Uskoin liian kauaa hyvää ihmisestä joka osoittautui täysin tunteettomaksi ihmisten hyväksikäyttäjäksi ja manipuloijaksi. Kaikki se hyvä oli vain esittämistä ja totuus lopulta paljastui mitä kyllä osasin epäillä alusta asti mutta joku siinä vain piti otteessaan. Onneksi pääsin irti viimein. Ei hän kyllä ollut mun tyylinen muutenkaan alkuunkaan joku siinä alun hyvän ihmisen esittämisessä vain veti puoleensa.
Kuinka mä saatoin olla niin tyhmä
Nytihmmettelen
11513
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Joskus pitää vain myöntää olleensa tyhmä ja jatkaa eteenpäin :[
Niin.. Tämä oli ehdottomasti paras ratkaisu mitä olen elämässäni tähän asti tehnyt.
Miten sait asiat selville? Kauan siis uskoit johonkin joka olikin mätä? Ei kannata itseään soimata jos valehteli päin näköä ja ei totuutta kertonut. Kyllä kanssa ihmisiin pitää luottaa ja varsinkin mitä ne kertoo. Jos taas jää kiinni valehtelusta kannattaa tosiaan irti päästää. Ne syyt valehteluun voivat olla moninaiset. Jos itse olit rehellinen ja avoin et ole tehnyt mitään väärää. Älä siis soimaa itseäsi sillä että olisit tyhmä. Aina voi opiksi ottaa kun tapaa petollisen ihmisen. Pysyä kaukana sellaisesta. Ne syyt esittämiseen sinulle on sinun itsesi mietittävä miksi se vedätti sinua. Koska jos valehteli vähänkään niin mitä lopu voi olla?
Onko sulla näytettä siitä,että hlö oikeesti on tuollanen?Vai omia päätelmiäsi?Saattaahan tulla väärinkäsityksiäkin jos ei puhuta.Ja oma osuutesi asiassa,oletko marttyyri?
lapsellinen aloittaja ja lapsellinen teksti. Ap uskoi hyvään, toinen on se manipuloija ja kaiken pahan takana. Kun ei aloittaja ole kelvannut, niin noinhan se tietenkin kääntyy aloittajan vatipäässä ;D
Ja loppukaneettina eihän se olis aloittajalle tyyppinä kelvannutkaan ;D
Tsot tsot, tos on tosi kyseessä!
Joo, minäkin olin joskus niin tyhmä, että otin näitä tosissani ja luulin jonkun minullekin kirjoittelevan. Tiedättekö mikä on surullisinta? Se, että joku älykäs ja fiksu ihminen käyttää energiaansa ilkeyksiin.
Kirjoittelu voi olla monitasoista. Ei siinä häviä, että juttuja uskoo.
koko palsta täpönään joo.
Lapselliset ihmiset uskovat pelkkiin puheisiin, kun taas aikuiset vaativat puheiden tueksi tekoja. Lapsellisuus tai typeryys ei ole muiden vastuulla.
Täällähän on kaikkien helppo puhua totta, kun kukaan ei oikeastaan tunne toisiansa. Miksi kukaan täällä valehtelisi? Mitä sillä voittaisi?