Sian siittiöt auttoivat selvittämään - opettajat sairastuivat "myrkkyluokista"
Laajassa tutkimuksessa on osoitettu ensimmäistä kertaa opettajan oireiden ja luokkahuoneen sisäilman myrkyllisyyden eli toksisuuden välinen yhteys.
Helsingin yliopiston tutkimuksessa opettajilta kirjattiin 136 oiretta ja 50 sairautta.
Useissa aiemmissa tutkimuksissa luokkahuoneista on etsitty toksisuutta aiheuttavaa ainetta ja verrattu löydöksiä sairastuneiden oireisiin. Niissä ei kuitenkaan ole löydetty yhteyttä oireiden ja myrkyllisyyden välillä.
”Oireita aiheuttavia mikrobeja tunnetaan sisäilmasta lähes 200. Ne eivät kuitenkaan pääsääntöisesti lisäänny ihmisen elimistössä, joten potilaista ei löydy sairauden aiheuttaneita mikrobeja”, kertoo tutkimusta johtanut mikrobiologi Mirja Salkinoja-Salonen Helsingin yliopistosta.
Sisäilman ongelmat voidaan havaita jo ennen oireita. Salkinoja-Saloselle tärkeintä on ollut kehittää mittareita, joilla ongelmat havaittaisiin aikaisemmin.
Nyt tutkijat eivät tyytyneet etsimään luokkahuoneen epäpuhtauksia, vaan ilman ja pintojen toksisuutta mitattiin tarkastelemalla testisolujen reagointia.
”Tarkoitukseen valjastettiin sian siittiöt, joita käytetään muun muassa elintarvike- ja lääkeainetutkimuksissa aistimaan haitallisia aineita.”
”Käytämme kouluissa ja päiväkodeissa lapsia ja henkilökuntaa sisäilman mittareina. Se on laitonta ja moraalitonta. Jatkossa ongelmien ilmaisemiseksi tulisi riittää toksisuuden mittaaminen”, Salkinoja-Salonen sanoo.
Tutkimusta varten muodostettiin kaksi tutkijaryhmää, joista toinen keräsi näytteitä luokkahuoneista ja toinen opettajien terveystietoja. Aineisto kerättiin saman kuukauden aikana muiden häiriötekijöiden eliminoimiseksi ja data yhdistettiin vasta, kun molempien ryhmien tulokset oli analysoitu.
Tutkimukseen osallistui kaikkiaan yli 400 opettajaa 15 eri-ikäisestä helsinkiläisestä koulusta. Opettajien oireiden ja luokkahuoneiden toksisuuden yhteyden varmistamiseksi aineistoon kelpuutettiin kuitenkin ainoastaan opettajat, jotka olivat työskennelleet luokkatilassa vähintään vuoden.
Lopulliseen tutkimukseen valikoitui 232 luokkahuonetta ja niiden opettajat. Keskimäärin tutkittavat olivat opettaneet luokassa kuusi vuotta.
”Moni myrkyllisen näytteen antanut tila tipahti tutkimuksesta siksi, että opettajat olivat vaihtuneet luokassa tiheään tahtiin, jopa useasti lukuvuodessa. Emme olisi voineet yhdistää opettajan oireita juuri kyseiseen luokkatilaan”, Salkinoja-Salonen tarkentaa.
Näytteiden toksisuuden myötä opettajilla yleistyivät muun muassa kipu, silmä- ja niveloireet, sairauden tunne sekä yskä ja neurologiset oireet.
Diagnosoitua astmaa ja hengitysvaikeuksia raportoitiin 2–3 kertaa yleisemmin kouluista, joissa näytteistä myrkyllisiä oli yli kolmannes verrattuna kouluihin, joissa myrkyllisten näytteiden määrä jäi alle viidennekseen.
Tutkimusryhmä on aiemmin julkaissut tietojen pohjalta useita selvityksiä, muun muassa raportin opettajien oireista Helsingin kaupungin opetusviraston ja kiinteistöviraston käyttöön.
Tammikuussa arvostetussa Environmental Research -tiedelehdessä julkaistun artikkelin Building-related symptoms are linked to the in vitro toxicity of indoor dust and airborne microbial propagules in schools: A cross-sectional study aineisto kerättiin vuonna 2011.
http://www.tekniikkatalous.fi/tyoelama/sian-siittiot-auttoivat-selvittamaan-opettajat-sairastuivat-myrkkyluokista-6626584
Nyt se on selvinnyt, myrkyt sairastuttaa
2
210
Vastaukset
- OiskohanNoin
Ja opettajille tarjotaan "kolmikantaneuvotteluja" ja psykologinnvastaanottoa... Koska ainoa vika rakennuksessa on vain huono tuuletus :P
- hsdkjfdk
No nythän selvisi se armottoman väsymyksen ja aivosumun syy, kun makasin monta päivää punkassa homealtistuksen jälkeen. Vereen vaikuttaa myrkyt.
" Tiedetään, että mikrobien toksiinit pystyvät pysäyttämään punasolujen glukoosinoton. Silloin elimistö kokee happivajetta.
”Opettajat ovat kertoneet, miten opetustilanteessa heidät valtaa valtava väsymys. Se ikään kuin humahtaa päälle. Oirekuvaus vastaa sitä, että punasolut eivät hetkellisesti kuljeta happea”, Salkinoja-Salonen sanoo."
http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005097066.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1674949Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121519
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211411Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91153Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40967Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298925- 151824
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747