Teistä muista maapallon ihmisistä ei

yksikään olisi enään elossa, jos kokisitte samoja asioita, kuin minä. Olisitte tehneet jo itsemurhan kymmeniä vuosia sitten.
7191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ompas sulle sattunut. Avaa meillekkin vähän

Äänestä

En tosin näe, mitä hyötyä sinunkaan elossa olostasi on. Joutavia vain kirjoittelet.

Äänestä

Syö läskijampe vaan ne lääkkeet suosiolla. Älä tänne houri, puhu ammatti-ihmisille

Äänestä
  • Miksi otat itseesi..olen huomannut koko elämäni aikana tosi paljon sellaisia ihmisiä, jotka ottavat itseensä sellaisista asioista, jotka ovat KOSKEMATTOMALLA TAVALLA olevia, jotka voidaan siten LOOGISESTI tulkita vapaan valinnan mukaisesti, kun toiseen ihmiseen ei kosketeta Esim. Sormella, joka tarkoittaa sitä, että silloin tullaan ihmisen omaan sosiaalisuuteen. Kirjoitat ammatti-ihmisille..no tuota siteerattuna ammatti-ihmisen tavoin ---> En tarkoittanut sitä, että tekisitte ITSEMURHAN vaan realiteettien yhä ollessaan vallassaan tarkoitin sitä, että tuupataan ihmisiä elämässä eteenpäin YLI YLI niistä ongelmista, ettei tule vihaa ja katkeruutta toista ihmistä kohtaan, koska tosiasia on se, että ihmisiä on monenlaisia ja pyrimme siihen, että osaamme olla kiusaamatta toista ihmistä ja täten kannustetaan toista ihmistä hänen omassa elämässään parempaan ja laadullisempaan elämään itsensä kanssa liittyen itsenäisyyteen ja siksi itsenäiseen elämään, että ihmisyksilö voi ITSE yksinään selvitä KAIKISTA elämän haasteista Esim. Pölyjen pyyhkimisestä, imuroimisesta, lattioiden pesemisestä, pyykin pesemisestä, ikkunoiden pesemisestä, kaupassa käymisestä, vesivärimaalauksien tekemisestä, öljymaalauksien tekemisestä siis KAIKESTA taiteesta sekä ruoan laittamisesta...leipomisesta, osaan hoitaa LAPSIAKIN ja jälkiruokien valmistamisesta y.m j.n.e. Esim. Keksin hoitopöytäikäisen HILJAISEKSI laittamisen kymmeniä vuosia sitten ja se ollaan todettu erittäin tehokkaaksi keinoksi siten, että LAPSEEN ei tarvitse koskea, koska se on juuri se seikka, joka HÄIRITSEE lapsen kehitystä kaikessa hänessä omassaan Esim. Alkaa jännittämään, ahdistuu ja tulee keskittymisvaikeuksia ja hermoheikkoutta j.n.e., jos käyttää niitä tehottomia ja vanhanaikaisia menetelmiä LAPSEN hiljaiseksi laittamiseen siis myöhemmässä elämässä siis 1. Luokka 13-17 vuotiaat ja 2. Luokka 18-25 vuotiaat ja 3. Luokka 26-33 vuotiaat. Kiusaamistanne en ota itseeni vaan ne menevät hyötykäyttöön. Astioita on TOSI kiva pestä..siinä saa RANTEET hyvää liikerataliikuntaa SUOSITTELEN :). Avohoitopaikassa 1990-luvulla keskustelin naisen rintojen toiminnasta, kipupisteistä, joita ihmisellä on yli 200 kpl:tta ja rintojen maitorauhasista ja niiden toiminnasta niin minulle sanottin, että tee väitöskirja kaikesta mistä puhut, kun niissä huomattiin jotain sellaista, joka oli järkevää ihmislajille. Rintaliiveistä puhuin siten, että ne olkapää osat voisi valmistaa ihoa myötäilevästä, ettei iho mene rikki ja kuppiosien alla voisi olla tuet, ettei myöhemmässä iässä alkaisi roikkumaan pahasti ja, että niitä kannattaa hieroa päivittäin, etteivät ala roikkumaan siis liikunnan parissa ja sitten jo huomattavasti nuorempana keksin sellaisen KESTOVAIPAN, jota ei tarvitse vaihtaa uuteen vaan se tyhjennetään ja huuhdellaan ja kuivataan ja takaisin paikalleen. Olen aina ollut sellainen, että kyllä ihmisen täytyy pyrkiä olemaan esikuvana, jos tietää olevansa oikeassa ja asian sisältö on keskiarvoa, ettei tulisi liian paljon negatiivista palautetta. Pahoittelen, jos aikaisempi viesti tulkittiin väärin. Murrosikäisenä keksin, kuten tunnettua AINA alle 5:ssä sekunnissa keksintöihin liittyen siis keksin aina jotain uutta niin silloin hieman yli 10-v. keksin sellaisen polkupyörän, joka voitaisiin laittaa poikki keskeltä ja siihen nivelet ja auton peräkonttiin ja sellaisen polkupyörän, johon voisi laittaa moottorin (Akku) siten, että ensin poljetaan 30 minuuttia ja 15-20 minuuttia lähinnä ylämäkiin jalkojen liikkeitä helpottaen.

    Äänestä

  • JJampe69 kirjoitti:

    Miksi otat itseesi..olen huomannut koko elämäni aikana tosi paljon sellaisia ihmisiä, jotka ottavat itseensä sellaisista asioista, jotka ovat KOSKEMATTOMALLA TAVALLA olevia, jotka voidaan siten LOOGISESTI tulkita vapaan valinnan mukaisesti, kun toiseen ihmiseen ei kosketeta Esim. Sormella, joka tarkoittaa sitä, että silloin tullaan ihmisen omaan sosiaalisuuteen. Kirjoitat ammatti-ihmisille..no tuota siteerattuna ammatti-ihmisen tavoin ---> En tarkoittanut sitä, että tekisitte ITSEMURHAN vaan realiteettien yhä ollessaan vallassaan tarkoitin sitä, että tuupataan ihmisiä elämässä eteenpäin YLI YLI niistä ongelmista, ettei tule vihaa ja katkeruutta toista ihmistä kohtaan, koska tosiasia on se, että ihmisiä on monenlaisia ja pyrimme siihen, että osaamme olla kiusaamatta toista ihmistä ja täten kannustetaan toista ihmistä hänen omassa elämässään parempaan ja laadullisempaan elämään itsensä kanssa liittyen itsenäisyyteen ja siksi itsenäiseen elämään, että ihmisyksilö voi ITSE yksinään selvitä KAIKISTA elämän haasteista Esim. Pölyjen pyyhkimisestä, imuroimisesta, lattioiden pesemisestä, pyykin pesemisestä, ikkunoiden pesemisestä, kaupassa käymisestä, vesivärimaalauksien tekemisestä, öljymaalauksien tekemisestä siis KAIKESTA taiteesta sekä ruoan laittamisesta...leipomisesta, osaan hoitaa LAPSIAKIN ja jälkiruokien valmistamisesta y.m j.n.e. Esim. Keksin hoitopöytäikäisen HILJAISEKSI laittamisen kymmeniä vuosia sitten ja se ollaan todettu erittäin tehokkaaksi keinoksi siten, että LAPSEEN ei tarvitse koskea, koska se on juuri se seikka, joka HÄIRITSEE lapsen kehitystä kaikessa hänessä omassaan Esim. Alkaa jännittämään, ahdistuu ja tulee keskittymisvaikeuksia ja hermoheikkoutta j.n.e., jos käyttää niitä tehottomia ja vanhanaikaisia menetelmiä LAPSEN hiljaiseksi laittamiseen siis myöhemmässä elämässä siis 1. Luokka 13-17 vuotiaat ja 2. Luokka 18-25 vuotiaat ja 3. Luokka 26-33 vuotiaat. Kiusaamistanne en ota itseeni vaan ne menevät hyötykäyttöön. Astioita on TOSI kiva pestä..siinä saa RANTEET hyvää liikerataliikuntaa SUOSITTELEN :). Avohoitopaikassa 1990-luvulla keskustelin naisen rintojen toiminnasta, kipupisteistä, joita ihmisellä on yli 200 kpl:tta ja rintojen maitorauhasista ja niiden toiminnasta niin minulle sanottin, että tee väitöskirja kaikesta mistä puhut, kun niissä huomattiin jotain sellaista, joka oli järkevää ihmislajille. Rintaliiveistä puhuin siten, että ne olkapää osat voisi valmistaa ihoa myötäilevästä, ettei iho mene rikki ja kuppiosien alla voisi olla tuet, ettei myöhemmässä iässä alkaisi roikkumaan pahasti ja, että niitä kannattaa hieroa päivittäin, etteivät ala roikkumaan siis liikunnan parissa ja sitten jo huomattavasti nuorempana keksin sellaisen KESTOVAIPAN, jota ei tarvitse vaihtaa uuteen vaan se tyhjennetään ja huuhdellaan ja kuivataan ja takaisin paikalleen. Olen aina ollut sellainen, että kyllä ihmisen täytyy pyrkiä olemaan esikuvana, jos tietää olevansa oikeassa ja asian sisältö on keskiarvoa, ettei tulisi liian paljon negatiivista palautetta. Pahoittelen, jos aikaisempi viesti tulkittiin väärin. Murrosikäisenä keksin, kuten tunnettua AINA alle 5:ssä sekunnissa keksintöihin liittyen siis keksin aina jotain uutta niin silloin hieman yli 10-v. keksin sellaisen polkupyörän, joka voitaisiin laittaa poikki keskeltä ja siihen nivelet ja auton peräkonttiin ja sellaisen polkupyörän, johon voisi laittaa moottorin (Akku) siten, että ensin poljetaan 30 minuuttia ja 15-20 minuuttia lähinnä ylämäkiin jalkojen liikkeitä helpottaen.

    Olet ollut fiksu, itse nuorana en saanut auki tytön rintaliivejä, siis sellaisia, joissa hakaset on etupuolella.

    Äänestä

Minä olen rakentanut automaattisen pakaranhytkytyslaitteen. Ota vanha sähköroikka. Katkaise se ja kuori johdot auki. Pistä kuoritut kuparijohtimet persesilmääsi ja sitten pistoke seinään. Huh heijaa, kun pakarat hytkyvät! Kajaanissa on kivaa, kun ei ole vaaraa töihin joutumisesta. Voi rakennella tällaisia kivoja hytkyttelykoneita.

Äänestä

Sama tyyppi irvistelit äskettäin jossain lööpissä.
Ei ketään kiinnosta tuollaiset luuserit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cube1976 kirjoitti:

yksikään olisi enään elossa, jos kokisitte samoja asioita, kuin minä. Olisitte tehneet jo itsemurhan kymmeniä vuosia sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu