Kolarin syylliset

Koska Suomessa on autoilijat lähdetty liiallisin rajoituksin ja säännöin vieraanuttamaan oikean tilannenopeuden tajuamisesta, niin onnettomuuksien syylliset useimmin ovat poliittiset päättäjät, pykälänikkarit ja tienpitäjä. Niin oli Loimaallakin.

Onnettomuudet saattavat aiheuttaa uusia sääntöjä, ollaanko jo sääntökierteessä? Kaikkia entisiäkään ei pysty maanteillä aina noudattamaan. Jos talvella ajaa noilla kapeilla kantateillä (valtateilläkin), lumi pöllyää ja rekkoja tulee vastaan, niin näkyvyys on hetkittäin ihan nollassa. Silloinhan pitäisi olla nopeuskin nollassa, mutta kukas siinä pysähtyy? Osa säännöistä on tehty niin, että se vapauttaa päättäjät vastuusta jos jotain sattuu. Tiehän pitäisi olla sellainen, että pysäyttäminen on mahdollista näkyvällä osalla voimassa olevalla rajoituksella kelistä riippumatta.

Alhaisia nopeusrajoituksia olen kuullut perusteltavan sillä, että ne ovat sen vuoksi, että siellä pärjää kaiken tasoiset kuljettajat, iäkkäätkin. Kun kerran sääntöjen laatijat tietävät mikä nopeus on paras öiselle lähes tyhjälle moottoritielle kesällä, niin selkeyden vuoksi ne säännöt pitäisi olla vastaavin perustein laaditut myös päinvastaisiin ajo-olosuhteisiin.

Suomessahan on lailliset talvirenkaat kuluneet nastarenkaat joista nastat ovat jo kadonneet, kunhan pintaa on vähintään 3 mm. Tiestö on siis pidettävä siinä kunnossa, että niillä renkailla on turvallista ajaa sallittua rajoitusta, tai sitten on alennettava rajoitusta (valitettavasti), tai muutettava rengasmääräyksiä.
4454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

oon se nuin onpa hyvinniin,mut minuun vaikuttannut on nuo liikennekamerat ,niitä jos ois enemmän ja vielä niin että aina ihan silloin tällöin ja useasti ilman aikasääntöjä paikkaa aina vaihdeltais niin jopa ois hyvä,eikä mitään muuta het kun välähtää tietokone nappais ajorek.kesk.tiedot ja sakkolappu perille ennemmin mitä minä kotona,siitä minä tykkäisin ,katottas tuleeko sitä kuria liikenteeseen mullekkin

Äänestä
  • kameroita ja valvontaa lisää ?
    1 tiellä liikkujaa pitäisi olla 10 tarkkailijaa ?
    hyvä pointti sinänsä loppuisi työttömyys kuten entisessä neuvostoliitossa ...mitä seuraavaksi,lämmitys,vesi ,terveyden huolto ilmaiseksi ?...
    tikkitoppatakit löytyy vihreen nahkatakin vierestä kaapista......hitto nyt musiti petti ne möin jo neuvostoliiton aikaan punasella torilla ..kukahan nyt värjöttää vihreessä nahkatakissa kremlin portilla...onkohan leninmuseon talkkarilla se tikkitoppatakkini....jenkit on purtu jo ajata sitten...miten olis säänöstelty lada kymmenen odotus vuoden jälkeen....kyllä ottas päähän kun tilaus voimassa ja tekeminen on lopetettu ennen saantia...no tilataan uusi samara ...:)

    Äänestä

Päättäjien syy, tien syy, sään syy, autonvalmistajan syy, turvavyön käyttö hankalla ja rajoittaa, siis vyön syy.
Missä on ihmisen vastuu? Vai eikö mikään vaikuta mihinkään. Vain tapahtuu...

Äänestä

Olen ollu kerran auton kyydissä joka ajoi 30km/h 60km/h alueella koska pelkäsi talvea... Ja mua alko pelottaan ku takaa tultii sitä 60km/h ja lähellä pari kertaa ettei ollut takamuksesa kiinni ja töötin äänet pauhas kovaa. Teiden pitäis olla siinä kunnossa mitä nopeusrajotus sanoo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Runttaaja kirjoitti:

Koska Suomessa on autoilijat lähdetty liiallisin rajoituksin ja säännöin vieraanuttamaan oikean tilannenopeuden tajuamisesta, niin onnettomuuksien syylliset useimmin ovat poliittiset päättäjät, pykälänikkarit ja tienpitäjä. Niin oli Loimaallakin.

Onnettomuudet saattavat aiheuttaa uusia sääntöjä, ollaanko jo sääntökierteessä? Kaikkia entisiäkään ei pysty maanteillä aina noudattamaan. Jos talvella ajaa noilla kapeilla kantateillä (valtateilläkin), lumi pöllyää ja rekkoja tulee vastaan, niin näkyvyys on hetkittäin ihan nollassa. Silloinhan pitäisi olla nopeuskin nollassa, mutta kukas siinä pysähtyy? Osa säännöistä on tehty niin, että se vapauttaa päättäjät vastuusta jos jotain sattuu. Tiehän pitäisi olla sellainen, että pysäyttäminen on mahdollista näkyvällä osalla voimassa olevalla rajoituksella kelistä riippumatta.

Alhaisia nopeusrajoituksia olen kuullut perusteltavan sillä, että ne ovat sen vuoksi, että siellä pärjää kaiken tasoiset kuljettajat, iäkkäätkin. Kun kerran sääntöjen laatijat tietävät mikä nopeus on paras öiselle lähes tyhjälle moottoritielle kesällä, niin selkeyden vuoksi ne säännöt pitäisi olla vastaavin perustein laaditut myös päinvastaisiin ajo-olosuhteisiin.

Suomessahan on lailliset talvirenkaat kuluneet nastarenkaat joista nastat ovat jo kadonneet, kunhan pintaa on vähintään 3 mm. Tiestö on siis pidettävä siinä kunnossa, että niillä renkailla on turvallista ajaa sallittua rajoitusta, tai sitten on alennettava rajoitusta (valitettavasti), tai muutettava rengasmääräyksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu