Kisaviikoksi muutakin kuin kisoja

Tiistai 21.2.
Miekka jälleen esille

Asikkalasta viime vuoden toukokuussa löytynyt viikinkiaikainen miekka tekee paluun Lahden historialliseen museoon. Miekkaa esitellään yleisölle tiistaina kello 12. Asiantuntija, FT Mikko Moilanen kertoo tilaisuudessa rautakautisten miekkojen valmistuksesta.

Miekka löytyi kahden paikallisen metallinilmaisinharrastajan ja Lahden kaupunginmuseon arkeologien yhteisessä hankkeessa.
Keskiviikko 22.2.
Avajaiset päättyvät ilotulitukseen

Lahden MM-kisat käynnistyvät keskiviikkona, kun tuhannet lahtelaiskoululaiset täyttävät torin kello 11.30 alkaen. Koululaiset laulavat torilla kappaleen Vihreiden harjujen maa, jonka jälkeen he siirtyvät urheilukeskukseen seuraamaan karsintahiihtoja.

Illalla kello 19 on kisojen virallisten avajaisten vuoro. Avajaisten pääteemoja ovat ystävyys, rohkeus ja luonto. Illan aikana kuullaan presidentti Sauli Niinistön puhe ja yli tuhannen harrastaja- ja koululaislaulajan suurkuoron esitys. Lisäksi noin 60 maan urheilijoiden paraati saapuu avajaisjuhlaan Aleksanterinkatua pitkin. Ilta päättyy ilotulitukseen.

MM-kisojen ansiosta urheilukeskuksessa, Lahden keskustassa ja ympäristökunnissa järjestetään runsaasti kisoihin liittyvää oheisohjelmaa koko viikon ajan.
Torstai 23.2.
Jääveistoksia Rantapuistoon

Kansainväliset jäänveistäjät tekevät tänäkin talvena jääveistoksia Heinolan Rantapuistoon. Puistoon syntyy veistosten lisäksi myös jääliukumäki, -sauna ja -baari. Jääveistosten veistäminen alkaa torstaina, valmiita veistokset ovat lauantaina.
Perjantai 24.2.
Tubettajat koolla Lahdessa

Tiedätkö Herbalistin, Lakon, Mansikkkan, ZoneVD:n tai Iina-Katariinan? He ovat suomalaisia tubettajia, jotka voi tavata Sibeliustalossa järjestettävällä Tubetourilla. Tapaamisen lisäksi Tubetourin ohjelmassa on muun muassa livepelaamista.
Lauantai 25.2.
Saunojen ovet auki vieraille

Saunojen ovet avautuvat lauantaina Lahden MM-kisayleisölle, kun Päijät-Hämeessä vietetään maakunnallista saunapäivää. Saunapäivässä on mukana niin yksityisiä kuin julkisempiakin saunoja. Mukaan on ilmoittaunut parikymmentä saunaa, joista osa on jo täyteen varattuja.

Lahden lisäksi saunapäivää vietetään myös Helsingissä. Päijät-Hämeessä saunapäivä on osa Avoimet kylät -tapahtumaa.

Torilla grillataan 36 tuntia

Lauantaiaamuna kello 8 Lahden torilta alkaa maailmanennätysyritys, kun Aki Wahlman, Tomi Nevala ja Juho Ekegren yrittävät grillata 36 tunnin ajan. Mikäli kolmikko onnistuu tavoitteessaan, ennätys löytynee jatkossa myös Guinness World Records -kirjasta. Grillaus kestää sunnuntai-iltaan kello 20 saakka.

Maailmanennätyksen täyttymistä varten on määritelty tarkat säännöt. Säännöissä sanotaan muun muassa, että joukkueen pitää olla alusta loppuun sama, ja jokaisella kokilla pitää olla vähintään kaksi eri grillattavaa tuotetta samanaikaisesti grillissä. Yhteensä grillissä on oltava vähintään viittä eri grillattavaa tuotetta. Kaikki ruoka on myös grillattava raa'asta kypsäksi, ja ruoan tulee olla valmistettu hygieniastandardien mukaisesti. Lopuksi kaikki ruoka on myös syötävä. Tähän kokit tarvitsevat yleisön apua.

Lihamukin syöjälle MM-titteli

Lauantain ohjelmassa on toinenkin ruokaan liittyvä tapahtuma, kun ravintola Tirrassa pidetään lihamukin syönnin MM-kisat. Tässä lajissa kisavälineinä on kolme mukillista kebablihaa kastikkeineen. Niiden yhteispaino on 1,2 kiloa. Hyväksytyssä suorituksessa annoksen on pysyttävä sisällä viidentoista minuutin ajan.
Sunnuntai 26.2.
Laskiaisena pulkkamäkeen

Sunnuntaina vietetään laskiaista. Kristinuskossa laskiainen merkitsee paaston alkamista. Suomalaiseen laskiaisperinteeseen kuuluvat pulkkamäki, hernerokka ja laskiaispullat.
081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Eikaikkikisoissa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu