"15 vuotta sitten espanjalaisista hääpareista 75 prosenttia vihittiin perinteiseen tapaan katolisessa kirkossa. Vuonna 2015 osuus oli 29 prosenttia. Viime vuoden tammi-kesäkuun aikana solmituista avioliitoista enää 22 prosenttia siunattiin kirkoissa."
http://yle.fi/uutiset/3-9410233
Uskonnollisuus romahtaa koko läntisessä Euroopassa.
Espanja: Katolisten vihkimisten osuus romahtanut
7
160
Vastaukset
Etenkin katolisissa maissa uskonto vaikuttaa olleen pitkään merkittävämpi osa elämää ja kulttuuria kuin täällä meillä. Melkoinen muutos, jos näissäkin uskonnon asema ja merkitys romahtaa noin nopeasti noin paljon.
Vaikka katolinen ja luterilainen jumala ovat yhtä olemattomia, on käytännön taso toinen.
Suomessa luterilainen arkkipiispa juo pari votkaryyppyä viiden vuoden aikana. Australiassa 7% katolisista papeista on raiskannut lapsia, tai ainakin muuten hyväksikäyttänyt.
Ei se nyt ihan suuri ihme ole, jos kat. kirkon suosio laskee jyrkemmin.
- Huhhhahheijaaa
Aika haipakkaa. Sekularisaatio etenee näköjään vauhtia lisäten.
Suomessa Ekumeeninen neuvosto syyttää "aggressiivisia ateisteja" sekularisaation ilmiöistä, - Sekulaarist
Iso pyörä pyörii.
- PäättäköönAikuisena
Kastamatta jättäminen pitkn päälle tärkeintä. Luonnollista.
PäättäköönAikuisena kirjoitti:
Kastamatta jättäminen pitkn päälle tärkeintä. Luonnollista.
Toki.
Ja itse asiassa eroajien ja liittyneiden erotus tuskin jatkuvasti tulee kasvamaan, toisin kuin kastettujen ja kuolleiden erotus. Nämä erotukset kohtaavat toisensa yllättävän pienen vuosimäärän kuluttua.
- Sanonp
Etelä-Euroopasta mallia ripeydestä pikkuisen jähmeämpään Pohjolaan: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14266234/sekularismi-etenee-pohjoismaissa-vahvasti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 275434
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333603Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533512Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu263397Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1242996Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod322727Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint212409Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1202380MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142205- 412142