Pitääkö olla huolissaan?

Maailmasta on yritetty, ja yritetään tehdä täysin hajuton, mauton ja väriton paikka.
Siksi tulee näitä ns. populisteja. Kyllähän ihmiset sen ymmärtävät ettei noilta nyt noita omituisia ja lennokkaita lupauksia saa totutettuna, mutta rikkovat ainakin tuon tasaisen mataotsaisten joukon, jotka ovat nyt vuoksikymmeniä selittäneet ja vatvoneet kaikenmaailman ongelmia, neuvotteleet ja veivanneet ongelmista, ja jos ei ole ollut riittävästi ongelmia mistä olla huolissaan, luoneet sellaisia.

Ihmiset ovat yksinkertaisesti kyllästyneet, demokratia ei ole toiminut. Demokratiasta puhutaan paljon, mutta lähinnä silloin kun väitetään ettei sitä ole, kun demokraattisesti pitää joku porukka pakottaa tasaiseen hajuttomaan, värittömään ja mauttomaan, samanmieliseen joukkoon, vatvomaan ja kehittämään ongelmia.

Populismin suosio kertoo siitä, että vanhat puolueet ovat menettäneet uskottavuutensa. Siitä niiden pitää syyttää itseään. Ovat länsimaat olleet ennenkin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, mutta niiden johtavat puolueet kykenivät perustelemaan toimensa kansalle paremmin.

En ole selvillä Euroopan muuttoliikkeen historiasta, mutta ei se mikään uusi ilmiö ole ja muuttovirta on aiemminkin ollut suhteellisen vahvaa. Ehkä muuttoliike kyettiin perustelemaan paremmin, kun siirtomaavallat ja Saksa tarvitsivat oikeasti työvoimaa. Jos nyt ei tarvita, pitää uskaltaa sanoa, se on ongelma, eikä tyytyä hymistelemään, kuten kesällä 2015 tehtiin. Jo silloin sanoin täällä, että humanistinen vastuu on ratkaistava niin, että Euroopan maat rahoittavat pakolaisleirit EU:n rajojen ulkopuolella, koska sodat kestävät yleensä vain aikansa. Meni aika monta kuukautta ennen kuin EU:n päättäjät huomasivat kommenttini.

Toinen syy populismin nousulle on porvarillisten ja vasemmistolaisten puolueiden samankaltaistuminen ja kolmas joissakin maissa vallitseva kaksipuoluejärjestelmä. Varsinkin Espanjassa nämä kaksi syytä kärjistyvät, enkä pitäisi Ruotsinkaan demareita enää erityisen vasemmistolaisina.

Myös Ranskasta puuttuu maltillinen keskusta. Nyt tuon tilan on ottamassa Le Penin puolue. Ei tosin ideologisesti, mutta korostamalla kahteen samanlaiseen blokkiin perustuvan järjestelemään mädännäisyyttä ja saakin kannattajia niin vasemmalta kuin oikealta.

A-studiota seuratessani ihmettelin jo toistamiseen Le Penin suosiota hänen puhetapansa pohjalta. Le Pen puhuu täysin toisella tavalla kuin pohjoismaiset populistit ja Trump. Se on jotenkin syheröistä kaunokieltä, ei yhtä suoraviivaista kuin pohjoisessa ja Atlantin toisella puolella. Luultavasti tämä johtuu ranskalaisesta kulttuurista. Kansa joka on tottunut vuosisadat keskustelemaan sivistyneesti jopa ruokapöydässä, on tottunut kuuntelemaan tuollaista tasaista puhevirtaa. Täällä populistit haukottelisivat sen aikana, vaikka ranskaa ymmärtäisivätkin.

Sen sijaan lippujen liehuttelu ja huuto Le Penin saapuessa kuin urheilukilpailussa meni toisella tavalla yli. "Ei tehrä tästä ny numeroo", ajattelisi Halla-ahon kiihkeinkin kannattaja seuratessaan tämän kävelemistä puhujapönttöön. Ja paljon vaisumpi olisi Halla-ahon kädenheilautuskin.