Tarinat Nokia-miljonäärien jaloissa?

90-luvun lopulla ja vielä 2000-luvun alussa puhuttiin Nokia-miljonääreistä. Meidänkin pikkukaupungissa (alle 20 000 asukasta) niitä "tiedettiin" olevan.

Koskaan ei ole ollut juttua niistä tuhansista tarinoista, kun ihmiset Nokia-huuman viimeisinä vuosina sijoittivat kymmeniä tuhansia eivätkä saaneet juuri mitään tai luultavasti pitävät edelleen odottaen ihmettä.

Ei toki ole täällä pyöriville uutinen, että Nokian parin viime vuoden nousu johtui täysin markkinoille tulleista uusista sijoittajista, jotka halusivat osansa tästä ihmeestä. Se ei siis johtunut yrityksen tilanteesta tai odotuksista. No, siinä kävi niin kuin kävi.

Mutta miten kävi Nokia-häviäjille? Ja keitä he ovat? Ovatko he pikkuduunareita, jotka panttasivat kämppäänsä ostaakseen Nokiaa? Vai ostiko sitä eläkeläiset sukanvarsisäästöillä? Ei kai sentään oikeat pisnesmiehet enää siinä vaiheessa ostaneet? Tai eläkevakuutusyhtiöt?

Oletteko olleet tilanteessa, jossa joku käyttää termiä "Nokia-miljonääri" ja samalla jonkun naamasta on luettavissa, että hän kuului näihin "Nokia-häviäjiin"? Heitä nimittäin on PALJON ENEMMÄN! Ja luonnollisesti heistä tiedetään vähemmän kuin miljonääreistä. Häpeä on harmituksen lisäksi iso...
173378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Samanlaisia naamoja ne Nokia-häviäjät ovat kuin Talvivaara-häviäjätkin. Jotkut hävisivät enemmän ja jotkut vähemmän. Suvussa on ihmisiä, jotka painoivat stop-lossia vasta kahden euron kurssissa. Eipä kärsinyt sanoa ääneen silloin, että ostin juuri ensimmäiset Nokiat salkkuun. Toisaalta oli myös kainuulaisia paikallisjulkaisuja, jotka kehottivat sijoittamaan Talvivaaraan kaiken mikä irti lähtee ja enemmänkin. Niillä lehdillä lienee eniten peiliin katsomista.

Liekö joku julkaisu kehottanut sijoittamaan Nokiaan kun kurssi oli 50e, sitä en jaksa muistaa kun ikä ei riitä. Mikäli ei, menee ihan sen piikkiin että tuli pelattua peliä, jonka säännöistä ei ole ymmärretty mitään. Ehkä tulevaisuudessa paikallislehdet eivät myöskään ala jakamaan sijoitusvinkkejä pelkän hypen perusteella.

Äänestä
  • On siinä vähän peiliin katsomisen paikka "sijoittelijallakin", jos ostaa pelkällä kampaaja/taksikuski-indeksillä edes tunnuslukuja vilkaisematta ja hajauttamatta.

    Äänestä

Tuskinpa kurssit piensijoittajien voimin olisivat huipulla pysyneet eli kyllä siellä ovat ammattilaiset ja instituutiot, tunnuslukuja lukienkin mukana olleet.
Oli siinä Nokialla se oma mahdollisuutensa nousta tämän päivän Applen tasolle ja ylikin. Jälkikäteen helppo sanoa, että se sössittiin, mutta mitäpä, jos Nokian johto olisi ollut puoliksikaan yhtä näkemyksellistä kuin Jobs?

No en itsekään tuolloin uskonut, että Nokian arvostus olisi ollut järkevällä tasolla, mutta näen nyt jälkikäteen kuitenkin perustelut sille tasolle. Ei se mahdotonta olisi ollut Nokian toteuttaa niitä odotuksia.

Äänestä
  • Institutionaaliset sijoittajat määräävät kurssin, ei siinä piensijoittajien sana paina. Minulle on syntynyt se käsitys, että instituutiotkin pelaavat pitkälti jonkinlaista momentum-peliä, eli pyritään hyppäämään nousuun mukaan (oli siinä järkeä tai ei) ja myydään pois sellainen, mitä muutkin hylkivät ja kurssi laskee (vaikka pitkän tähtäimen potentiaalia olisi nähtävissä). Tämän näkemyksen pohjalta poskettomatkin hinnat ovat joskus ymmärrettäviä: kukaan ei välttämättä usko, että taso olisi kestävä, mutta sillä ei ole väliäkään, jos veikataan kurssin suuntaa eikä sijoiteta yhtiöön. Fundamenttipohjalta sijoittava pyörittelee päätään ja myy osakkeet pois, todennäköisesti silti liian aikaisin.

    Äänestä

joopa joo... itsekin muistan tämän 2000 luvun hypen.
Olin töissä silloin "ämerikkalaisessa" yrityksessä täällä suomessa. Yhtiötä kuvailtiin "3billionan" (olisiko 3miljardin europpalaisittain) taalan yrityksekeksi. Kauhea hehkutus ja itsekehu oli silloin.. oikein suomalista hävetti se meuhkaaminen...

No, yritys myytiin viimein parivuotta sitten ja hinta oli noin 500 miljonaa taalaa... :)))
Aika paljon oli hypeä lähtenyt ja pomot ryssineet...väkeä vähennatty ym.:)

Äänestä

Minusta+oli+vähällä+tulla+Nokia-miljonääri.++Ostin+Nokiaa+13000+markalla+syksyllä+1992,+jolloin+se+oli+joka+suhteessa+katsoen+lähellä+pohjalukemia.++Kurssi+nousi+80000+markkaan,+jolloin+myin+ja+olin+erittäin+tyytyväinen.++Paras+osakekauppa,+mitä+olin+siihen+mennessä+tehnyt,+ja+kieltämättä+hyvä+joka+suhteessa.++Voittoa+tuli+puolessatoista+vuodessa+500+%.Myynnin+jälkeen+Nokia+kuitenkin+nousi+vielä+noin+2000+%+lisää+seuraavien+kuuden+vuoden+aikana.++Alkuperäiset+osakkeeni+olisivat+kasvaneet+huomattavasti+yli+miljoonan+markan+arvoisiksi.++En+tiedä+olisinko+osannut+ottaa+tarjolla+olleen+huippusumman+keväällä+2000,+mutta+tuon+myynnin+takia+sen+kerääminen+vei+minulta+kymmenen+ylimääräistä+vuotta.Pelailin+jonkin+verran+Nokian+osakkeella+2000-luvun+alun+laskussa,+mutta+eipä+siitäkään+riemua+irronnut.++Ymmärrettävästi+olen+suhtautunut+tuon+jälkeen+Nokiaan+sijoituskohteena+hyvin+varovaisesti.++Minä+en+kerta+kaikkiaan+ymmärrä+sen+osakkeen+sielunelämää.++Tässä+välillä+meni+toistakymmentä+vuotta+kokonaan+ilman+Nokiaa,+mutta+nykyisin+omistan+sitä+pienen+määrän.++Ja+sekin+erä+on+tappiolla.

Äänestä

Mikäs olisi seuraava Nokian veroinen sijoituskohde?

Äänestä

Nokia on niin oma lukunsa Suomen pörssihistoriassa, että ei mitään rajaa.

Uskallatteko (koska kaikillahan teillä Nokiaa on) ajatella, että Nokian nykyisessäkin kurssissa on sellaista "ihmeen odotus lisää". Eikö totta? Ei siinä nyt sitä paljoa ole, mutta sitä on suomalaisen paljon helpompi ostaa, kuin jotain vastaavaa vastaavalla hinnalla. Jos se vaikka tapahtuis uudestaan.

Äänestä
  • Ei ole Nokiaa. Voi olla turhia toiveita tai olla olematta. Omasta mielestäni Nokian yrityskaupoilta on odotettu liikoja, niistä kehuttu johto taivaisiin, vaikka hyvin usein fuusiot ja yritysostot osoittautuvat epäonnistuneiksi. Kurssin perusteella näin kävi Nokiallekin.

    Mutta on kai sitä potentiaalia oikeastikin, ei pelkkää haihattelua.

    Äänestä

  • Tässä aivan äskettäin katselin, kun Nokian ja Oravan osakkeet olivat samassa hinnassa. Nokiaa en ymmärrä, mutta siitä huolimatta olisin valinnut sen ostokohteeksi. Oravan olemuksen minä nimittäin ymmärrän.

    Äänestä

  • Nokian markkina-arvo on nykykurssilla noin 27 miljardia euroa. Ei siinä mielestäni juuri ilmaa ole. Kyseessä on kuitenkin iso, omalla alallaan kilpailukykyinen verkkoyhtiö, mutta koko toimiala on huonossa suhdannetilanteessa ja isojen sijoittajien hylkimä - hehän kurssin käytännössä määräävät. Kassassa on rahaa ja firmalla on muutakin rahanarvoista. Eiköhän se siitä lähde ylöspäin, mutta ei ennen kuin institutionaaliset sijoittajat (etenkin ulkomaiset) siirtyvät ostolaidalle.

    Ei Nokia toki mikään varma arpa ole, eikä sellaisia olekaan, mutta ihan hyvät mahdollisuudet tuossa on nousuun, jos vähän pidemmälle malttaa katsoa. Nousuvaraa on mukavasti ja vain pieni todennäköisyys sille, että firma pysyvästi tipahtaisi kisasta tai kutistuisi murto-osaan. Osinkokin on ihan hyvä. Kurssin moninkertaistuminen ei liene todennäköistä ja entisestä loistosta tai uusista Nokia-miljonääreistä voi olla turha haaveilla, mutta olisihan esim. muutamien kymmenien prosenttien kurssinousu tai kurssin tuplaaminen hyvä sekin. Ja kuitenkin mielestäni siedettävällä riskillä.

    Äänestä

Onhan Nokialla osaamista ja taitoa sekä tietoa. Samoja tuotteita verkkopuolella ei taida Ericssonnin lisäksi olla kuin Juniper länsimaissa. Siis yhtä isoja ja teknologiakeskeisiä.
Sitten tietysti aasiassa Kiinalinen Huawei.
Onko siis muita, koska Simens ja Alcatel-Lucent on Noksussa?
Cisco taitaa olla pelkkä reitititin firma.

Äänestä

Lähipiirissäni+kaksi+vaurastui,+yhdellä+oli+mahis,+mutta+ei+myynyt+ja+ainakin+kuusi+menetti+joitakin+rahoja+ollessaan+liian+myöhään+liikkeellä.+Oisko+tällane+suhde+koko+kansankin+suhteen?n.+20%+vaurastuin.10%+ei+tajunnut+myydän.70%+osti+liian+myöhäänSiis+heistä,+jotka+Nokiaa+osti.+Saa+antaa+valistuneempiakin+lukuja.

Äänestä
  • En tiedä henkilömääristä, mutta kokonaisuudessa Nokia kuitenkin toi rahaa Suomeen. Myös osakkaille. Voi olla, että nuo keskimääräiset voitot jäivät harvojen iloksi ja suuri enemmistö hävisi?

    Äänestä

"Koskaan ei ole ollut juttua niistä tuhansista tarinoista, kun ihmiset Nokia-huuman viimeisinä vuosina sijoittivat kymmeniä tuhansia eivätkä saaneet juuri mitään tai luultavasti pitävät edelleen odottaen ihmettä."

Tuo on skeidaa. Kaikki taloutta ja pörssiä seuranneet ovat tietoisia teknokuplan puhkeamisesta ja siinä otti kuonoon sijoittajia laidasta laitaan, myös instituutionaalisia, eikä vain Nokian osakkeilla.

Kautta aikain ahneus on syönyt tuotot ja vienyt tappiollekin. Osakkeisiin ei saa rakastua ja niitä tule osata myös myydä.

Entä tällä kieroksella, miten avaaja suunnittelee toimivansa jos omaa osekesijoituksia?

*

"Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät"

"Osakkeet kolmanneksi kalleimpia sataan vuoteen"

- http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005093272.html

.

Äänestä

Yhdellä tuttavan mummolla oli iso kasa Nokian osakkeita ja ostot olivat tapahtuneet silloin kun Nokia oli kuumisaapas bisneksiä aloittamassa. Alkuhinta on täytynyt olla todella alhainen, sillä kukaan ei tiennyt mitä tuleman pitää. Oli kuulemma jossain vaiheessa useiden miljoonien arvosta niitä. Enemmän kuin viiden. Eikä vanha ihminen ymmärtänyt niiden todellista arvoakaan, kunnes ne myytiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HistorioitsijanAlku kirjoitti:

90-luvun lopulla ja vielä 2000-luvun alussa puhuttiin Nokia-miljonääreistä. Meidänkin pikkukaupungissa (alle 20 000 asukasta) niitä "tiedettiin" olevan.

Koskaan ei ole ollut juttua niistä tuhansista tarinoista, kun ihmiset Nokia-huuman viimeisinä vuosina sijoittivat kymmeniä tuhansia eivätkä saaneet juuri mitään tai luultavasti pitävät edelleen odottaen ihmettä.

Ei toki ole täällä pyöriville uutinen, että Nokian parin viime vuoden nousu johtui täysin markkinoille tulleista uusista sijoittajista, jotka halusivat osansa tästä ihmeestä. Se ei siis johtunut yrityksen tilanteesta tai odotuksista. No, siinä kävi niin kuin kävi.

Mutta miten kävi Nokia-häviäjille? Ja keitä he ovat? Ovatko he pikkuduunareita, jotka panttasivat kämppäänsä ostaakseen Nokiaa? Vai ostiko sitä eläkeläiset sukanvarsisäästöillä? Ei kai sentään oikeat pisnesmiehet enää siinä vaiheessa ostaneet? Tai eläkevakuutusyhtiöt?

Oletteko olleet tilanteessa, jossa joku käyttää termiä "Nokia-miljonääri" ja samalla jonkun naamasta on luettavissa, että hän kuului näihin "Nokia-häviäjiin"? Heitä nimittäin on PALJON ENEMMÄN! Ja luonnollisesti heistä tiedetään vähemmän kuin miljonääreistä. Häpeä on harmituksen lisäksi iso...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu