Miten toimit?

Silloin kun lapsi raivoaa vieraalle ihmiselle, hän on jo tarpeeksi häiriintynyt tapaus, etten rasittaisi lapsen mielenterveyttä käyttäytymällä häntä kohtaan "suuttumalla, olemalla yhtä epäkohtelias ja ilkeä kuin lapsikin". Voi nimittäin olla aika traumaattista, jos vieras alkaa raivoamaan. Ymmärrän kyllä, että kiusaus olisi suuri maksaa samalla mitalla ja voisi ajatella niin, että tämmöinen olisi opetus lapselle.

Itse en ole tälläiseen käytökseen törmännyt, mutta jos lapsi karkaisi päälle, katson että minulla on oikeus käyttää silloin tilanteeseen sopivaa voimaa suojellakseni itseäni. Esim. jos lapsi hyökkäisi ihan kasvoilleni, nostaisin kyynerpääni eteen.

En antaudu keskusteluun lasten kanssa, koska parempi on olla huomaamatta. Lapsen mielenkiinto vierasta kohtaan sammuu, jos hän ei saa huonolla käytöksellään huomiota.

Tunnen aina myötätuntoa lapsia kohtaan, kun huomaan, että hänen vanhemmillaan ei ole sen vertaa viitseliäisyyttä, että antaisivat elämänohjeita omalle lapselleen. Lapselle annetaan kaikki ja varotaan loukkamasta hänen tunteitaan kielloilla. Ennemmin tai myöhemmin käytöstavat on opittava, ja se oppiminen tulee sitten olemaan paljon vaikeampaa, kun on ensin karsittava ne huonot tavat pois. Maailma kouluttaa, eikä varmasti yhtä lämpimästi kuin rakastavat vanhemmat.

Sitten kun ollaan teini-iässä, tapellaan joka asiasta, paiskotaan ovia ja rähjätään tyhjästä. Lapsella on paha olo monta vuotta.

Juu, olen huomannut, että jossain vaiheessa vanhemmilla yleensä lamppu syttyy ja he tajuavat, että lapselle pitääkin alkaa antaa rajoituksia ja kieltoja.

Idealistit luulevat, että lapsesta kasvaa ilman rajojakin kunnon kansalainen, mutta kun lapsi on viiden vanha, hitaimmatkin vanhemmat ymmärtävät, että heillä on riiviö, joka tulee silmille, jollei ala kieltämään ja opettamaan normaaleja käytöstapoja.

Ja sitten meille tulee tännekin trump-ilmiö.
Ihminen, joka aikuisena on aina oikeassa, vaikka hänen sanansa osoitettaisiin valheeksi ja kaltoin kohdellut vaatisivat oikeutta raastuvassa.

Tämän päivän kasvattamaton lapsukainen näyttää kulmahampaansa ja huutaa: "Sinä et minua määrää"! Turha yrittää kerätä auktoriteettiaan siinä pihvin ääressä. Naps, hovimestari paikalle ja pyyntö, että vieras lapsi toimitetaan pois häiritsemästä. Tai uusi pöytä.

Varottelin lapsenlasta ja hänen ikätoveriaan kadun yli juoksemisesta. Varoitin, että voi erehdyksessä juosta auton alle. Johon vieras lapsi huusi juuri tuon " Et minua määrää" ja juoksi päätäpahkaa kadun poikki. Onneksi ei käynyt kuinkaan, mutta ajattelin kauhulla, olisiko minua syytetty laiminyönnistä, jos lapsi olisi tosiaan törmännyt auton pyöriin!
En koskaan enää ottanut lasta mukaan. En ruvennut selittelemään miksi. Hän myöskään ei määrää minua.

Juu, tiedän tapauksen. Meilläkin oli yökylässä lapsi, joka kirjaimellisesti kiipesi seinille. Kun komensin alas, hän sanoi, ettei häntä saa määrätä kuin oma äiti. Jolloin sanoin, että nyt sitten pitää soittaa äidillesi, että hän tulee hakemaan sinut kotiin. Ei varmaan ilahdu, kun tulee ajomatkaa edestakaisin 100 km.

No, sillä kertaa hän uskoi minuakin, mutta tästä kyllä puhuttiin sitten lapsen äidin kanssa, että jos toisen kerran lapsi tulee meille, pitää lapselle teroittaa mieliin, että kylässä pitää totella perheen aikuisia. Äiti tunsi myötähäpeää lapsensa käytöksen vuoksi ja seuraavan kerran yökyläily sujuikin paremmin. Luultavasti kotona oli keskusteltu.