Kertokaas manselaiset missä on edullista lounasta kaupungissa, tällä hetkellä oon käynyt Tammelan Aitoleivässä vetämässä 5,90 keiton, johon kuuluu salaatti, leipä ja kahveet päälle. Se on ihan ok diili, koska kahvi on äkkiä pari euroa normaalisti. Nd kiinteämpi safka on euron kalliimpi.
Sitten siellä stockan viereisessä kahvikaupassa on mainoskyltin mukaan keittolounas 4,90 jonka meinaan mennä jonain päivänä testaamaan. Harmi vaan jos kyseessä on a) vegaaninen tai b joku sosekeitto, se tarvinnee selvittää.
Suosituksia olen saanut sellaisesta paikasta kuin Euro-mokko, jossa olisi myös järkevät hinnat, mutta en ole käynyt. Nimi toki on kulinaarisia hermoja kutkuttava, onko kellään tästä kokemuksia?
Ikeassa on helmikuun tarjouksena karjalainpasti family-kortilla 5,99, ja normihinnatkaan eivät pahat ole: possunleike 3,99 myös ilman korttia ja lihapullat 5,50. Siellä olisi myös aamiaisbuffa aika kilpailukykyiseen hintaan, 4,49 sillä familykortilla (jonka voi tehdä netissä ilmaiseksi alle 5 minsassa). Keskustassa halpaa aamiaista saa myös ilman opiskelijakorttia ainakin yliopiston kirjastotalon raflasta, olisko 2,5 e kahvi, sämpylä, päivän puuro ja kananmuna.
Yllättävän huonosti olen löytänyt näitä halpoja lounaita etnisistä ravintoloista, onko vinkkejä, kebab tai pizza maistuisi joskus? Yleensä niissä tulee kaupan päälle limsa, jonka sijaan ottaisin pari eskoa edullisemman hinnan. Saako vitosen pitsoja esim enää mistään?
Jakakaa omat halvat lounasvinkkinne ihmeessä tähän ketjuun, niin syödään edullisemmin.
Olisko esim jotain tyttömien ruokailua tms, ja vinkit siis tavan kuolevaisille, eli ei opiskelijakorttia vaativia alennuksia tai muuta mielellään.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Käys nämä nyt ensin:
http://moro.aamulehti.fi/2014/03/27/moro-kokosi-yhteen-kaikki-tampereen-kummat-kuppilat/
paras valikoima ja ilmainen on kaupan roskin. joistakin koulujenkin roskiksista saattaa löytää mahan täytettä
Ite syön joka päivä kurmeeta roskis ruokaa ja ei ole tullut mitään oireita vaikka päivämäärä sattuu olemaan viikonkin vanha ja rahani nitä saan kelasta menee röökiin ja alkoholiin!
mulla ihan sama tarina.
No+Euro-mokon+kävin+testaamassa+tänään.+Lihakeitto+oli+3+euroa,+ja+siihen+pystyi+ottamaan+lisähintaan+leipäannoksen+tai+muun+juoman+kuin+veden.+Kiinteä+ruoka+oli+5+eskoa,+kahvi+euron+kuten+myös+kahvileipä.+Sanoisin+siis+että+keitto,+kahvee+ja+pulla+5+eurolla+oli+kyllä+hintansa+väärti+kevyesti.+Suosittelen.+On+muuten+euro-mokko+tuolla+kummat+kuppilat+listalla,+täytyykin+käydä+sitä+muuten+läpi.
Kahvila+Marissa+saa+ilmeisesti+budjetilla+myös+kaikenlaista,+toki+varsinaisen+ruuan+sijana+on+leipää+yms+leipomotuotteita+paremminkin+tarjolla+ilmeisesti.
Sain+vinkkiä+että+jalla+jalla+olisi+tampereen+halvin+pizzapaikka,+onko+näin?
ps+ekomänille+tiedoksi+että+olen+tyytynyt+tähän+asti+noihin+kauppojen+-30%+tuotteisiin,+ja+nyt+haettiin+valmiiksi+veivattua+lounasta+päivään+energiaatuomaan,+kyllähän+sitä+eskolla+annos+makaroonilaatikot+kotosalla+veivaa+jos+niikseen+tulee.
Mcdonalds 10 euron juustoa.
Tietenkin kannatta ajaa autolla Ikeaan syömään halpa lounas.?Lähes sama kuin lähteä autolla markettiin säästämään.?
Jos joku lounas täytys valita niin ostan puoli kiloa mustaamakkaraa. Ei ole eikä tule tavaksi että lounaan jossain kylillä söisin. Jos niin täytys tehdä sitten johonkin buffet tyyliseen.
Kun jälleen hinta ja vain hinta ratkaisee Treella, sitkun mutkun Trelaiset säästävät koko elämänsä ja huomaavat jos sittenkään että jäi se oikea elämän maku ja nautinto elämättä, kaljaan, siidereihin, nuuskaan ja tupakkaan riittää aina rahaa , ruokaan ei koskaan, olkaa hyvä ja katsokaa näitä halpojen paikkojen suosijoita jotka epäsiistinä , p-sissa työvaatteissaan naama krapulan turvottamina, tupakalta haisevina ja läskimahat turvoksissa mättävät nopeita rasvaisia ihmisravinnoksi kelpaamattomia mahantäytteitä ahmimalla ja näyttävät juuri siltä mitä syövät, verkkarihousu rillipää tatuoitu meikitön ruttuturpa opettaa pienet lapsensakkin syömään ja rääkymään täysin ilman normaaleja käyttäymisnormeja käsittämättä, hiilihydraatteja ja ovat jo pienenä ylipainoisia ja ilottomia kuin vanhempansa.
Ravinto vaikuttaa kokonaisuuteen ja murjottavia , negatiivisia ja kaikkeen tyytymättömiä ja maailmanmestarivalittajia tulee juuri näistä roskaruuan syöjistä.
Kuvitteletteko tosissanne että tuolla rahalla saa mitään oikeasti ruuaksi kelpaavaa, ja elämä maistu ja nauru raikaa kun hiilari/rasvapöhnässä väsyttää eikä mikään kiinnosta?
Ymmärrän jos ei ole rahaa mutta laatu ja järki ei kohtaa aina syömisissäkään, tajuat eli et.
Ette ymmärrä ettette ymmärrä, lue niin moneen kertaan, tai luetuta jollain jolla syttyy...
Keittolounaat ovat yleensä terveellistä mättöä.