Kymen sanomat ei noudata johdonmukaisuutta uutisoi

On seurattu Asko Kervisestä kirjoitettuja juttuja. Kaikki mikä on ollut kielteistä on painettu lehteen. Siellä on selostettu hänen murhasta epäilyt, uhkailut ja väkivalta. Hyvä ne ovat olleet ajankohtaisia silloin. Nyt pitää kirjoittaa siitä miten hänen vaikeutensa alkavat selvitä. Aikaisemmat jutut ovat suurimmalta osalta olleet valhetta. Lehtimies etiikan mukaan teidän kuuluu antaa hänelle samanverran palstatilaa kuin silloin kun mollasitte häntä ja osaltanne aiheutitte hänelle halveksuntaa.

Yrittäkää nyt edes oikaista hänen kärsimänsä vääryydet teidän väärän kirjoittelun vuoksi. Hän on tehnyt erittäin paljon Suomen oikeuden puolesta taistellessaan vihamielistä lehdistöä ja virkakoneistoa vastaan. Virkakoneisto poliisin puolelta on tehnyt väärin. Kaupunki sentään antoi pienen korvauksen rahallisesti. Suurempi voitto hänelle oli se kun kaupunki joutui tunnustamaan, että hän oli oikeassa niiden vääryyksien kohdalla jotka hänelle oli julkisesti annettu.

Nyt kun hän yrittää saada väärän tuomion oikaisua ja viranomaisten pitämää rekisteriä puhdistetuksi tästä vääryydestä. Oikeuslaitos suojelee omiaan. Vika löytyy päättäjistä kun katsovat peiliin.

Viimeisin yritys häntä kohtaan on se, että häntä yritrtään saada maksumieheksi oikeudenkäynnistä siitä huolimatta, että hän on oikeassa. Voimakasta painostusta tulee asianajien taholta. Asko elä anna peräksi ne eivät olisi ehdottaneet sinulle sovintoesitystä jos olisit ollut väärässä. Nyt punnitaan myöskin tuomarin käytös. Asettuuko hän oikeuden puolelle?

Kymen Sanomat antakaa tietoa lukijakuntaanne, sillä nyt tehdään oikeuslaitoksesta ja päättäjistä historiaa.
25451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kymen Sanomat on uutisoinut syyttömän Asko Kervisen tappouhkaajaksi monta kertaa, mutta eipä ole näkynyt väärien tietojen korjausliikettä vaikka kaikki jo tietävät ettei Asko Kervinen ole ketään tappamisella uhannut.

Kymen Sanomien olisi pitänyt tajuta ettei se voi julkaista väärennettyjä tappouhkauksia. Missä on median vastuu? Miksi ei ole ole näkynyt oikaisua Asko kervisen syyttömyydestä?

Helppoa kirjoitella vääriä uutisia jonkun tehneet tappouhkauksen, mutta missä on ne uutiset, joissa olisi väärät tappouhkausuutiset oikaistu?

Äänestä
  • Miten voikin olla vääryntekijöille niin vaikea tunnustaa tehneensä syyttömälle Kerviselle väärin?

    Äänestä

  • Puuro vähentää aggressiivisuutta

    Äänestä

  • Kymen sanomat tekee vastoin lehdistön eettistä periaatetta jättäessään uutisoimatta rikospoliisin väärentämät rikosket syyttömälle.

    Äänestä

Emme usko kervisen syyttömyyteen.

Äänestä
  • Asko Kervistä ei voikkaan verrata puhtaista puhtainpaan Jari Taipaleeseen heh.

    Äänestä

  • Taipleesta ei ollut mihinkään! Ei ole sillä enää asiaa politiikkaan.

    Äänestä

Ketä kiinostaa joku kervinen ei ketään aivan sama vaikka häviäisi koko ukko ihmisiä kiusaamasta.

Äänestä
  • KETÄ ASKO ON KIUSANNUT? VÄÄRYYDEN OIKAISEMINEN EI OLE RIKOS!!
    ASKO ON OIKEASSA!!

    Äänestä

  • Älkää menkö noihin Jarssun katkeriin provoihin. Jarssua vaan vituttaa kun ei itse ole saanut korvauksia, ainoastaan maksanut on riehumisestaan ja lisää pukkaa. Kervinen sai sentään 50000 euroa riihikuivaa ja paljon muuta optiorahaa päälle. Se vituttaa varmaan muitakin kuin Jarssua.

    Äänestä

  • TYYRPUURIIN kirjoitti:

    KETÄ ASKO ON KIUSANNUT? VÄÄRYYDEN OIKAISEMINEN EI OLE RIKOS!!
    ASKO ON OIKEASSA!!

    Asko on oikeassa, näin on! Täällä ja myös muissa medioissa valtaa pitävät ja heidän kätyrinsä vääristelevät totuutta tai pimittävät sen kokonaan. Asko on syytön! Miehen sanaa voi luottaa ja tämä on totta! Vielä tulee sekin aika, että nämä vääryydet oikaistaan, ja silloin tulee ilmi ne, jotka ovat totuuden puolella olleet. Sitten nähdään!
    Tämä on varmaa!

    Äänestä

Saman sanoisin Jarssusta.

Äänestä

On teillä aihe veivata samaa asiaa. Tämä on Suoli24Kotka foorumi, ei KymenSanomien toimituspäällikkö eikä oikeuslaitos tai poliisi kammari.
Tasonne on foorumin mukaista älämölyä.

Äänestä
  • Asko Kervisen teoiksi lavastetut väkivaltaiset uhkaukset on erittäin tärkeä yhteiskunnallinen aihe rikospoliisin harjoittamasta vääryydestä, joka jää Suomen oikeushistoriaan outona tapauksena.

    Äänestä

Paskalehti kysa ei oikaise mitään jolla olisi merkitystä.

Taas olu tullut aamulla paskalehden kuukauden ilmaunen tilausjaksotarjous laatikkoon. En vittu huoli ilmaiseksikaan mokomaa paskaa.

Äänestä
  • Kervinen on hylkiö josta ei välitä kukaan haaajjjhhhaaaaaaaaa

    Äänestä

  • Mutta auttaako Kervisen hylkiöasema Jarssun pahaa oloa yhtään.

    Äänestä

Tämän aloittaja on oikeassa. Kyllä meidä Kotkalaisten pitää tehdä jotakin asian eteen. Lehden vastaava toimittaja on vastuussa lehdessä kirjoitetuista jutuista. Miksi hän ei toimi? Tämä on törkeää.

Äänestä
  • Kymen Sanomat on aina vääristellyt Kervisen asiaa. On helpompi lyödä syytöntä kuin uutisoida poliisin väärennöksistä!

    Äänestä

  • Jos Asko Kervinen olisi tehnyt valheellisesti kuten Olli Kekkonen, niin mikään voima ei olisi pidätellyt Kymen Sanomien toimittajia. Tässä se nähdään Kymen Sanomien valikoiva linja, joka on ollut erittäin puolueellinen.

    Äänestä

Kyllästyttää yksipuolinen suhtautuminen tärkeisiin asioihin.

Äänestä

Minä en puolusta ketään, vaan vaadin asiallisia juttuja. Kaikki erehtyvät. Niin komentoijat muin muutkin. Silti pitää aikaisemmat virheet oikaista.

Äänestä

Kuules aloittaja.Paskanna karvahattuusi ja pidä sitä päässäsi päivin öin.
Saat samat kokemukset.

Äänestä
  • Minkä sille voin jos et saa perintöä. Vittuako täällä vikiset tähän asiaan. Ei se ole meik'äläisen syytä kun isäs jakaa omaisuutensa muille. Katso peiliin ja kasva aikuiseksi.

    Äänestä

  • Ei se ole Kervisen syytä todellakaan kun jonkun murrosiän tasolle jääneen öykkärin perintö sulaa muille!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Erittäin.tuohtunut kirjoitti:

On seurattu Asko Kervisestä kirjoitettuja juttuja. Kaikki mikä on ollut kielteistä on painettu lehteen. Siellä on selostettu hänen murhasta epäilyt, uhkailut ja väkivalta. Hyvä ne ovat olleet ajankohtaisia silloin. Nyt pitää kirjoittaa siitä miten hänen vaikeutensa alkavat selvitä. Aikaisemmat jutut ovat suurimmalta osalta olleet valhetta. Lehtimies etiikan mukaan teidän kuuluu antaa hänelle samanverran palstatilaa kuin silloin kun mollasitte häntä ja osaltanne aiheutitte hänelle halveksuntaa.

Yrittäkää nyt edes oikaista hänen kärsimänsä vääryydet teidän väärän kirjoittelun vuoksi. Hän on tehnyt erittäin paljon Suomen oikeuden puolesta taistellessaan vihamielistä lehdistöä ja virkakoneistoa vastaan. Virkakoneisto poliisin puolelta on tehnyt väärin. Kaupunki sentään antoi pienen korvauksen rahallisesti. Suurempi voitto hänelle oli se kun kaupunki joutui tunnustamaan, että hän oli oikeassa niiden vääryyksien kohdalla jotka hänelle oli julkisesti annettu.

Nyt kun hän yrittää saada väärän tuomion oikaisua ja viranomaisten pitämää rekisteriä puhdistetuksi tästä vääryydestä. Oikeuslaitos suojelee omiaan. Vika löytyy päättäjistä kun katsovat peiliin.

Viimeisin yritys häntä kohtaan on se, että häntä yritrtään saada maksumieheksi oikeudenkäynnistä siitä huolimatta, että hän on oikeassa. Voimakasta painostusta tulee asianajien taholta. Asko elä anna peräksi ne eivät olisi ehdottaneet sinulle sovintoesitystä jos olisit ollut väärässä. Nyt punnitaan myöskin tuomarin käytös. Asettuuko hän oikeuden puolelle?

Kymen Sanomat antakaa tietoa lukijakuntaanne, sillä nyt tehdään oikeuslaitoksesta ja päättäjistä historiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu