Svekomedia loukkaantui Ruotsin puolesta!?

AlusmaanMedia

Trump kehtasi arvostella Ruotsin mamupolitiikkaa ja siitähän valtamediamme loukkaantui syvästi. Trump oli väärässä yhdessä yksityiskohdassa, mutta täysin oikeassa yleensä.

Ja tietysti svekomedia keskittyy yhteen virheeseen eikä itse asiaan!?

7

126

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiedotan

      Valta- eli svekomedia on viime aikoina keskittynyt Trumpin haukkumiseen. ja ainahan se on nuollut ja ihaillut Ruotsia.

      Tuo yhdistelmä oli siis aivan ylivoimainen suvakki- ja svekotoimittajien ohitettavaksi!

      Samalla he tietysti pääsivät nuolemaan päätoimittajaa ja päälliköitään...

      • hejssanhopssan

        Miksi Stubb kirjoittaa tuollaista kun se ei pidä millään tavalla paikkaansa? Ruotsi voi olla taloudellisesti menestynyt, mutta se ei johdu sotapakolaisista. Sen sijaan väite turvallisuudesta joutuu outuun valoon, kun jopa ruotsalaiset politiikot sanovat, että ovat menettäneet otteensa isoilla maahanmuuttajavoittoisilla alueilla. Käytännössä joka ainoa alue, jossa muslimitaustaisten sotapakolaisten määrä nousee tietyn pisteen yli, alue liukuu väkivaltaisuuksiin ja lopulta no-go-zoneksi.


    • -Valta- eli svekomedia on viime aikoina keskittynyt Trumpin haukkumiseen. ja ainahan se on nuollut ja ihaillut Ruotsia.

      Mahtoiko Stubb muljauttaa valheen väittäessään Ruotsia erityisen rikkaaksi maaksi.
      Ruotsihan on n 10miljoonan ruotsalaisen kansankoti, jossa ei ole oikeastasn luonnonvaroja tai muutakaan ihmeellistä sen enenpää kuon vaikka Suomessa.

      Norja liennee rikkaampi kuin Ruotsi, öljyvarojensa turvin.

      Mutta ei sekään ole kovin rikas vrt Kiinaan, Venäjään tai
      Amerikkaan.

    • Ruotsi-ressukka

      Ruotsi on niin avuton maa nykyään, että alusmaan median pitää sitä kaikin tavoin tukea.

    • markus.hirchner

      Trump taisi malmöön rikollisuutta käsitellä.

      • ongelmia_riittää

        Kyllä mamuongelmia on kaikissa Ruotsin suuremmissa kaupungeissa.

        Ja paljon myös pienemmissäkin...


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      93
      1487
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      47
      1013
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      15
      886
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      838
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      82
      758
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      92
      741
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      737
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      728
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      687
    10. Tulisitko huomenna mun luo?

      🤗
      Ikävä
      68
      672
    11. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      12
      665
    12. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      664
    13. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      59
      662
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      651
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      585
    16. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      576
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      557
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      544
    19. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      149
      534
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      525
    Aihe