    Kovisto taas palautti yhteiskuntakehityksen takaisin ruotsalaisvallan suuntaan omaksumallaan rahatalousohjasteisella politiikalla, joka repäisi uudelleen tuloerot ja johti siihen, että nyt alkavat todelliset demokratian edellytykset, mm. yhteiskunnallinen keskustelu ja läpinäkyvyys, taas kadota. Kovisto tuhosi Kekkosen perinnön nopeasti ja sellaisella historiaa tajuamattomalla typeryydellä, joka oikeistodemareille on ominaista.

    ... Kekkosen ja oikeistodemareiden (Koivisto, Ahtisaati, Lipponen) ajattelun eroista.

    Äänestä

  • ja demokratia kirjoitti:

    >>> Myös eräissä nimitysasioissa presidentille jäi liikaa valtaa. Tätä on Halonen väärinkäyttänyt Suomen Pankin johtokunnan nimityksissä.

    -------

    Tämä on kiva juttu. Ja opettavainen.

    Pitäisi nimittäin vähän miettiä, mikä on sen "demokratian" todellinen sisältö, jota kaikki niin hurskaasti peräänkuuluttavat.

    Hannah Arendt on se sosiologi, joka esitti selkeästi, että demokraattinen valta on sellaista valtaa, jota yhteiskunnassa "annetaan" alhaalta ylöspäin. Se on periaatteessa eri suuntaista valtaa kuin se valta, mistä valtapolitiikot keskenään taistelevat. Valtapoliitikot "ottavat" valtaa ja äärimmäisessä muodossaan he tarvitsevat taustatuekseen väkivaltakoneistot tällaista valtaa ylläpitämään. Sen sijaan demokraattinen valta on jotain, joka perustuu siihen että ihmiset voivat odottaa jotain valitsemiltaan edustajilta - siis luottaa heihin.

    Jos yhteiskunnallinen valtajärjestelmä ei perustu tällaiseen "annettuun" valtaan, se ei ole todelliselta sisällöltään demokrattinen. Myöskään pelkkä hallinnollinen muoto ei takaa järjestelmän demokraattisuutta, eikä demokratian olennaisia edellytyksiä voida aikaansaada mahtikäskyillä tai lainsäädännöllä.

    Ja, sivumennen sanoen: vahvaa valtaa itsellään pitävä yksinvaltias, kuten omassa historiassamme Kekkonen, voi olla "demokraattinen" johtaja, jos kansalaiset todella voivat asettaa häneen odotuksia ja luottavat häneen. Vain vallan todellinen sisältö on merkitsevää.

    Mietipä nyt sinä, mitä sanot Halosen vallankäytöstä Suomen pankin johtajanimitysasiassa tätä demokraattisen vallankäytön ideaa vasten?

    Mielestäni sanomasi olennainen sisältö voidaan tiivistää näin: kun Halonen ei nimittänyt keskenäisissä valtataisteluissaan ja kähminnöissään Esko Ahon palkkiovirasta yksimielisyyteen päässeiden puoluepukareiden esityksen mukaan Ahoa, Halonen teki epädemokraattisen tempun?

    Hohhoijaa. Taitaa olla demokratian sisältö siinä jutussa hieman hakusessa?

    Tarvitaanko Suomenpankkiin Eduskunnan valvomaa yhteiskunnallista näkemystä?
    90-luvun alussa pankin sisäpiiristä noussut "asiantuntija" pääjohtaja oli yhtenä osapuolena talousoppeineen viemässä Suomea historiansa syvimpään talous kriisiin.(Pääministeri Aho muuten oli savustamassa tätä "asiantuntijaa" ulos virastaa)
    Presidentti Halosella oli oikeus nimittää pankkivaltuuston esittämät henkilöt, tai jättää nimittämättä.
    Nimittämättä jättäminen tarkoittaa asian palauttamista Eduskuntaan uusien nimien valitsemiseksi, jolloin voidaan ottaa huomioon presidentin näkemykset asiasta.
    Ihailemasi "maan äiti" vähät välitti näistä aikaisempien presidenttien kunnioittamista pelisäännöistä. Presidentti suoritti pikavalinnan haastattelematta ketään. Vaati kyllä hallitukselta yksimielistä esitystä, mutta valitsi itse henkilön jota ei kannattanut kukaan. Hakijoiden joukossa olleet tohtori- ja professoritason hakijat sivutettiin. Ehkä presidentti soitti sinikka Salolle itselleen, tai jollekin muulle johtokunnan jäsenelle, olisiko sisäpiirin tietouttta sopivasta henkilöstä.
    Tämä on tietenkin pelkkää arvailua, koska Halonen halusi nimen omaan salata keskustelukumppaninsa nimen.
    Tällainen vallan käyttö on minun mielestäni demokratian irvikuva. Se julkisuushakuista, populistista saippuaoopperaa, jossa Presidentti rakentaa omaa imagoaan halveksimalla kansanedustuslaitosta. Poliittisten virkanimityksien vastustamisella farssissa oli vain ohimennyt, kaunistava sivujuonne. Presidentin suosio kasvoi kohisten.
    Koettu nimitys näytelmä kokonaisuudessaan oli kuin otos Uuno Turhapuron elokuvasta.Tämän kaltaisia elokuviahan suomen kansan enemmistö rakastaa.
    Demokratia on osoittautunut parhaaksi ihmisyhteisön järjestäytymisen muodoksi, eikä vallankäytön rajoja siirtelevä presidentti saa sitä muuksi muuttaa. Eduskunta poliittisine puolueineen on kansanvaltaa ja demokratiaa. Tähän monia puutteita omaavaan järjestelmään on kaikkien tyytyminen, sillä mitään parempaa ei näkyvissä ole.

    Äänestä

  • Demokratiassa kirjoitti:

    Tarkoitatko mittavalla näräisellä todistelullasi ehkä sitä ettei Ahon nimittämisessä ollut tosiasiassa kysymys poliittisesta palkkiovirasta?

    Luulen että Halosen karisma "yhteiskunnallista näkemystä" edustavien puoluepukareiden yläpuolelle nousevana päättäjänä sai Aholta jo toisen kerran lisäpotkua.

    Suuren laman syy löytyy Suomen ulkopuolelta. Koivisto loi pohjat, Kouri oli vain rasvapoika. Varovaiset pankinjohtajat saivat kenkää nuorten juppien ojennuksessa. Kun luottokupla kasvoi, kansalaisten käyttövarat hupenivat korkoihin ja lyhennyksiin. Lama alkoi kulutuskysynnän romahtamisella, minkä tilastoista voi yhä nähdä. Lamasta on myös hyvää tutkimusta: www.aka.fi. Monesti tyrkytetyt typerät kliseet idänkaupan romahtamisesta yms. ovat silkkaa puppua.

    Äänestä

  • Demokratiassa kirjoitti:

    Tarvitaanko Suomenpankkiin Eduskunnan valvomaa yhteiskunnallista näkemystä?
    90-luvun alussa pankin sisäpiiristä noussut "asiantuntija" pääjohtaja oli yhtenä osapuolena talousoppeineen viemässä Suomea historiansa syvimpään talous kriisiin.(Pääministeri Aho muuten oli savustamassa tätä "asiantuntijaa" ulos virastaa)
    Presidentti Halosella oli oikeus nimittää pankkivaltuuston esittämät henkilöt, tai jättää nimittämättä.
    Nimittämättä jättäminen tarkoittaa asian palauttamista Eduskuntaan uusien nimien valitsemiseksi, jolloin voidaan ottaa huomioon presidentin näkemykset asiasta.
    Ihailemasi "maan äiti" vähät välitti näistä aikaisempien presidenttien kunnioittamista pelisäännöistä. Presidentti suoritti pikavalinnan haastattelematta ketään. Vaati kyllä hallitukselta yksimielistä esitystä, mutta valitsi itse henkilön jota ei kannattanut kukaan. Hakijoiden joukossa olleet tohtori- ja professoritason hakijat sivutettiin. Ehkä presidentti soitti sinikka Salolle itselleen, tai jollekin muulle johtokunnan jäsenelle, olisiko sisäpiirin tietouttta sopivasta henkilöstä.
    Tämä on tietenkin pelkkää arvailua, koska Halonen halusi nimen omaan salata keskustelukumppaninsa nimen.
    Tällainen vallan käyttö on minun mielestäni demokratian irvikuva. Se julkisuushakuista, populistista saippuaoopperaa, jossa Presidentti rakentaa omaa imagoaan halveksimalla kansanedustuslaitosta. Poliittisten virkanimityksien vastustamisella farssissa oli vain ohimennyt, kaunistava sivujuonne. Presidentin suosio kasvoi kohisten.
    Koettu nimitys näytelmä kokonaisuudessaan oli kuin otos Uuno Turhapuron elokuvasta.Tämän kaltaisia elokuviahan suomen kansan enemmistö rakastaa.
    Demokratia on osoittautunut parhaaksi ihmisyhteisön järjestäytymisen muodoksi, eikä vallankäytön rajoja siirtelevä presidentti saa sitä muuksi muuttaa. Eduskunta poliittisine puolueineen on kansanvaltaa ja demokratiaa. Tähän monia puutteita omaavaan järjestelmään on kaikkien tyytyminen, sillä mitään parempaa ei näkyvissä ole.

    ... nimittämättä jättämisestä, vaan Halonen torjui eduskunnan pankkivaltuuston ja valtakunnan hallituksen esitykset Ahon lisäksi Kanervan, Pekkarisen ja joidenkin muiden osalta ja nimitti omia suosikkejaan ns. asiantuntijoina.

    Hän ei kuitenkaan äskettäin torjunut puoluetoverinsa Erkki Liikasen nimitystä johtokunnan puheenjohtajaksi. Nyt onkin Halosen operatioiden jälkeen Pankissa irvokas tilanne: Suomen syöksemisestä vuosisadan lamaan suurimmassa vastuussa olevat Holkerin hallituksen vv-ministerit Liikanen ja Louekoski ovat Pankin pääjohtaja ja varapääjohtaja. Muut kolme johtokunnan jäsenet ovat sitoutumattomia asiantuntijoita.

    Äänestä

Ahtisaarella oli sisäpolitiikan suhteen kokemusvaje, mutta mitä presidentti sisäpolitiilla tekeekään?

Onko maallemme sitten eduksi Halosen kaltainen idealisti?

Kekkonen oli ainakin kansainvälisesti tunnettu ja itäblokissa arvostettu, tosin lännessä halveksittu. Koivisto sai jo hiukan arvostusta lännessäkin ja Ahtisaari vihdoin vei maamme lännen yhteyteen ja hankki kunnioitusta kriisien sovittelijana.

Halonen on valitettavasti vesittänyt Suomen kansainvälisen aseman, erityisesti nyt kun Lipponen vaihtui Vanhaseen.

Kuvaavaa on, että Indonesian sotaa sovitellaan Ahtisaaren toimesta, ei maamme hallituksen tai presidentin. Mitä tekee Halonen? Mitä tekee Vanhanen? Mitä tekee Tuomioja?

Äänestä
  • ... Ahtisaari ei tosiaan mitään ymmärtänyt, mutta kuitenkin hän heti alkoi sitäkin mestaroimaan. Tosin pian varsinaiset tekijät nauroivat hänet ulos niistä kuvioista.

    Sitten ryhtyi junailemaan vireillä olevaa perustuslakiuudistusta tarkoituksenaan säilyttää presidentin valta-asema varsinkin ulko-ja turvallisuuspolitiikassa. Aika myöhäisessä vaiheessa hän julisti puheessaan Joensuussa, että eduskunta ei voi ottaa häneltä sitä valtaa pois, minkä kansa on hänelle suorassa vaalissa antanut. Hän ei ollut joko huomannut, että uudistukset astuisivat voimaan seuraavan presidentin virkaanasumispäivänä 1.3.2000 tai piti selvänä, että hän on silloinkin tuo uusi presidentti.

    Tajuttuaan sitten, etteivät demarit häntä edes aseta ehdokkaakseen toiselle kaudelle, hän hölmöyksissään kertoi aina olleensa sitä mieltä, että yksi kausi riittää.

    Kekkonen oli erittäin arvostettu lännen vastuunalaisissa poliittisissa piireissä. He näkivät miten taitavasti Kekkonen samalla kun piti neukut lämpimänä hoiti Suomelle elintärkeät kaupalliset ja poliittiset suhteet länteen. Ainoastaan joku Baijerin äärioikeistolainen pääministeri Straus alkoi Saksan sisäpoliittisista syistä puhua varoittavana esimerkkinä Kekkosen suomettumisesta.

    Tosiasiassa suomettuminen oli Suomen kannalta positiivinen ilmiö. Sen varjossa me saatoimme kylmän sodan oloissa rakentaa kukoistavan maan.

    Halonen ei ole mitenkään vesittänyt Suomen kansainvälistä asemaa. Hän on vain palauttanut sen normaaleille raiteilleen Lipposen pyrkimyksistä rakentaa unionista liittovaltio ja sotilasliitto, liittää meidät Natoon ja olla Bushin tukija hyökkäyksessä Irakiin.

    Suomelle joku Indonesian sisällissodan sovittelu on varsin vieras asia. Mutta se sopii Ahtisaaren yksityisen toimiston tehtäviin. Ahtisaarihan on tunnetusti taitava ja kokenut noiden selkkausten sovittelijana.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... Ahtisaari ei tosiaan mitään ymmärtänyt, mutta kuitenkin hän heti alkoi sitäkin mestaroimaan. Tosin pian varsinaiset tekijät nauroivat hänet ulos niistä kuvioista.

    Sitten ryhtyi junailemaan vireillä olevaa perustuslakiuudistusta tarkoituksenaan säilyttää presidentin valta-asema varsinkin ulko-ja turvallisuuspolitiikassa. Aika myöhäisessä vaiheessa hän julisti puheessaan Joensuussa, että eduskunta ei voi ottaa häneltä sitä valtaa pois, minkä kansa on hänelle suorassa vaalissa antanut. Hän ei ollut joko huomannut, että uudistukset astuisivat voimaan seuraavan presidentin virkaanasumispäivänä 1.3.2000 tai piti selvänä, että hän on silloinkin tuo uusi presidentti.

    Tajuttuaan sitten, etteivät demarit häntä edes aseta ehdokkaakseen toiselle kaudelle, hän hölmöyksissään kertoi aina olleensa sitä mieltä, että yksi kausi riittää.

    Kekkonen oli erittäin arvostettu lännen vastuunalaisissa poliittisissa piireissä. He näkivät miten taitavasti Kekkonen samalla kun piti neukut lämpimänä hoiti Suomelle elintärkeät kaupalliset ja poliittiset suhteet länteen. Ainoastaan joku Baijerin äärioikeistolainen pääministeri Straus alkoi Saksan sisäpoliittisista syistä puhua varoittavana esimerkkinä Kekkosen suomettumisesta.

    Tosiasiassa suomettuminen oli Suomen kannalta positiivinen ilmiö. Sen varjossa me saatoimme kylmän sodan oloissa rakentaa kukoistavan maan.

    Halonen ei ole mitenkään vesittänyt Suomen kansainvälistä asemaa. Hän on vain palauttanut sen normaaleille raiteilleen Lipposen pyrkimyksistä rakentaa unionista liittovaltio ja sotilasliitto, liittää meidät Natoon ja olla Bushin tukija hyökkäyksessä Irakiin.

    Suomelle joku Indonesian sisällissodan sovittelu on varsin vieras asia. Mutta se sopii Ahtisaaren yksityisen toimiston tehtäviin. Ahtisaarihan on tunnetusti taitava ja kokenut noiden selkkausten sovittelijana.

    Mitä sinun mielestäsi on sisäpolitiikka? Sitäkö, että kaikki pitää jakaa tasan, jotta kaikilla ja kaikkialla olisi yhtä ankeaa. Ei sitä tosiaankaan Ahtisaari ymmärtänyt, eikä ymmärtänyt Lipponenkaan enkä ymmärrä minäkään.

    Jos tuollaisen möläyttää, niin pitäisi kyllä jotenkin osoittaa missä ei ymmärtänyt ja miten olisi pitänyt ymmärtää.

    Ja kuten moni on jo sanonut, presidentin ei tarvitse olla "sisäpolitiikan" - mitä se sitten kenenkin mielestä lieneekään - mestari, ja sillä alueella, joka presidentille kuuluu, Ahtisaari oli kyllä suvereeni noihin kotimaan politiikassa "oppinsa" saaneisiin tunareihin nähden.

    Mihin Sinä perustat käsityksesi siitä, että Kekkonen olisi ollut arvostettu "lännen vastuunalaisissa piireissä"? Liikuitko Sinä niissä ja kuulit heidän noin sanovan muulloinkin kuin tervehdyspuheissaan Kekkoselle. Otitko Sinä ne ihan tosissasi, samoin ne lausunnot, joita joidenkin valtiovierailujen yhteydessä annettiin? Totta kai sivistyneissä länsimaissa osattiin olla kohteliaita sellaisissa tilanteissa.

    Minä en liikkunut niin korkeilla tasoilla, mutta niillä tasoilla missä tutustuin länsimaiden ihmisiin, oltiin kyllä hyvin varmoja siitä, mikä oli Suomen asema ja millainen mies oli Kekkonen. En toista noita keskustelu ja, joista olen täällä kertonutkin.

    Aivan yhtä selvä käsitys oli myös itäblokin maissa kuulumisestamme heihin. Muutama päivä sitten haastateltiin tv:ssa Puolan solidarnoksen edustajaa, jolta kysyttiin, että eivätkö he pahoittaneet mieltänsä siitä, että Suomi ei antanut heille tukeaan. Kaveri sanoi, että eivät, sillä he tiesivät kyllä Suomen aseman; eivät he odottaneet tukea Tsekkoslovakian, Unkarin, Romanian ja muidenkaan samassa asemassa olevien maiden johdolta.

    Olen tainnut kertoa siitäkin, kun viime kesänä Romanian kiertomatkalla satuin samaan lounaspöytään bussimme romanialaisen kuljettajan kanssa juuri sen jälkeen, kun olimme tutustuneet Ceaucescun "kansojen palatsiin" ja niihin paikkoihin, joissa hän kohtasi ansaitsemansa kohtalon. Bussikuskimme kysyi minulta "tapettiinko Kekkonen silloin, kun vanha valta Suomessa romahti". Siinä aukesi suu kahdelta muulta pöydässämme olleelta suomalaiselta, ja kun minä selitin asian oikean laidan, näin selvästi, että bussikuski ei uskonut minua.

    Etkö Sinä tosiaankaan tajua, että Kekkonen ei luonut Suomesta kukoistavaa maata. Kekkosen politiikka ajoi 300 000 suomalaista elintasopakoilaiseksi Ruotsiin, mutta silti lopuillekaan ei jäänyt juuri mitään jaettavaa, vaan pysyimme pirun köyhinä ja maa pysyi takapajuisena ja pääomaköyhänä. Ei ollut Nokioita ja vastaavia, ei, vaan olimme hyvin kaukana niiden maiden takana, jotka olemme nyt saavuttaneet ja eräät ohittaneetkin. Tuo kaikki on tapahtunut aivan muiden kuin kekkosen ansiosta, Kekkosestakin huolimatta, voidaan sanoa.

    Kiva, että annat Ahtisaarelle tunnustusta edes tuon verran! Olisi minulla kielen päällä myös tuosta HalosenEn kommentoi muuta sanomaasi, jotta tästä ei tulisi liian pitkä Sinunkaan luettavaksi.

    Äänestä

Kyllä menee lesti-inssin naama punaiseksi, kun Talipallo saa Nobelin rauhanpalkinnon.

Äänestä
  • ... Suomelle, jos Ahtisaari saisi Nobelin rauhanpalkinnon.

    Se ei millään tavalla muuta sitä tosiasiaa, ettei hänestä tasavallan presidentiksi ollut.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... Suomelle, jos Ahtisaari saisi Nobelin rauhanpalkinnon.

    Se ei millään tavalla muuta sitä tosiasiaa, ettei hänestä tasavallan presidentiksi ollut.

    O.K.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

oivahärkönen kirjoitti:

Tuolla alempana keskustellaan Ahtisaaresta. Olen sielläkin sanonut, että mies sopii kansainvälisiin sovittelutehtäviin, mutta Suomen presidenttinä hän epäonnistui.

Lehdet julkaisivat vuosina 1994 - 2000 13 kpl Ahtisaaren vastaisia kirjoituksiani ja lisäksi vielä 11 kpl perustuslakiuudistukseen liittyvää kirjoitustani. Näissä viimeksi mainituissa kannatin toisin kuin Ahtisaari valtasuhteiden parlamentarisointia ja presidentin poliittisen vallan lopettamista.

Liitän tähän ensimmäisen, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa 29.8.1994, eli puoli vuotta presidentin virkaanastumisen jälkeen:

Populistinen presidentti

Kansa näkee Suomen parlamentaarisen koneiston syypääksi surkeaan tilaamme. Puolueita pidetään kaiken pahan pesäpaikkoina, eduskunta on menettänyt arvovaltansa ja hallitus johtaa maan perikatoon. Näissä tunnelmissa Suomen kansa valitsi valtakunnan tärkeimpään poliittiseen virkaan Martti Ahtisaaren, jolla ei ollut poliittista kokemusta, ei edes Suomen ulkopolitiikasta

Ahtisaari käytti häikäilemättä hyväkseen maan taloudellista tilannetta ja Sdp:tä päästäkseen presidentiksi. Vaalitaistelun alkupuolella hän ehdotti puoluevaltuuston kokouksessa, että aloitettaisiin keskustelu puoluevallan vähentämisestä Suomessa. Puolue ärähti. Ahtisaari olikin asiasta hiljaa vaalitaistelun ajan; muuten hän olisi menettänyt puolueen ja sen valtakunnallisen koneiston tuen. Mutta tarkoitus tuli saavutettua: viesti hänen politiikan vastaisuudestaan tavoitti äänestäjät.

Virkaanastujaisseremoniassa eduskunnassa entinen presidentti ja puhemies korostivat parlamentaarisen järjestelmän kehittämistä; sen sijaan uusi presidenttimme mainitsi asiasta ponnettomasti yhdessä sivulauseessa. Ahtisaaren toiminta presidenttinä on tähdännyt suoraan kansaan nojaavan presidentti-instituution luomiseen, jonka tarkoituksena on vähentää eduskunnan ja hallituksen merkitystä. Tätä on jatkuva kiertäminen toreilla ja ”kissanristiäisissä”, kabinetin perustaminen ja parlamentaarisen järjestelmän halventaminen. Huipentuma oli äskettäin, kun hän väheksyi puolueiden merkitystä sanomalla niiden edustavan kymmentä prosenttia kansasta.

Kuitenkin parlamentaarisen hallinnon ehdoton edellytys on puoluejärjestelmä: vain sen avulla vaalien järjestäminen, hallituksen muodostaminen ja tehokas eduskuntatyöskentely on mahdollista. Puolueiden kenttäjärjestöt toimivat myös kansalaismielipiteiden kanavana puoluejohtoon ja kansanedustajiin päin. Näin on kaikissa kehittyneissä länsimaissa.

Vai haluammeko sellaisen tilanteen, joka on ollut Venäjällä viime vuosina? Heidän parlamenttinsa ei kerta kaikkiaan toimi, sillä maassa ei ole kunnon puoluejärjestelmää, on vai kymmeniä hajanaisia ryhmiä, jotka eivät pysty luomaan rakentavaa enemmistöä.

Vai haluammeko uuden ”Kekkosen, joka pyöritti poliitikkoja puolueita miten tahtoi. Nöyrät palkittiin ja vastustajat kirottiin. Sillä menolla presidentistä tuli itsevaltias, joka saattoi sekaantua mihin asiaan hyvänsä”, (Vesa-Pekka Koljonen, Ilta-Sanomat 20.8.)

Valtiosääntömme mukaan ”valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”. Tämä perustuslakimme tärkein periaate pitää muuttaa, mikäli valta aiotaan siirtää presidentti Ahtisaarelle. Tuskinpa eduskunta sen tekee, se pitäisi tehdä vielä suurella määräenemmistöllä.

Presidentti Ahtisaaren pyrkimys muuttaa valtioelinten valtasuhteita on väistämättä johtanut kiistaan EU:n huippukokouksen edustajasta. Jos Suomi liittyy EU:hun, siellä käsiteltävät asiat ovat Suomen kannalta sisäpolitiikkaa ja vaativat eduskunnan myötävaikutusta. Ilman muuta edustajan kuuluu olla eduskunnalle vastuussa olevan hallituksen pääministeri. On viisainta kirjata tämä periaate valtiosääntöön, ettei asia jää sen varaan, millainen presidentti kulloinkin sattuu olemaan.

Muutenkin kokonaan toisen näköisessä maailmassa lähes 80 vuotta sitten syntynyt maininta valtiosääntöömme, että presidentti johtaa ulkopolitiikkaa, näyttää nykymaailmassa aiheuttavan jatkuvaa sekaannusta. Sisä- ja ulkopolitiikkaa ei usein voida erottaa toisistaan. Euroopassa vakiintunut parlamentaarinen hallintotapa ja Suomen vakaat poliittiset olot ovat luoneet edellytykset sille, että ulkopolitiikkakin voidaan ottaa selkeästi parlamentarismin piiriin. Näin se on ollut muissakin Pohjoismaissa ja ne ovat aivan hyvin hoitaneet myös ulkopolitiikkansa.

Suomen kansan valitseman presidentti tulisi rakentaa luottamusta saman kansan valitseman eduskunnan ja kansalaisten välille, eikä olla sitä repimässä. Varmaan pian tulee aika, kun kansa taas luottaa puolueisiinsa, eduskuntaan ja hallitukseen. Surullista on silloin nähdä, kun presidentti Ahtisaari kansan mielipiteitä seurailevana ryhtyy tukemaan puoluepolitiikkaa turvatakseen uudelleenvalintansa.

Oiva Härkönen, Vantaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu