Vetasin yhtä vl mulkkua turpiin

Itse olet kova hoitomies.

Keksi parempi satu!

Havainnollistan ”pakkosynnytysoppi”-käsitteen ongelmallisuutta esimerkillä:

Käsitteiden käyttö on vallankäyttöä. Vihreät onnistuivat tässä hyvin lanseeratessaan julkisuuteen termin ”tasa-arvoinen avioliittolaki”. Media ryhtyi saman tien käyttämään sitä muka neutraalina sanana.

Tällä tavoin homoavioliittojen vastustajat joutuivat jo lähtökohtaisesti altavastaajan asemaan: Käsite ”tasa-arvo” kantaa voimakkaan positiivista tunnelatausta, joten lakialoitteen vastustajat ovat automaattisesti hyvän vastustajia.

Reilumpaa olisi ollut käyttää vaikkapa termiä ”sukupuolineutraali avioliittolaki”. Se ilmaisisi lakialoitteen sisällön neutraalisti ja mahdollistaisi sen, että eri osapuolet voivat argumentoida tasapuolisista asemista.

Kuten käsite ”tasa-arvoinen avioliittolaki”, myös ”pakkosynnytysoppi”-käsite saattaa jo heti kättelyssä vastapuolen altavastaajan asemaan. Niin kuin ”tasa-arvoista avioliittolakia” on käytännössä mahdoton vastustaa, koska tasa-arvo on jo käsitteenä jotain hyvää, ”pakkosynnytysoppia” on käytännössä mahdoton puolustaa, koska pakko on jo käsitteenä jotain kielteistä.

Reilumpaa olisi käyttää jotain neutraalimpaa käsitettä, vaikkapa ”ehkäisyn käytön vastustaminen”. Se mahdollistaisi sen, että eri osapuolet voivat argumentoida tasapuolisista asemista.

Keskustelun vaatiminen ”pakkosynnytysopista” on epärehellistä, koska tuon käsitevalinnan avulla keskustelun tulos on jo valmiiksi määritelty. Sen avulla keskustelusta on jo valmiiksi suljettu ulkopuolelle ne, joiden mielestä kyse ei ole pakosta ja joiden mielestä ehkäisykielteisyys on teologisesti perusteltua.

”Pakkosynnytysoppi” on käsitteenä voimakkaan retorinen ja tunteisiin vetoava. Minusta hyvä keskustelu on lähtökohtaisesti kiihkotonta ja asioihin asioina keskittyvää.

Tunteita ei tarvitse kieltää – nekin antavat meille informaatiota. Tunteet eivät saisi kuitenkaan hallita keskustelua, koska ne ovat subjektiivisia. Jos jonkun tunteiden annetaan hallita, väistämättä poljetaan jonkun toisen tunteita.

Tästä syystä keskustelussa on mielestäni hyvä pyrkiä välttämään voimakasta retoriikkaa.

Sielunhoidossa tulee aina lähtökohtana olla todellinen rakkaus juuri hoidettavaa ihmisyksilöä kohtaan. Se puolestaan näkyy niin oikeanlaisena suoruutena kuin suurena herkkyytenä, nöyryytenä, varovaisuutena ja kärsivällisyytenäkin.

Tästä aloituksessa sanotusta tapahtumasta seuraa muutamia seikkoja, jotka osaltaan voivat selittää/ tehdä ymmärrettäväksi tapahtuvaa väkivaltaa:

1) Jumalan ilmoituksen itseisarvon tarkistaminen ja totuusväitteiden verifioiminen (luotettavuuden mittaaminen) tapahtuvat vetoamalla tähän samaan ilmoitukseen. Eli syntyy uskomusjärjestelmä, joka on täysin suljettu ulkopuoliselta arvostelulta.

2) Seurakunta eli Jumalan valtakunta on Kristuksen läsnäolon ja Pyhän Hengen paikka maailmassa ja Jumala avaa Sanaansa nimenomaan seurakunnalle. Mikäli yksilö kokee sisimmässään (omassatunnossaan), ettei hän voi hyväksyä seurakunnan yhteistä näkemystä jossakin ajallisessa asiassa, hän on enemmän väärässä kuin seurakunta, ja hänen näkemyksensä sotii itse Jumalan Sanaa vastaan. Mikäli haluaa säilyttää uskon ja hyvän omantunnon, on oltava ”kuuliainen” seurakunnan äänelle eli Jumalan Sanalle, huolimatta siitä, mikä oman omantunnon mukaan tuntuisi oikeammalta tai rehellisemmältä.
Mielenkiintoista on, että näitä samalla tavoin kokevia, sisäisesti ristiriitaisia yksilöitä voi olla yhteisön sisällä vaikka kuinka paljon, mutta kukaan ei uskalla puhua rehellisesti omista ajatuksistaan, varsinkaan julkisesti.

Väkivallan dynamiikka kulkee siis jännitteillä: Jumalan Sana/ ilmoitus vs. ihmisen real life, Kristuksen seurakunta vs. yksittäinen kristitty, yhteinen omatunto vs. yksilön omatunto.