Ehkä ulkomaankielisestä nimestäänkin, johtuen tämä Suomesa jo ulossaatettu mies, kertoo kolumnissaan ilmeisen ponnekkaasti ja valkoiset hampaat loistaen, että EU tarvitsee yhteisen ulkopolitiikan ja erityisesti sen pienet valtiot.
Ainakin kaksi itsenäiseen valtioon liittyvistä peruspilareista on menossa kokomustan mepin mukana. Omituista, tähän saakka olemme aina voineet luottaa siihen, että Suomea ja sen itsenäisyyttä "tinkimättä" puolustaneiden jääkäreiden jälkipuolue, pysyy uskollisena maalleen hairahtamatta itsenäisyyttä varantaviin seikkailuihin.
Matalaprofiili Vanhanen joutuu miettimään varmasti saako tuo uusi kokoomuslinja jalansijaa.
Täytyykö kepujen antautui sotahaluisen ja kaikea hamuavan mepin edessä, jolla on parempi taito esiintyä kun yhdelläkään keskutapolitiikolla.
Stupp on ottanut myös laventaen sosialistisia näkemyksiä kansainvälisyydestä. Pitiköhän pojan ensiksi tullakkin demariksi, mutta näki, että eurooppalaisena oikeistopolitiikkona voi paremmin saada näkyvyyttä ja päästä komissioon. Kukapa tietää. Nuorimies, eikä kaikkia siltoja vielä ole poltettu. EUn ulkoministeri???
Ensiksi sotavoimat EU:lle ja nyt sitten vielä päätöksenteko ulkosuhteista. Mitähän kokomustien tuutista sitten tulee. Opetus, terveydenhoito, sosiaali.......
EU:n tulee olla yhtenäinen ulospäin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että samalla jäsenvaltiot menettävät oikeuden päätöksiin asioissa. Tarvitaan, ei johtamista, vaan koordinointia sekä käsitysten yhteensovittamista.
Taisivatkohan kokomustat itsenäisyysintoilijat asettaa väärän miehen ehdokkaakseen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
pitää hei olla vähän nuoriakin mesessä