Ihmisestä lähtevät pyrkimykset ymmärtää ja löytää Jumalan olemus ja tarkoitusperät eivät voi koskaan onnistua. Ihminen ei voi itsessään tuntea Jumalaa, vaan on tarvittu Jumalan aktiivinen rooli itsensä ilmoittajana. Ilmoituksen idea on lähtökohta kristilliselle teologialle: uskotaan siihen, että meille tulee kertoa Jumalasta ja että ihmisten tulee tuntea Jumala. Raamatun valossa voidaan ymmärtää, ettei ilmoitus rajoitu vain Jumalan olemuksen älylliseen tavoittamiseen vaan Jumalan luodun ja langenneen ihmisen pelastuksen etsimiseen. Raamatussa ei ole vain informaatiota Jumalasta vaan Jumalan elämää antavaa ja pelastuksen tuovaa itseilmoitusta. Kaikella ennen Jumalan ihmiseksi tulemista olleella ilmoituksella Jumala valmisti kansaansa vastaanottamaan erityisen ilmoituksen: Jeesuksen Kristuksen, pelastajan.
Jumalan kokonainen ilmoitus
Prosessi, jossa Jumala ilmoitti itsensä, huipentui ja sai täyttymyksensä Jeesuksen historiassa – juuri Kristuksessa Jumala ilmoitti itsensä henkilökohtaisesti
”Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan. Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla - -.” Hepr. 1:1-3
Jumala Kristuksessa on tarkoitettu toimimaan välittäjänä transsendenttisen Jumala ja langenneen ihmiskunnan välillä. Jumalan läsnäolo Kristuksessa esiintyy kahdessa toisiaan täydentävässä muodossa: toisaalta ilmoituksen välittämisessä Kristuksen kautta ja toisaalta pelastuksen tuomisessa kaikille ihmisille. Kristukseen erityisenä ilmoituksena sisältyy kaikki pelastukseen ja Jumalan tuntemiseen vaadittava ilmoitus. Kaikki, mitä Jumala tahtoo ihmisen tietävän itsestään on tuotu julki: Jumala on ilmoittanut itsensä Pojassaan. Ilmoitus on siis päättynyt ja saa lopullisen täydellisyytensä vasta maailman lopussa, jossa jokainen vanhurskas saa katsella Kristusta, pelastajaansa ja omaa ihanaa Vapahtajaansa, kasvoista kasvoihin ja vihdoin nähdä Jumalansa. Tästä ilmoituksesta tulee etsiä totuutta Kristuksen paruusiaan saakka.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.