Heippa hattivatit.

Oletteko saaneet liikaa sähköhoitoa? Ettäkö suomenkieliset ei oppisi kieliä ja myös käyttäisi niitä? Kun suomenkielisiä tähtiä (esimerkiksi Latvala) haastatellaan ulkomailla, vaikkapa Ruotsissa, niin haastattelu käydään englanniksi ja haastateltava osaa englantia, koska hän on tottunut käyttämään sitä. Teillä hattivateilla vaikuttaa olevan oma kieli mitä te kutsutte "skandinaaviskaksi"! Puhukaa te "skandinaaviskaa" niin paljon kuin haluatte, me suomenkieliset emme ole kiinnostuneet siitä. Pohjoismaiden lingua franca on englanti.
699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vasta eilen oli uutinen tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaiset osaavat peräti viidenneksi parhaiten englantia ei-englanninkielistä kansoista!

Kuulemma vain hollantilaiset ja skandikansat ovat edellä. MUTTA suomen kieli ei kuulu edes indoeurooppalaisiin kieliin, saatikka englannin tavoin germaanikieliin.

Eli suomalaiset ohittivat jopa monia germaanikielisiä kansoja englannin taidossa. Mm. saksalaiset.

Joten olisiko svekojen aika lopettaa jauhamisensa ralli-englishistä ja yleensä muka susujen huonosta kielipäästä?!

Äänestä
  • Susut ovat muutenkin poikkeuksellisen fiksua kansaa. Monien asiantuntijoiden mielestä pääsyy siihen onkin viisastuttava suomen kieli!

    Joten rusujenkin kannattaisi suomenkilistyä kokonaan ja unohtaa tyhmentävä ruotsin kieli. Varsinkin kun ovat etnisesti suomalaisia.

    Äänestä

  • ViisasKieli kirjoitti:

    Susut ovat muutenkin poikkeuksellisen fiksua kansaa. Monien asiantuntijoiden mielestä pääsyy siihen onkin viisastuttava suomen kieli!

    Joten rusujenkin kannattaisi suomenkilistyä kokonaan ja unohtaa tyhmentävä ruotsin kieli. Varsinkin kun ovat etnisesti suomalaisia.

    Viisaat suomenkieliset ovatkin juuri ne, jotka päättävät ja ovat aina päättäneet maan asioista, myös kielenopetuksesta. Hyvä me.

    1Äänestä

Englantia kyllä kuulukin kaikkien osata - sitähän luetaankin Suomen kouluissa 10 vuotta - joten en ihan ymmärrä mikä uutisarvo tällä on?

Muutenkin, kun puhutaan kielitaidosta ja kielitaitoisesta ihmisestä, tarkoitetaan yleensä, että henkilö puhuu englannin lisäksi myös muuta vierasta kieltä.

1Äänestä

Aloittajan paha virhe;"me suomenkieliset". Puhu omasta puolestasi vain, muilta pitää kysyä lupa heidän suullaan puhumiseen.

1Äänestä
  • Ja tähän voisi vielä lisätä, että "me suomenkieliset" olemme kiinnostuneista monista eri kielistä, emme pelkästään englannista.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


AxelOlof kirjoitti:

Oletteko saaneet liikaa sähköhoitoa? Ettäkö suomenkieliset ei oppisi kieliä ja myös käyttäisi niitä? Kun suomenkielisiä tähtiä (esimerkiksi Latvala) haastatellaan ulkomailla, vaikkapa Ruotsissa, niin haastattelu käydään englanniksi ja haastateltava osaa englantia, koska hän on tottunut käyttämään sitä. Teillä hattivateilla vaikuttaa olevan oma kieli mitä te kutsutte "skandinaaviskaksi"! Puhukaa te "skandinaaviskaa" niin paljon kuin haluatte, me suomenkieliset emme ole kiinnostuneet siitä. Pohjoismaiden lingua franca on englanti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu