Onko Iitistä yhtään uutta jutunjuurta?

jatkuuhuomenna

Luin iittiläistä ketjua. Olikin vuodelta kuokka ja kirves ja käsitteli lähinnä Kouvolan asioita.

Kuka esimerkiksi valittiin kirkkoherraksi?

Onko mitään rikollista tapahtunut? Ei sillä, että sellaista toivoisikaan.

Onko valtuutettu Suhonen esittänyt viime aikoina mitä positiivisia uudistuksia Iittiin?

Muuta ei nyt sitten kysellä. Lämpimiä terveisiä kaikille Kausalaan ja kirkolle, Perheniemeen ja joka puolelle Iittiin!

2

482

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KunKysyit

      Ei ne nyt mitenkään ehdi kun niille alkaa valjeta mitä merkitsee pääsy Päijät-Hämeen tuppukyläosastoon ja milloin se palvelujen lopettaminen alkaa. Kysy takseilta, niillä alkaa onnen päivät kun ei enää mitään saa mistään.

    • Luckwood

      En kyllä minäkään ymmärrä, miksi iittiläiset ovat niin hiljaista porukkaa täällä. Kirkkoherraksi valitiin Mikko Pelkonen. Mitään rikoksia ei ole tapahtunut täällä, eli kaikki on hyvin. Siwan kohtalo on edelleen auki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      811
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      716
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      515
      711
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      605
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe