Ilta-sanomat (26.1.2005) yrittää pääkirjoituksessan olla räväkkä.
Lopetellessaan pääkirjoitustaan Ilta-sanomat toteaa, että Tarja Halonen panee peliin arvovaltansa. Siinä ja ehkä ainoassa osuudessa lehti on oikeassa. Tässäkin suhteessa, vaikka muut kannanotot olisivat olleet ehkä vähemmän riskialttiita, Tarja Halonen osoittautuu tasavallan presidentiksi, joka kykenee pelkäämättömästi olla sitä mieltä minkä pitää Suomen kannalta oikeana. Muut osoitetaan sotapolitiikan kannattajiksi. MM. matalaprofiili Vanhanen.
Kokemusperäisesti voimme kaikki olla yksimielisiä Tarja Halosen kanssa. No Ilta-sanomat näyttää olevan erimieltä, silloin kun se ei voi hyväksyä muita kuin sotilaallisia ratkaisuja.
Suomen kanta (Tarja Halosen) on oikea. Mikä melske ja meteli olisi ollut Suomessa, jos se olisi höyrähtänyt hyväksymään Yhdysvaltojen sotapolitiikan Irakissa. Varsinkin sen jälkeen, kun todettiin Yhdysvaltojen valehdelleen saadakseen YK:n sekä muutamat länsieuroopan valtiot mukaan sotapolitiikkaansa. Meidän on ymmärrettävä, että Yhdysvaltojen tarkoitus ei ollut taistella terrorismia vastaan, vaan hankkia jalansija öljymarkkinoista, jotka se oli menettämässä arabimaissa. Muullakin tavoin oli niin käymässä, kun oli olemassa tieto, että se menettää sotilastukikohtiaan sillä ilman suunnalla. Yleinen amerikkalaisvihamielisyys on ilmassa niissä valtioissa, joissa sillä on asevoimia.
Me emme tänään tietää mikä tulee olemaan EUn rooli maailman politiikassa ja sille voi samoista syistä, kuin Yhdysvallat syntyä tarve sotilaallisiin toimiin. Niistä sitten käytetään nimikettä kriisinhallinta.
On vakavasti oltava sitä mieltä, olivatpa uhat millaiset tahansa, että YK:lla tulee olla se asema, jolla se kykenee ratkaisemaan ongelmia kansainväliseen oikeuteen perustuen. Ilta-sanomat kertoo asian niin, että kyse olisi EUn vallan luovuttamisesta ulkopuolisille. Niin se kait on ollut tähänkin saakka kaikkien jäsenvaltojen osalta tai olisi pitänyt olla.
Asian arviointiin tietysti vaikuttaa sekin, missä kriisinhallintamekanismia tarvitaan. Mikäli on kysymys Euroopan sisällä olevasta ongelmasta se lienee ratkaistavissa EUn tekemillä päätöksillä.
Mennessämme EUn ulkopuolelle on edellytettävä YK:n mandaattia.

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Mikä melske ja meteli olisi ollut Suomessa, jos se olisi höyrähtänyt hyväksymään Yhdysvaltojen sotapolitiikan Irakissa. Varsinkin sen jälkeen, kun todettiin Yhdysvaltojen valehdelleen saadakseen YK:n sekä muutamat länsieuroopan valtiot mukaan sotapolitiikkaansa."
Yleisradio, Taloustutkimus, Alma Media ja Sanoma pitäisivät huolen siitä, että:
1) suomalaiset ovat sankareita yhdysvaltalaisten rinnalla
2) vastarintaa jatkavat irakilaiset ovat pelkkiä rikollisia
3) Irakin sotaa eikä hävitty eikä se tule kalliiksi
4) shiiaenemmistö rakastaa sunneja - vain Saddam oli paha
5) webbimestarit ovat rikosoikeudellisesti väärässä salliessaan hallituksen ja rauhanpolitiikan vastaisen propagandan Irakin tilannetta koskien
6) sosialidemokraattien arvostelemisesta seuraa syyte kansanryhmää vastaan kiihottamisesta
7) kansallinen kokoomus myöntää Paavo Lipposelle puolueen kultaisen ansiomerkin
8) Liisa Jaakonsaaresta tulee ulkoministeri
9) Risto EJ Penttilästä tulee valtioneuvos
10) Yhdysvallat kehittää irakilaisten demokratiaa ja kuulemismenettelyä jopa vankilaolosuhteissa
11) Irakissa on siirrytty "länsimaiseen puoluejärjestelmään": toiset ovat "piipun edessä" ja toiset "tukin takana".
Aloittaja antaa kaiken kunnian suomen irak-politiikasta Haloselle. Minusta tämän asian otti ansaitusti esille taannoinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki, mutta hänet jyrättiin julmasti valtakoneiston toimesta. Nyt sitten kehutaan Halosta kun hän ei muka hännnystele yhdysvaltoja. Eipä kuulunut Haloselta kriittisiä kannanottoja silloin kuin niitä olisi tarvittu. Nyt jälkeen päin on hellpoa esiintyä "valtiomiehenä" ja sanoa olleensa samaa mieltä koko ajan.
Haloskan linjat uimapuvussa nähtävissä seiskassa. Lihava vanha lehmä. Ei ole luonteen lujuus riittänyt laihduttamiseen.
On muuten tyhmä kuin saapas.