Venäläisten on uskottava ettei Suomi antaudu

45er24r3

Suomen puolustus on uskottava, jos venäläiset saadaan ajattelemaan, ettei miehitetty Suomi antaudu vaan jatkaa sissisotaa niin kauan, että venäläiset miehittäjät saavat tarpeekseen ja lähtevät Suomesta.

Suomen nykyinen armeija ei pytyisi asiantuntijoiden mukaan estämään miehitystä. Joten sissisodasta sen jälkeen olisi puhuttava.

Venäläisille ei saa antaa kuvaa, että miehitetty Suomi antautuisi. Se voisi tilaisuuden tullen houkutella Venäjää miehittämään Suomen.

http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/politiikka/118736.html

Entinen kansliapäällikkö: Suomi kestäisi nykysodassa vain viikkoja

Puhutaan päivien, korkeintaan viikkojen kestävyydestä. Sen jälkeen on saatava apua ulkomailta. Avun varmistamiseksi meillä ei ole mitään järjestelmää

Nykysodissa yhteiskunta pannaan polvilleen nopeilla ilmaiskuilla. Ilmavoimille onkin hankittu pääaseeksi Hornet ohjuksineen, maavoimille raskas raketinheitin. Näillä kaupoilla puolustuskyvystä on tehty Nato-riippuvaista.

Hornetiin voi ladata kerralla 10-12 ohjusta. Kun koneita on 63, teoriassa huomattava osa Suomen ohjuksista on kerralla koneissa kiinni. Ensimmäisen täyslaukauksen jälkeen on ohjuksia saatava nopeasti lisää jostakin Nato -maasta, muilla niitä ei ole

Euroopan Nato-mailla on esimerkiksi tarvittavia tutkaohjuksia varmuusvarastoissaan runsaat 7 000 kappaletta. Natolla on sopimus, miten ohjukset jaetaan kriisissä.

- Siinä tilanteessa Naton sopimukset kieltävät antamasta Suomelle ensimmäistäkään, Ahola sanoo.

Myös maavoimien pääaseen raskaan raketinheittimen ammukset saadaan Nato-maista. Varastossa on vain satoja.

- On sataprosenttisesti Naton päätös, ovatko ilma- ja maavoimiemme pääaseet pitkittyvässä kriisissä käyttökelpoisia, Ahola toteaa.

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002891066.html

Ruotsin puolustusvoimien komentaja Micael Bydén on kyllästynyt puheeseen siitä, miten kauan Ruotsi kykenisi puolustamaan rajojaan hyökkäykseltä. Hän lupaa, että Ruotsi taistelee viimeiseen mieheen ja naiseen saakka.

on päämääränä luoda pitkäkestoista ja sitkeää vastarintaa, jottei sotaa hävitä.

”Me emme suunnittele selviävämme niin tai näin kauan. Me jatkamme taistelua”, sanoo Bydén TT:lle.

Hän painottaa, ettei hän ”suunnittele häviävänsä.”

Tuolla tavalla Suomessakin pitäisi puhua.

36

279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rywetrw

      Ne joilla Naton vastustamisen taka-ajatuksena on Suomen liittäminen Venäjään eivät tietenkään halua puhua sissodasta.

      On niitä muitakin kuin desantti Bäckman.

      • Älä edes luule, että suomalaisista nyhjäkkeistä on enää sissisotaan pitkin metsiä. Äitiä siellä tulee ikävä ja Venäjän karhukin saattaa tulla vastaan.

      • Iirofani kirjoitti:

        Älä edes luule, että suomalaisista nyhjäkkeistä on enää sissisotaan pitkin metsiä. Äitiä siellä tulee ikävä ja Venäjän karhukin saattaa tulla vastaan.

        Ehkä kaltasillasi hupitusinan jäsenellä ja arvatenkin "etelän vetelällä" noin käykin ... uusavuton, joka ei saa nuotiotakaan syttymään, ilman 5 litraa "Taika-Jimiä" ja pimeä skutsikin aiheuttaa reppanalle elinikäiset traumat, pikku risahduksineen ja pakkasella paukkuvine puineen. ;-)

      • 44.Div kirjoitti:

        Räkäpaukuilla harjoitelleet 6/kk harjoitelleet joutuvat vaikeuksiin jo armeijassa. Sodassa pullamössöt etsivät lähintä piilopaikkaa ja odottavat kirjettä äidiltä.

      • Iirofani kirjoitti:

        Räkäpaukuilla harjoitelleet 6/kk harjoitelleet joutuvat vaikeuksiin jo armeijassa. Sodassa pullamössöt etsivät lähintä piilopaikkaa ja odottavat kirjettä äidiltä.

        Eiköhän tuossa "omakuvauksessa" tullutkin sinusta kaikki olennainen. Kiitos rehellisyydestä. ;-)

      • VaikkaVoissaPaistaisi
        Iirofani kirjoitti:

        Älä edes luule, että suomalaisista nyhjäkkeistä on enää sissisotaan pitkin metsiä. Äitiä siellä tulee ikävä ja Venäjän karhukin saattaa tulla vastaan.

        Ei saa karhua verrata paholaiseen Saatanan valtakunta on vain rikollinen miehitys.

    • 657yu3e45t

      Venäjä ei voi Suomea voittaa, jos Suomen miehityskään ei johda Suomen antautumiseen.

      Tämä on tärkeää takoa venäläisten päähän. Jokainen rajan yli tullut venäläinen miehittäjä pyritään tappamaan täällä vaikka siihen menisi sata vuotta.

      Ja miehittäjien suomalaiset apurit myös.

      • Älä naurata! Suomi olisi vain suupala Venäjälle. Toisaalta Venäjällä ei ole mitään tarvetta edes valoittaa tätä kirpun kokoista pikkumaata. Hyöty siitä olisi miinusmerkkkinen. Suomi on tottunut antautumaan jo kahdesti ja tekee sen pakon edessä jatkossaskin

      • Russiankills
        ironmikess kirjoitti:

        Älä naurata! Suomi olisi vain suupala Venäjälle. Toisaalta Venäjällä ei ole mitään tarvetta edes valoittaa tätä kirpun kokoista pikkumaata. Hyöty siitä olisi miinusmerkkkinen. Suomi on tottunut antautumaan jo kahdesti ja tekee sen pakon edessä jatkossaskin

        Venäjä miehittää sen mikä pystyy.
        Kasakka ottaa mitä heikosti kiinni.

      • AukotonPuolustus

        Kansojen sarjamurhaaja teurastaja Lenin Putin Stalin niskalaukaukset (vaalitapa).

      • KieltenOpettaja
        AukotonPuolustus kirjoitti:

        Kansojen sarjamurhaaja teurastaja Lenin Putin Stalin niskalaukaukset (vaalitapa).

        Kansojen sarjamurhaaja teurastaja Lenin Putin Stalin.

        ryssä kaikilla kielillä

      • ironmikess kirjoitti:

        Älä naurata! Suomi olisi vain suupala Venäjälle. Toisaalta Venäjällä ei ole mitään tarvetta edes valoittaa tätä kirpun kokoista pikkumaata. Hyöty siitä olisi miinusmerkkkinen. Suomi on tottunut antautumaan jo kahdesti ja tekee sen pakon edessä jatkossaskin

        Oletko joskus esittänyt vääriä väittämiä, juuri teit niin, ja todistit itsesi valehtelijaksi..

        Suomi EI OLE ANTAUTUNUT koskaan.
        Solminut epäedullisen rauhansopimuksen, kyllä.
        Jos et eroa antautumiseen ymmärrä kehoitan hankkimaan tietoa ja kielitaitoa lisää..

    • e45wer

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Osnovy_geopolitiki

      Osnovy geopolitiki. Geopolititšeskoje buduštšeje Rossii ('Geopolitiikan perusteet: Venäjän geopoliittinen tulevaisuus') on geopolitiikkaa käsittelevä kirja, jonka on kirjoittanut Aleksandr Dugin. Kirjalla on suuri vaikutus Venäjän armeijan, poliisin ja kansallismieliseen ulkopoliittiseen eliittiin[1] ja sitä käytetään oppikirjana Venäjän armeijan yleisesikunta-akatemiassa

      Kirjassa sanotaan, että "[etnisten] venäläisten taisto maailmanherruudesta" ei ole päättynyt

      Kirjassa mainitaan merkittävimmäksi tulevaisuudentavoitteeksi koko Euroopan suomettaminen.

      Suomi tulisi liittää Venäjään. Etelä-Suomi tulisi yhdistää Karjalan tasavaltaan ja Pohjois-Suomi lahjoittaa Murmanskin aluehallinnolle

      Duginin täytyy siis ajatella, että Suomi voidaan miehittää jonka jälkeen suomalaiset antautuvat ja Suomi liitetään Venäjään.

      Hänenkin päähänsä pitäisi takoa, että Venäjän miehityksen jälkeen alkaisi sissisota joka jatkuisi niin kauan kuin viimeinenkin miehittäjä olisi tapettu tai häipynyt itärajan taakse,

      • Kyllä ne sissodat mahdollisen miehityksen jälkeen ovat pelkää kahjoen selittelyjä, joissa ei ole järjen häivää. Suomen järjissään olevat ihmiset lähtevät lipettiin Suomesta, eiväkä jää tapattamaan tänne itseään. Kaksi viimeistä sotaa todistavat, että taistelutahto loppui kuin seinään ja antautuminen oli edessä.

      • ei-tuu-ikävä
        ironmikess kirjoitti:

        Kyllä ne sissodat mahdollisen miehityksen jälkeen ovat pelkää kahjoen selittelyjä, joissa ei ole järjen häivää. Suomen järjissään olevat ihmiset lähtevät lipettiin Suomesta, eiväkä jää tapattamaan tänne itseään. Kaksi viimeistä sotaa todistavat, että taistelutahto loppui kuin seinään ja antautuminen oli edessä.

        Sinähän voisit lähteä jo tässä vaiheessa.

      • Naurajasi
        ei-tuu-ikävä kirjoitti:

        Sinähän voisit lähteä jo tässä vaiheessa.

        Kyllä säkin lähdet kun aika koittaa, mutta hautaan.

      • ytuirytr
        ironmikess kirjoitti:

        Kyllä ne sissodat mahdollisen miehityksen jälkeen ovat pelkää kahjoen selittelyjä, joissa ei ole järjen häivää. Suomen järjissään olevat ihmiset lähtevät lipettiin Suomesta, eiväkä jää tapattamaan tänne itseään. Kaksi viimeistä sotaa todistavat, että taistelutahto loppui kuin seinään ja antautuminen oli edessä.

        "Kyllä ne sissodat mahdollisen miehityksen jälkeen ovat pelkää kahjoen selittelyjä, joissa ei ole järjen häivää."

        Olet tyhmä. Venäläiset pitää saada uskomaan, että miehitettynäkään Suomi ei antaudu vaan jatkaa taistelua sissisotana miehittäjää vastaan niin kauan, että miehittäjä lähtee Suomesta. Tämä toimii Venäjän hyökkäystä ennalta estävänä pelotteena.

        "Kaksi viimeistä sotaa todistavat, että taistelutahto loppui kuin seinään ja antautuminen oli edessä."

        Idiootti. Ehdoitta antautunut maa miehitetään. Suomea ei miehitetty. Eli Suomi saavutti torjuntavoiton talvisodssa ja jatkosodassa.

      • ytuitr
        ironmikess kirjoitti:

        Kyllä ne sissodat mahdollisen miehityksen jälkeen ovat pelkää kahjoen selittelyjä, joissa ei ole järjen häivää. Suomen järjissään olevat ihmiset lähtevät lipettiin Suomesta, eiväkä jää tapattamaan tänne itseään. Kaksi viimeistä sotaa todistavat, että taistelutahto loppui kuin seinään ja antautuminen oli edessä.

        Vaikutat todella typerältä vanhalta stalinistilta. Pää täynnä tiedonantajan propagandaa.

    • 7ue45e4

      Jatkosodan jälkeen kätkettiin aseita kymmenilletuhansille miehille sissisostaa varten jos Neuvostoliitto miehittäisi Suomen.

      Aina pitää varautua pahimman varalle.

      • RaimoLasiKivi

        Putin on tappanut satoja miljoonia ihmisiä. Kansojen sarjamurhaaja pikkunen hullu ukkeli putin on tappanut enemmän kuin 39 ihmistä. Eräs toinen terroristi tappoi vain 39 ihmistä. Huikea on ero sarjamurhaaja putiniin. Putin on maailman eniten tappanut ihminen. Hän jatkaa rikollista toimintaa. On se niin rumaa, hui putin murhauttaa jatkuvasti miljoonia ihmisiä kauhistuksessa. AIDS, tuberkuloosi, niskalaukaukset, orjakansat, ei vaaleja, ei uutisia, vauvat tapetaan.
        Vielä ei kannata synnyttää, Bussilasteittain samat kiertävät "äänestämässä" täysiin
        vaaliuurnaan. Murhaaja pyöveli ilkivalta Lenin tappoi eniten niskalaukakaukset KGB.
        Rikollinen äärettömän julma venäläinen miehitys tappaa kauhistuksen lopussa vielä. Donald Trump on ollut kaikessa oikeassa. Donald Trump vahvasti vihaa russiaa. Hillary Clinton vihaa yhtälailla russiaa, aivan kuten kaikki ihmiset täällä maailmassa. Maailma nousee yhtenäisenä. Kaikkia maita vahvistetaan paljon.
        -
        Saatanan valtakunta katujätkän piilokorot 3 kertaa kiristetty naama. Rikos duuma.
        Rikollisella putin on ikioma rikollinen duuma, jonka ainoa työ on taputtaa putinille.
        Jokainen venäläinen virkamies on rikollinen putinin. Duuma ja diplomaatit rikosta.
        Venäläiset virkamiehet ulkomailla ovat vakoojia. Kansojen sarjamurhaaja teurastus.

      • RaimoLasiKivi kirjoitti:

        Mistäkön hourululasta sinäkin tänne sekaista paskaasi suollat? Putin ei tappanut YHTÄÄN ihmistä. Jos on niin todisteet esiin tai nassu umpeen.

    • rt67yuer

      Ilman Nato-jäsenyyttä Suomi siis kestäisi vain päiviä. Koska puolustus on asehankinnoilla tehty Natosta riippuvaiseksi eikä apua Natolta saa tositilanteessa ellei ole Naton jäsen.

      Miehityksen jälkeen vaihtoehtoina olisivat antautuminen tai sissisodan aloittaminen miehittäjää vastaan.

      Suomessa ei kuitenkaan puhuta taistelun jatkamisesta viimeiseen mieheen, kuten Ruotsin puolustusvoimien komentaja puhuu.

      Eli suunnitteleeko Suomi antautumista miehittäjälle ?

      • puhetta-piisaa

        Ne on Ruotsissa aina puhuneet enämpi ku Suomessa. Meillä nämä puolustusasiat tiedetään vähemmälläkin puhumisella, tekeminen sujuu kyllä pienemmilläkin puheilla, kunhan on suunnitelmat kunnossa.

      • vähemmällä.vaivalla

        Toki, vois antautumisen jälkeen toivoo, ett sais edelleen jäädä hoitamaan kolhoosiaan, ihan järkevää.

      • eryweer
        puhetta-piisaa kirjoitti:

        Ne on Ruotsissa aina puhuneet enämpi ku Suomessa. Meillä nämä puolustusasiat tiedetään vähemmälläkin puhumisella, tekeminen sujuu kyllä pienemmilläkin puheilla, kunhan on suunnitelmat kunnossa.

        "Ne on Ruotsissa aina puhuneet enämpi ku Suomessa."

        Venäjälle ei saa antaa kuvaa, että miehitettynä Ruotsi antautuisi. Ruotsin puolustusvoimien komentaja sen tajuaa.

        Taistelua jatkettaisiin viimeiseen mieheen, hän sanoi. Sanoma oli tietenkin suunnattu Venäjälle.

      • 5ywe
        vähemmällä.vaivalla kirjoitti:

        Toki, vois antautumisen jälkeen toivoo, ett sais edelleen jäädä hoitamaan kolhoosiaan, ihan järkevää.

        Älä turhia kuvittele. Venäjä ei uhraisi ruplaakaan suomalaisten hyväksi. Kaikki suomalaiset pakenisivat siksi länteen ja tilalle tuotaisiin venäläisiä.

    • ryuetrgre

      Nato-riippuvuus ilman Nato-jäsenyyttä on kuin löysä hirttonaru kaulassa elämistä.

      https://fi.wikiquote.org/wiki/Axel_Oxenstierna

      Axel Oxenstierna oli Ruotsin historian merkittävimpiä valtiomiehiä.

      Lentäväksi lauseeksi ovat muodostuneet Oxenstiernan sanat:

      “Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.”

    • turpaan-tuee

      Ryssä reppana ei arvaa millainen "helvetti" tänne hyökkääjää odottaa.

    • yliviäpel

      Mikä ihmeen hullutus on Suomalaisiinkin päättäjiin ja ihmisiin tullut, kun kuvitellaan Venäjän hyökkäävän Suomeen ja valmistaudutaan sotimaan. Venäjä on naapuri ja meillä oltava hyvät naapuruussuhteet ja lopetettava sodasta jauhaminen ja NATON ihannointi, eli hoidetaan naapurin kanssa kauppaa ja matkailua ja yhteistyötä, taitaa olla enemmän hyötyä, kuin ruosteisista tankeista.

      • avaa-silmäsi

        Mikähän tuo lienee menny ...
        Ei tässä nyt mitään kuvitella.

      • r5tywetrw

        "Mikä ihmeen hullutus on Suomalaisiinkin päättäjiin ja ihmisiin tullut, kun kuvitellaan Venäjän hyökkäävän Suomeen ja valmistaudutaan sotimaan."

        Kaikkien maiden puolustusdoktriini perustuu pahimman mahdollisen uhan torjuntaan. Ja Venäjän pienissä rajanaapureissa se on Venäjän hyökkäys rajan yli.

        Norja, Baltian maat ja Puola on sen takia Naton jäseniä. Suomi pitää yllä suurta koulutettua reserviä jota tarvittaisiin jos Venäjä hyökkäisi.

        Maailmassa ei ole yhtään maata jonka puolustusdoktriini perustuisi uskolle ikuiseen rauhaan.

    • SaksaNouseeJälleen

      Älä laita kukkaa tai rauhanmerkkiä rintaan (kaikki saa tulla).
      Donald Trumpin elämän tehtävänä on hävittää paha russia.

      • SaksaNouseeJälleen

        Se on hirveän tärkeä elämäntehtävä. Paholaista russiaa ei kukaan tarvitse.

        Kansojen murhaaja teurastaja Lenin Putin Stalin saatanan valtakunta fsb.

    • ValtakunnakansleriTimoS

      ryssä on todellisuudessa vain taloudellinen kääpiö rumuineen ydinaseet kateissa
      mitään ei tarvitse olla kuin vain valehtelee (perkele stalin sanoi). Niskalaukaukset
      kymmeniä miljoonia yöllä tulee koputtaja. Äänislinna on raiskattu (sen ne osaa).
      Tyhjiä putkia vedetään punaisella torilla. Putin tiiliskivet on värjätty kullanväriseksi .
      Rikos ihmiskuntaa kohtaan russia hävitetään yhdessä. Saatana perkele russia pois!
      -
      Kiina ja Yhdysvallat ovat salaa yhtä. Kiinalaiset vihaavat ryssää. Kaikki vihaa ryssää.

      Valtakunnankansleri matkustaa juuri Kiinaan (länsimieliseen KANSALLISVALTIOON).

    • VaroRyssääPekka

      ryssä on taloudellinen kääpiö tollo joka vain tappaa kaikki paikat täynnä jätteitä

    • rthyuet

      Typerää olisi antaa Venäjälle sellainen kuva, että miehitettynä Suomi antautuisi miehittäjälle. Sehän houkuttelisi tilaisuuden tullen Venäjää miehittämään Suomen.

      Järkevää on puhua niin kuin Ruotsin puolustusvoimien komentaja puhuu.

      Että taistelua jatketaan viimeiseen mieheen ja naiseen.

      Se toimii Venäjän hyökkäystä ennalta estävänä pelotteena.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      561
      1923
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      92
      934
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      927
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      826
    5. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      757
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      739
    7. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      69
      718
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      658
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      553
    Aihe