Myyräntyötä

Yllättynyt

Kaikenlaista 'estettä' ja maakuntakaavaa ollaan puolisalaa värkkäilemässä Yksityisten maille.
Lue Ylärin juttu Säkkiperältä Patolankylään.
Tuommoista kaavaa ei Karvias tarvita! Nyt pitää kaikkien herätä. Miten näin iso asia on voitu asioida noin välinpitämättömästi? Ei mahdu päähän, että millä oikeudella yksityisten omistamille maille keksitään tuollaisia rajoituksia ilman että edes kysytään mitään.

10

839

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • holhousta

      Yksityisiä ihmisiä ne ovat Karviankyläläisetkin joiden talot ja maat on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäviksi kohteiksi. Heitä on jo vuosikymmeniä kiusannut nämä maakuntakaavat ja vaikeuttaneet monen elämää huomattavasti.
      Vanhoja lahonneita latojakaan ei saa purkaa mailtaan ilman museoviraston/kunnan lupaa. Puuttuvat toimillaan jopa ihmisten normaaliin asumismukavuuteen näillä suojeluillaan ja rajoituksilla. Enään ei pysty elämään normaalia elämää vaan jatkuvasti saa olla pokkuroimassa jostain lupaa omistamansa maan tai kiinteistön käytössä. Rakennapa uutta tai peruskorjaa vanhaa, niin jo saat kuljettaa jos jonkinlaista hepsankeikkaa maillasi katsomassa ja tutkailemassa.
      Eikä näistä maakuntakaavoista ole mitään hyötyä valittaa, ne on jo hiljaisuudessa päätetty.

      • totta-

        Hyvä termi tähän tuo holhous. Totta tuokin, miten museovirasto rajoittaa näillä rakennusperintö-alueilla asuvien elämää. Pelkästään rakennusten energiatehokkuutta ja lämmöneristystä säädellään. Esimerkiksi kolmikerrosikkunoita (lämpöikkunoita), et saa laittaa rakennukseen vaikka se lisäisi asumismukavuutta ja säästäisi lämmityksessä. Joku lukenut, on saanut päähänsä, että on ihanaa ja arvokasta, kun on ohuet kaksikerrosikkunat ja joista on jo lasipinta aikojen saatossa samentunut ja naarmuuntunut, on kaunista ja arvokasta katseltavaa. Kun taas asukkaalle tulisi paljon edullisemmaksi vaihtoehdoksi, vaihtaa lämpöikkunat ja laittaa nämä ns. puhalletusta lasista olevat ikkunat varastoon tuleville sukupolville. Jos ikkuna rikkoontuu, saat maksaa todella paljon siitä, että löydät parisataa vuotta vanhaa lasia rikkoontuneen tilalle. Tämä on naurettavaa!
        Samoin on ulko-ovien ja muun rakennukseen tehtävän korjauksen kanssa. Ulkovuoraustakaan ei saa korjata, vaikka se olisi pakko normaalijärjellä tehdä, Pitää vain sahata lahonnut kohta pois ja jatkaa lautaa.
        Rakennusten värejä ei saa muuttaa tai esim. "lisäsiipeä", et saa rakentaa, vaikka se tehtäisiin asuinrakennuksen mallilla. Se on tämä kulttuurimiljöö!

        Kaupungista on hyvä huudella ja esittää vaatimuksiaan kun itse ei joudu kustantamaan eikä asumaan näillä seutukaavassa viivoitetuilla alueilla.


    • byrokratiaako

      Jaa, siihenkö se liittyi, kun YläSatakunnassa se nainen seisoi kartta avoinna tienposkessa, taisi olla siinä entisen Hakolan kaupan lähistöllä...En hoksannut lukea koko juttua!

    • entä.kantti

      Vähän on ihmetystä herättänyt se, että miksi esim Pohjankangas ja nämä uusiutumattomat kauniit kangasmaisemat eivät ole maakuntakaavan vihreällä merkittyjä paikkoja? Miksi näitten soravarantojen ja soraharjujen käyttöä ei rajoiteta?

    • xxxxllllwwww

      Mitä karvialaiset nyt aikovat tehdä kyseisen maakuntakaavan takia? Valitetaanko, kerätäänkö adresseja vai mitä?
      Olisikohan näistäkin asioista pitänyt tiedottaa kuntalaisia ennemmin kuin siinä paikassa, kun asia on jo lyöty lukkoon.

    • zzzeinukuta

      Nyt on juuri meneillään kirjallisen vaikutuksen aika ja nyt pitää ottaa kantaa asiaan 3.3. mennessä. Kartat löytyvät Satakuntaliiton sivuilta.

      • rgetae

        Vireä ja kehittyvä Karvia kotikunta...hah,hah...

        Eikö tömö Satakuntaliiton seutukaava riko jo perustuslakiakin. (omaisuuden suoja).


    • Maailmanhölmöinkansa

      Kaavan hyväksyy maakuntavaltuusto, joten päätelkää allaolvasta listauksesta onko joka kunnasta ja kaupungista saatu valtuustoon sellaisia ihmisiä joilla on ymmärrys ja oikeustaju sen suhteen miten maaseutua pitää kaavoituksella kehittää.
      Vai pelkkiä kumileimasia ja omaneduntavoittelijoita, ja pahimmässa tapauksessa hölmöjä joilla ei riitä tajunta oivaltamaan miten kaavaa käytetään lyömäaseena maaseudun kurjistamiseen.

      Maakuntavaltuusto 2013-2016

      Liiton ylintä päätösvaltaa käyttää maakuntavaltuusto. Maakuntavaltuusto hyväksyy liiton johto- ja hallintosäännöt, talousarvion, taloussuunnitelman, toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Maakuntavaltuusto hyväksyy aluekehittämisohjelmat ja päättää maakunnan kehittämisrahan käytön painopistealueista ja käyttöperusteista sekä maakuntakaavasta ja maakuntasuunnitelmasta.

      Puheenjohtaja
      Tapio Huhtanen (kesk.) Pori

      I varapuheenjohtaja
      Tapio Furuholm (vas.) Pori

      II varapuheenjohtaja
      Anne Holmlund (kok.) Ulvila

      III varapuheenjohtaja
      Harri Kivenmaa (sdp) Kokemäki

      (SDP 15, Kok. 13, Kesk. 11, PS 8, Vas. 6, KD 2 ja Vihr. 2 = 57)


      Kunta / Nimi Puolue Varajäsen
      Eura (4)
      Vainio Kai SDP Setälä Tero
      Perttu Jouko Kok. Kemppainen Jukka
      Kallio Juha Kesk. Kreula Jaakko
      Vähä-Vahe Sanna Vas. Korhonen Esko

      Eurajoki (2)
      Pajunen Tuulikki SDP Sjöman Ilona
      Jalonen Vesa Kesk. Lempainen Seppo

      Harjavalta (2)
      Rauta Markku SDP Nummikari Reijo
      Puolakka Kristiina Kok. Juvela Maaria

      Honkajoki (1)
      Laitila Tommi PS Salo Virpi

      Huittinen (3)
      Kontio Outi Kok. Kankaanranta Maria
      Manninen Helena Kesk. Harakka Sari
      Peltonen Marko PS Visuri Susanna

      Jämijärvi (1)
      Jokela Satu Kesk. Karppinen Antero

      Kankaanpää (4)
      Pihlajaniemi Sari SDP Kujanpää Katri
      Yli-Rajala Kristiina Kok. Lehtinen Sari
      Korvala Seppo Kesk. Rosenberg Irmeli
      Rajala Pasi PS Lilja Erkki

      Karvia (1)
      Kannisto Jari SDP Raita-aho Voitto

      Kokemäki (2)
      Kivenmaa Harri SDP Nevala Hannu
      Seppälä Juhani Kesk. Teini Pertti

      Köyliö (1)
      Laaksonen Jari PS Markkula Maarit

      Luvia (1)
      Valovirta Rauno Kok. Hollmén Maria

      Merikarvia (1)
      Vastamäki-Ahola Anne Kesk. Luotonen Annina

      Nakkila (2)
      Aalto Harri Kok. Mäkilä Keijo
      Pöysti Martti Kesk. Myllymaa Ilmo

      Pomarkku (1)
      Ojala Pentti Vas. Lehtonen Matti

      Pori (13)
      Heljakka Helena SDP Bergroth-Lampinen Diana
      Joensuu Jarno SDP Taimi Rauli
      Myllykoski Sonja SDP Laulainen Arja
      Vuolanne Antti SDP Levonen Jyrki
      Joutsenlahti Juha Kok. Harjula Petri
      Hildén Hanna Kok. Walli Helvi
      Tuovinen Mika Kok. Holmlund Ilkka
      Huhtanen Tapio Kesk. Linnainmaa Antti
      Tuomisto Jukka Kesk. Reponen Petri
      Huhtasaari Laura PS Nurmi Arto
      Mäenpää Pertti PS Läntinen Ismo
      Tapio Furuholm Vas. Kivelä Antero
      Liinamaa Anne Vihr. Ranne Kaarina
      Hiltunen Marika KD Korpela Simo

      Rauma (10)
      Luukkonen Heikki SDP Laihonen Jari
      Starck Erja SDP Seimelä Sari
      Östman Tuula SDP Suonpää Irma
      Marva Hanna Kok. Hiltunen Leea
      Vilo Pentti Kok. Vahteristo Samu
      Ollila Helena Kesk. Gustafsson Piia
      Koivu Anita PS Mäenranta Pasi
      Ruponen Susanna Vas. Lehto Jouni
      Alonen Pasi Vihr. Elo Merja
      Ahvenjärvi Sauli KD Siivonen Reijo

      Siikainen (1)
      Järvenpää Susanna PS Tuulensuu Paavo

      Säkylä (2)
      Rautiainen Pekka SDP Alho Jarmo
      Puisto Timo Vas. Salo Raimo

      Ulvila (4)
      Kulmala Anni SDP Mattila Johanna
      Holmlund Anne Kok. Saari Sirkka
      Vepsä Kimmo Kok. Kankaanpää Tapani
      Taavela Anne Vas. Valkolumme Kukka-Maaria
      0

    • purkko

      ei tommosista tartte välittää ,jos purkaa sen ladon niin purkaa.sanoo,jos joku kysyy.ettämin päin men en tierä.

    • kylläoliaihetta

      Satakuntaliittoon toimitettiin Pohj--Satakunnasta liki 300 valitusta, joihin kaikkiin virkamiehet joutuvat perehtymään ja antamaan vastineensa. Suurella valitusten määrällä oli vaikutusta, sillä jo nyt maakuntavaltuustossa on tehty päätös arvokkaita maisema-alueita koskien. Päätöksellä poistettiin velvoite hankkia museoviranomaisen lausunto rakennushankkeesta. Ilman kuntalaisten aktiivisuutta tilanne olisi toinen. Toivottavasti tulevat maakuntaedustajamme ajavat alueemme etua!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3475
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1188
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe