Kyllästynyt kaikkeen

Ajatuksesi ovat täysin samat kuin minulla. Olen totaalisen kyllästynyt kulutushysteriaan ja myös kaikkeen pinnalliseen elämään. Olen jo aloittanutkin tavaroista luopumisen ja uusia härpäkkeitä ei tule tilalle. Myyntiin on jo lähtenyt esim Aallon vaasit ja muut koriste-esineet.
Jos vaan mitenkään pysytyt niin kannattaa miettiä miten saisit uupumusta vähennettyä. Löytyisikö joitakin ratkaisuja, jotka voisivat auttaa. Jatkuvat kivut kyllä syövät voimavaroja.
Elämän muutos minulle tuli vakavan sairauden myötä. Myös tuttua on päivittäiset kivut, jotka ovat tulleet sairauden hoidon aiheuttamista haitoista.
Muuttaisin maalle jos voisin, mutta lasten koulu ja ystävät on täällä. Muutaman vuoden päästä lapset ovat ehkä omillaan, joten ehkä joskus voin toteuttaa haaveeni luomuelämästä maalla.
Nuo jatkuvat kivut on syvältä. Elän toivossa, että kohdallani kivut vähenevät kun aikaa kuluu. Ehkä niin ei käy, mutta tämä ajatus auttaa jaksamaan.

Joo mää kans. Jatkuvat kivut, käytännösä kodin vanki jo 5v, julkine terveyshoito ei houda vaa teloo lisää, kipulääkitys panadoolia, masis, ahistus, astma. Kerran viikko pystyy kävelee lähikauppaa, te toimisto lähetti käskyn talkkarinhommii, lapsel astma lopetti koulun talveksi sen takii lastensuojelu kimpus siksi, sydän hakkaa nitroo otan, sama syy elää eli lapsi vain. Teen mitä pystyn enkä anna vieraalle rääkättäväksi ku poliisin väkisin viemänä.

Samat tuntemukset täälläkin. Ainut että minulla ei ole lapsia, aviomies on kyllä onneksi ilman häntä en jaksaisi päivääkään. Monia sairauksia minullakin, sellaisia mistä en voi koskaan parantua (neurologinen.) Lääkkeistä ym. Ei itsellenikään mitään apua. Kaikkea on kokeiltu ja päivystykseen kiireellisesti menty pahojen sivuvaikutusten vuoksi, että olen melkein taju kankaalla ollut. Työpaikka on, nyt sairaslomalla, ollut jo monta kuukautta. Pakko kohta yrittää palata töihin, kivuista huolimatta. Lainaa minulla niin paljon, etten selviydy niistä jos jäisin kokonaan töistä pois. Pakko yrittää jaksaa. Paskaahan tämä on suoraan sanottuna.

Hei Oksennan

Kirjoitat väkevästi siitä, että kaipaat muutosta elämääsi. Olet miettinyt mahdollisuuksia, mutta koet, että muut ihmiset estävät sinua. Minulle tuli mieleen kuitenkin kysyä; estävätkö muut kuten ex? Vai tarvitsisitko jostain vain rohkeutta ja buusteria alkaa toimia itsellesi ominaisemman elämäntavan löytymiseksi.

Joskus ei ole mahdollisuutta totaaliseen elämänmuutokseen kuten muttaa Lappiin mökkin (tosin edelleenkin toistan, että voisiko sinulla sittenkin olla se mahdollisuus? Älä luovuta helposti, vaan tutki mahdollisuutta läpikotaisin!). Mutta silti elämässä voi tehdä jo tässä ja nyt joitain ratkaisuja. Sinun ei ole luultavasti pakko olla työssä, jonka voimakkaasti koet vievän energiaasi. Vaihtoehtoja on, esimerkiksi opiskelu uuteen alaan vaikkapa oppisopimuksella. Asumistapaa voi muuttaa entistä huomattavasti vaatimattomampaan, jolloin saattaakin tulla toimeen (vaikkakin niukasti) esim. tekemällä vain puolikasta työpäivää. (Esimerkiksi kimppakämpät tuleva halvemmiksi). Tai sitten voit löytää elämääsi uutta mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä vapaaehtoistyöstä, jota voi toteuttaa todella monella eri elämän saralla vaikkapa eläinhoitolassa, vanhusten parissa tai ympäristöön ja luontoon liittyen. Tällä kaikella haluan rohkaista siihen, että vaihtoehtoja on aina. Voit aina valita JOTAIN uudelleen, vaikket voisikaan vaihtaa kaikkea elämässäsi. Voit enemmän löytää itsessäsi luovia puolia suorittamisen rinnalle erilaisisa luovan toiminnan muodoista.

Toivotan sinulle uskoa muutokseen! Ensimmäisen askeleen voit ottaa johonkin suuntaan jo nyt.

Merja, diakoni

Ymmärän täysin... Koin myös sitä pinnallista LV elämää ulkomailla, LinkedIn ja ura oli kaiken tarkoitus kunnes näin kaiken mielettömyyden läpi. Järjetön ja sairas planeetta, on tervettä reagoida tähän hulluuteen masentumalla. Outoja ne ihmiset jotka saavat tarkoituksensa siitä plastisuudesta ja merkkituotteiden tavoittelusta.

Meillä voisi olla ihan erilainen yhteiskunta. Surullista millainen planeetta tämä on mutta ihmisiä ei kiinnosta. Olemmeko ilman mitään tarkoitusta jos ei mieletöntä orjatyötä ja plastisen pinnallisen maailmankuvan tai merkkituotteiden hankkiminen ole sitten se tarkoitus?

Täytyy näyttää, että on Hugo Bossin farkut ja asuu Espoossa hieman parempien ihmisten alueella. Tarkoitus on näyttäminen ja kilpailu, olemme eriarvoisia ja sen kertoo juuri se LV laukku olalla.

Ap kirjoittaa (tai miten se nyt tällä palstalla ilmaistaan..?)

Ei se tyhjyyden ja tyhmyyden tunne katoa minusta minnekään, ellen itse ala tekemään sille jotain. Kyllä, haluaisin mielummin kuolla, mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että löytyy parempiakin vaihtoehtoja. Voin kasvattaa lapseni ja sitten muuttaa siihen tunturimökkiin tai mennä vaikka luostariin. En vain sopeudu tähän maailmaan, enkä aio itseäni siihen pakottaa.

Ulkopuoliset ihmiset pitävät minua menestyneenä, mutta totuus on jotain muuta. Teen 12-tuntisia työpäivä ja kun palaan kotiin, ei ole mitään. Ei yhtään mitään. Istun lattialla ja juon 2 gin tonicia, koska en kestä itseäni, elämääni, en mitään. Luonnollisesti vasta sitten, kun lapset (isoja jo) ovat nukkumassa. Kyllä lapset sen näkevät, että äiti ei enää hymyile ja siitä kannan syyllisyyttä. En vain jaksa feikata.

Teen työni ja hoidan kotiasiat, kivut vaihtelevat asteikolla 1-10 yleensä siinä 5-7 kohdalla, pahenevat iltaa kohden. Kun olen kympissä, hakeudun ensiapuun. Kipuklinikan mukaan kivut johtuvat A) vagus-hermon vaurioitumisesta keisarinleikkauksen aikana B) ex-miehen pahoinpitelyn aiheuttamista traumoista. Kumpaakaan en edes ajattele, en ole katkera leikkauksesta, enkä exälle. Iloinen siitä, että lapsi syntyi terveenä, tyytyväinen siitä, että lähdin huonosta suhteesta.

Itsemurhan sijasta parempia ratkaisuja tosiaan löytyy. Olen edelleen yksin, mutta se on oma valintani, minulla ei ole mitään annettavaa parisuhteelle. Olen viime aikoina huomannut, että hermostoni rasittuu muiden ihmisten läsnäollessa. Olen alkanut hyväksymään sen, että voin paremmin kun olen yksin. Kuuntelen mielelläni hengellisiä lauluja ja minusta on mukava keskustella yläkerran herran kanssa. Olen saanut kokea millaiselta tuntuu, kun Pyhä Henki oikeasti koskettaa sinua ja se on asia, jota kaipaan. Usko on armon lahja, se voidaan ottaa pois yhtä nopeasti kuin se annettiin. Minulle kävi niin.

Vuosia sitten kävin rukouskokousessa. Muut läsnäolijat, useimmat, kaatuivat evankelistan koskettaessa. Minä en. Palasin kotiin, jälleen kerran, ajatellen, että Herra ei sitten halua minua, minä en jostain syystä kelpaa. Silloin olin juuri eronnut ja heräsin öisin noin klo 2 aikaan ahdistukseen, joka pakotti minut nousemaan ylös sängystä ja kävelemään hetken. Rukouskokouksen jälkeen, laitoin kädet siihen kohtaan rinnalleni, jossa ahditus oli. Tunsin käsittämättömän lämmön leviävän kehooni, vaikka en erityisesti rukoillut tai tehnyt mitään. Sitä seuraavia viikkoja voin sanoa elämäni onnellisimmiksi. Olin kuin mirhalla voideltu, onnellinen, siis todella onnellinen.

Mitä tapahtui? Tein asioita, joiden takia menetin yhteyden yläkertaan. Sen jälkeen en ole yhteyttä enää löytänyt.

Ajattelen kuitenkin niin, että itsemurhaa parempi ratkaisu on rukoilla ja etsiä yhteyttä yläkertaan. Vaikka minulla ei ole ystäviä, johtuu täysin itsestäni ja omista valinnoistani, minulla on ystävä yläkerrassa. Elän siinä toivossa, että joku päivä olen Hänen armonsa arvoinen ja saan kokea Pyhän Hengen kosketuksen.

Aikaisempi kokemukseni oli hyvin todellinen, tiedän sen olevan mahdollista. Jos en koskaan saa sitä takaisin, olen ainakin saanut kokea millaista se voi olla.

Teille kaikille sanoisin, että älkää uskoko sitä kuvaa ihmisestä, jota ylläpidetään julkisuudessa. Minut näette televisiossa ja lehdessä, meikattuna ja laitettuna. Hymyilen kuin viimistä päivää ja voisin todellakin oksentaa. Haluan pestä meikit ja kaiken sen teennäisyyden pois. Kunhan saan lapset oman elämänsä alkuun, menee ainakin 5-6 vuotta siihen, sitten on isompi muutos mahdollinen. Eroon kaikesta materiasta, voin antaa ne lapsilleni ja lahjoittaa tai myydä pois. Tarvitsen vain muutaman mukavan, lämpimän vaatekerran, pyyhkeen ja lakanat, muutaman astian, en juuri mitään muuta. Välillä on ollut hetkiä, että olen ajatellut, että tilaan lavan kodin eteen ja yksinkertaisesti vain tyhjennän sen kaikesta turhasta. Ostamisen olen jo lopettanut, en tarvitse uusia vaatteita, enkä tavaroita.

Haaveilen lähes tyhjästä kodista, sänky, pöytä ja tuoli. Haaveilen, että pienessä mökissäni olisi myös tyhjiä huoneita.

Työni on ollut niin pinnallista ja kulutusvoittoista, että tämä on vastareaktio siihen turhuuksien turhuuteen. En pysty enää edes käymän muualla kuin ruokakaupassa, koska se tavarapaljous tukehduttaa minut. Ruokakaupassakin ajattelin: tämä maailma on tullut hulluksi tai sitten minä. Hah, jälkimmäinen ainakin.... mutta miksi ihmeessä maitojakin on jo miljoona eri sorttimentti. Seison kylmäkaappien edessä ja yksi kokonainen seinä täynnä erilaisia maitoja.

Tämä ei ole minun maailmani. Haluan pois täältä yksinkertaiseen elämään. Aloittaa päiväni lämmittämällä tupani ja kantamalla veden sisään. Syömään yksikertaista ruokaa. Hengittää hiljaisuutta ja rauhaa. Vapauttaa itseni näistä härpäkkeistä, tietokone ja puhelin.

Anteeksi vain, mutta nuorille sanoisin, miettikää tarkoin haluatteko tehdä lapsia tähän maailmaan? Hullummaksi tämä vain menee.