Kai sitä saa sanoa rehellisen mielipiteensä. Sanoohan Anu itsekin muista ihmisistä.
Jos liikaa peittää naamaansa pakkelilla, niin sehän kertoo siitä, että on rupsahtanut.
Ja koska pakkelikaan ei ryppyjä enää peitä, niin se on voi voi.
Maria Veitola on mielestäni kauniimpi, sirompi, niin ulkoisesti ja sellaisen vaikutelman olen saanut, että myös sisäisestikin.
Toista mieltä olen Anusta.
Jos liikaa peittää naamaansa pakkelilla, niin sehän kertoo siitä, että on rupsahtanut.
Ja koska pakkelikaan ei ryppyjä enää peitä, niin se on voi voi.
Maria Veitola on mielestäni kauniimpi, sirompi, niin ulkoisesti ja sellaisen vaikutelman olen saanut, että myös sisäisestikin.
Toista mieltä olen Anusta.
Vastaukset 46
Vanhimmat
"– En rupea itkemään tai loukkaannu. Minulla on vahvempi nahka ja olen rautaisempi leidi. Kun tulen Suomeen, minun täytyy muistaa pitää suuni supussa. Täytyy kai käydä joku koulutus suomalaisten huumorintajusta. Suomalaiset menevät shokkiin niin pienistä jutuista."
Aha hah hah haa! nyt pääsi naurut.
Vai ei muka loukkaannu.
Odotapas Anu kun Suomi alkaa pilkkaamaan sinua, niin kyllä sinä vielä
itket ja kadut puheitasi.
Haukut Suomalaisia mikä on noloa.
Olet vain ihminen, muista nyt tämä kun vielä kerkiät.
Sehän nyt vähät välittää jonkun juorupalstan jutuista. Ei edes asu täällä.
ilman meikkiä Sagim on täysin tusinanaama...
Samaa mieltä,Suomessa on niin paljon tosi kauniita naisia,Anu luulee itsestään liikoja,tavallisen tallaajan näköinen
Samaa kertoo myös minun silmäni, enkä jaksa ymmärtää että miksi tuota Anua joissakin yhteyksissä mainitaan kaunottareksi, ihan tavallinen tusina-naama.
Upea nainen . Pukeutuu näyttävästi sekä on uljas
Anu on todellinen superpuuma. Vaikka ikää on, niin kantaa kroppansa ryhdissä ja on fiksu. Sängyssä varmaan aika peto. Veitola on taas oikeasti ruma. Ei jatkoon.
Saagimin kannattaisi irvistellä (luulee itse hymyilevänsä) vähemmän - ylärivistön ientulehdus paistaa ikävästi lankamaisen ylähuulen alapuolella - kuin aasilla.
Tusinanaama kellä on epätavallisen ohut ja eloton tupakan lannistama tukka. Ryppyinen rusina - hyi saa...tana.
Onhan toi Anu "kauniimpi" ulkonäöltään ,kuin Veitola. Röyhkeä ja ylpeilevä itsestään , mikä tekee hänestä vastenmielisen.
ai miten on kauniimpi ?
miten veitola muka on ruma?
Ihan sirot ja nätit kasvothan veitolalla on.
täytyy olla ihan taukki jos alkaa rumaksi sanomaan.
veitola on brunetti ja saagim blondi vai miten sen pitäisi mennä?
millä perusteella toinen on ruma ja toinen kaunis?
tosi miehekästä arvostella naisen ulkonäköä niinkuin eräs
rusinapalli iltiksen keskustelussa. ei ihme jos maine menee.
en kyllä oikeasti mitään rumaa veitolassa näe.
ehkä se liian lyhyt hiustyyli saa aikaan sen miksi noin puhutaan
mutta ei se nyt rumaa tee.
Veitolan suora, mutta ystävällinen käytös tekee koko henkilöstä miellyttävän jopa ihailtavan. Sitäpaitsi mielestäni hänellä on ihanat piirteet. Ratian jaksossa myös hiukset olivat tosi söpösti laitettu.
Anulle on tehty useita kauneusleikauksia ja rasvaimuja mutta yhtä ei voida leikellä ja "nuorentaa", nimittäin kaulan aluetta ja dekolteetä. Dekoltee olikin Anulla kuin 80v mummolla. Eikä naamakaan, kaikesta meikkaamisesta huolimatta, näyttänyt nuorelta eikä hehkeältä. Kauneus on katoavaista ja Anu vanhenee siinä missä muutkin.
Kyllä kaulan alueen ja dekolteenkin voi korjata. Kauneus katoaa sinultakin iän myötä, josko sitä on koskaan ollutkaan.
Anu vanhenee siinä missä muutkin tuon ikäiset, itse siihen ei varmastikaan
usko, röyhkeä kana. Muutenkaan mikään kaunistus.
no ei se nuorekkuus mikään kauneuden vaatimus kyllä ole.
jos puhutaan että kauneus häviää iän myötä niin täytyy olla
jo todella vanha että sen oikeasti näkee. ei silloin ihminen välitä
koko asiasta enää.
kauneuden vaatimus on kauneudenhoitoa jne.
http://www.haastattelut.com/site/assets/files/1031/maria_veitola.-portrait-tiny.jpg
Ihan kaunis nainen on. Missä kohtaa muka ruma?
Marian hiustyyli ei vaan ole kaikkia kiehtonut mutta Maria on oma itsensä.
Mitä jos Saagim vetäisee hiustyylinsä kuten marialla välillä on, niin sopiiko
se anulle?
eiköhän tässäkin ole kyseessä se miten porukka on oppinut televiosta marian
näkemään, usein liiankin lyhyet hiukset.
uskokaa nyt että hiusten laittaminen vaikuttaa hyvin paljon.
Ei taida anulla olla pokkaa laittaa poikatukkaa ja esiintyä telkassa sen kanssa?
Hyvin moni nainen saa itsestään erilaisen kun leikkaa hiuksensa jne.
Mutta ei sekään silti rumaa tee, mutta liian lyhyt tukka ei sovi naiselle, mun mielipide.
Jos haluaa oikein pynttäytyä ja näyttää kauniilta, niin kyllä se lähtee hiustyylistä.
Kuvan linkissä on marialla lookki täysin kohdillaan ja ei pelkästään kuvan kauneudella tarkoita tätä. Olen siitä varma.
eri asia toki on se millaisena hyväksyy itsensä, kiinnostaako mariaa edes esittää kauneuttaan?
Tyhmä on sellainen ihminen joka toista rumaksi sanoo.
Niitä pällejä suomikin täynnä ja viro ilmeisesti menee edellä.
Juorupalstalla nimitellään vieläkin törkeämmin. Täällä kun kommentoi omasta mielestään kauniita henkilöitä. joilla on vara arvioihin.
http://www.heybritneyalbum.com/albums/lugares/2007/california/malibu/220207/08.jpg
https://www.stara.fi/wp-content/uploads/2013/08/britneyspears.jpg
tässä homman pointti.
tästä myös näkee miten idiootteja arvostelijat ovat. hahhah.
Palataan siis sitten asiaan kun saagim vetäisee poikatukan ja vähentää pakkeliakin.
Ei taida pakkelin vähennyskään auttaa silloin enää.
Katsokaa vaikka spearsin naamaria kun tukka lähti.
Kukaan ei Anua varmaan noteeraisi, jos ei olisi mainettaan luonut suomalaisen rikkaan miehen vaimona! Komeahan hän on katsella, mutta niin ilkeä ja röyhkeä, että minun silmissäni noita-akka! Veitola on suloinen ja luonnollinen, kaunis ja tunteikas nainen.
Veitola on todella suloinen. Häntä jaksaa katsella ja kuunnella.
Mitä Saagim yrittää näytellä kaunista, kun käytös pilaa kaiken. Kamalan käytöksen takia häntä ei jaksa katsoa eikä kuunnella. Oppiiko hän koskaan edes katumaan törkeää puhettaan. Ihan tavallisen tallaajan näköinen hän on, ei muita kauniimpi.
Kovat on Saagimilla traumat, kun tuolla tavalla nauttii toisten loukkaamisesta, kiusaamisesta. Tapakasvatus-kurssi olisi todella tarpeeseen.
Saagim täyttää kaikki prostituoidun tunnusmerkit. Mitä väliä tuollaisen horon mielipiteillä on että niitä pitää tuoda julkisuuteen? Ihan helvetin huono roolimalli nuorille tytöille sekä ammatinvalintansa että käytösensä puolesta. Eikä aikuisillekaan millään tavalla viihdyttävä henkilö. Ainoa keino miten tämä virolainen horo saa julkisuutta on kömpelöt loukkaavat tölväisyt ja itsensäpaljastelu. Ainoa funktio on huomiohuoruus. Todella säälittävä ilmestys.
"Ainoa funktio on huomiohuoruus"
Mihis sitä koira karvoistaan. Huora nuorena tyttönä ja huomiohuora vanhana kurppana. Loogista eikö?
Laittamattomasti sanottu! Jotenkin ei voi edes sääliä,kun itse on kaiken aiheuttanut.odottas jo ton ikäseltä daamilta edes vähän vähemmän pissismäistä käytöstä,mutta kai se on niin että kun keskittyy ulkokuoren puleeraamiseen niin jää muut alueet kehittymättä
Aivan ihmisraunio Anu on ja Virossa vihattu ihminen.
Mä ottasin Anun milloin vaan kotioni asumaan. Veitolasta saisi hyvän Justiinan keittiöhommiin.
Miten niin?
Kirjoitteleeko Saagim itse kun ei osaa Suomeakaan? "kotioni"?
Eikös Saagim itse ole Justiinan ikäinen ja näköinen?
Vain rumat ääliöt tarttuvat epäolennaiseen. Kuten pieniin kirjoitusvirheisiin. Lopeta Veitola. Pukeudut mielelläsi säkkiin. Etkö voisi nostaa sitä vähän ylemmäksi ettei naama näy. Julkkisten p3rseen nuolemisesta voi tulla mustat hampaat.
Et kyllä kauaa kestäisi Anua, ellet sitten satu itse olemaan samalla tasolla.
Aikas hyvännäköinen Anu on ikäisekseen. Päihittää normi Suomi -/Eesti naisen mennen tullen.
Olen aina ihmetellyt, miten joku voi pitää Anu Saagimia kauniina. Ruma Jokeri-naama yhdistettynä rumaan luonteeseen. Järkyttävä vanha akka...
Anu Saagimin ulkonäkö on tavallisen katutallaajan tasoa jos ylimääräiset meikit poistetaan. Sisäinen rumuus paljastuu, kun hän aukaisee suunsa ja sitähän ei voi millään peittää kun todellinen sivistys, henkinen ja opillinen puuttuvat.
Maria Veitola päihittää sekä ulkoisessa että sisäisessä kauneudessa Anu Saagimin 10-0
Anu Saagimin naiskuva on olemattoman ohut. Eikö toisen julkinen haukkuminen rumaksi ole julmaa kiusaamista? Eikö naisella ole mitään muuta tehtävää kuin olla (Anu Saagimin mittapuun mukaan) kaunis?
Anu Saagim on sisältä ruma. Hän sanoo ettei ole koskaan pyytänyt keneltäkään anteeksi, ja hän sanoo että on okei kiusata epävarmoja ihmisiä. Maria Veitolan huono itsetunto siis antaa Anu Saagimille oikeutuksen puhua ilkeästi. Paraneeko Maria Veitolan itsetunto siitä?
Anu Saagim puhuu itsensä pussiin kun hän väittää että Maria Veitola pukeutuu erikoisiin vaatteisiin vain peittääkseen huonon itsetuntonsa. Nainen tekee vaatteet, vaatteet eivät tee naista. Samaan aikaan Anu Saagim vaatii että Maria Veitolan on meikattava itsensä ennen kuin tulee aamiaispöytään. Mitä Anu Saagim itse on ilman meikkiä, kauneusleikkauksia ja stailausta? Onko hänellä hyvä itsetunto?
Mikä on naisen arvo?
Ja millä oikeudella Anu Saagim arvostelee suomalaisia naisia virolaisen naiskäsityksen mukaan? Eikö se ole silkkaa rasismia?
Viimeinen kysymykseni: eikö televisiossa tai ylipäätään julkisuudessa saa olla muita kuin kauniita ihmisiä? Eihän toimittajan tehtävänä ole olla ensisijaisesti kaunis!
Mitähän juuri nyt itse teet julkisesti. Ettet vaan hauku ketään.
En aloittanut tätä viestiketjua. Enkä edes haukkunut, totesin vain. Onko sivistynyttä käytöstä möläytellä tuollaista suorassa tv-lähetyksessä ja nauraa päälle?
Hän on jossakin haastattelussa sanonut että Virossa äidit panostavat ulkonäköönsä, koska lastenhoito on ulkoistettu isoäideille. Tuskin maltan odottaa että Anu Saagim hoitaa aikanaan poikansa lapset.
Miksi Anu Saagim ylipäätään on Suomessa julkkis? Eihän hänen arvomaailmaansa mahdu muuta kuin ulkonäkö ja rahan naiminen. Tänäänkin hän on iltapäivälehden kannessa suu auki ja ylpeilee rehellisyydellään.
Kun naisen itsetunto on kohdillaan, uskaltaa mennä aamiaispöytäänkin ilman meikkiä. Jopa Anu Saagimin (tai Ristomatti Ratian) kotona.
Anu Saagimin maailmassa ei saisi olla olemassa rumia (niitä jotka eivät ole käyneet plastiikkakirurgilla) ihmisiä, niinkö?
Tukiainen tuomittiin elokuussa 2010 neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen kolmesta pahoinpitelystä ja haitanteosta virkamiehelle sekä tammikuussa 2011 ehdolliseen vankeuteen ja oheissakkoihin törkeästä rattijuopumuksesta, virkamiehen vastustamisesta ja väärän henkilötiedon antamisesta.[32][33][34] Näiden lisäksi Tukiainen tuomittiin joulukuussa 2011 edellisenä kesänä tapahtuneesta pahoinpitelystä sakkoihin.[35] Toukokuussa 2013 Tukiainen tuomittiin käräjäoikeudessa 60 päivän ehdottomaan vankeuteen jälleen pahoinpitelystä[36] ja saman vuoden elokuussa 60 päiväsakkoon pahoinpitelystä.[37] Syyskuussa 2013 Tukiainen tuomittiin 45 päivän ehdottomaan vankeuteen vuonna 2011 tapahtuneista pahoinpitelyistä.[38]
Lokakuussa 2014 Tukiainen tuomittiin Hyvinkään käräjäoikeudessa kesällä 2013 tapahtuneesta rattijuopumuksesta sataan päiväsakkoon.[39] Maaliskuussa 2015 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Tukiaisen kolmen kuukauden ja 20 päivän pituiseen ehdottomaan vankeuteen vuosina 2013–2014 tehdyistä pahoinpitelystä, pahoinpitelyn yrityksestä, haitanteosta virkamiehelle, kolmesta laittomasta uhkauksesta ja kunnianloukkauksesta.[40] Tukiainen valitti päätöksestä hovioikeuteen, joka muunsi tuomion 110 tunniksi yhdyskuntapalvelua.[41]
Helmikuussa 2016 Tukiainen tuomittiin maksamaan olympiauimari Jani Sievisen entiselle vaimolle Susanna Ingerttilälle 2500 euroa kunnianloukkauksesta ja 1600 euroa sitä seuranneista ansionmenetyksistä Tukiaisen vihjailtua Facebookissa Ingerttilän syyllistyneen hänen pahoinpitelyynsä.[42] Helmikuussa 2017 Tukiainen tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa eläinsuojelurikkomuksesta 20 päiväsakkoon. Hän oli toistuvasti laimilyönyt koiriensa hoidon.[43]
Tässä palataan Anun sivistymättömään käytökseen.
Kamala tantta
Maaseutu ohjelmassa näkyi että ikää jo on kertynyt.
RMR käy sääliksi, kun tota sai aina hävetä.
https://m.youtube.com/watch?v=8ftWlBt-oik
Anu on vieläkin kauniimpi kuin suurin osa parikymppisistäkin suomalaisista naisoletetuista.
Saagim antaa itsestään sivistymättömän ja yököttävän kuvan. "Sydämen kyllyydestä suu puhuu." Saagimin puheet ja käyttäytyminen on ala-arvoista. Saagimin sivistymättömyys tulee esiin heti, kun hän aukaisee suunsa.
Itse ihailen Maria Veitolaa, kuinka hän osaa tulla toimeen niin erilaisten ihmisten kanssa.
Kaunis on nainen. Senhän näkee sokea Reettakin. Joillakin sitä on, toisilla ei koskaan, vaikka tekisi kaikki mahdollset temput.
No minä en kyllä sanoisi Anua edes kauniiksi, mutta ehkä seksikäs, se ei tosin ole mielestäni arvokas piirre, kun muuten on täysin mielipuolisesti käyttäytyvä. Koko käyttäytyminen törkeästi pilaa täysin myös ulkonäön, sisältä kun ei heijastu mitään hyvää.
Mitä todennäköisemmin hän yrittää peitellä epävarmuuttaan törkeällä käytöksellään, jotta kukaan ei uskaltaisi ensin hyökätä häntä vastaan. Hän haluaa käytöksellään alistaa vastapuolen. Tuo keino on juuri niillä, jotka pelkäävät tulevansa muiden littaamaksi.
Tuskin hänellä on yhtäkään hyvää, syvällistä ystävää, ei edes tiedä, mitä todellinen ystävä tarkoittaa. Säälittävä!
Kaunis Anu Saagim❤️ Ihana, upea nainen
Ehkä jonkun suomalaisen hiirulaisen mielestä on huono käytös. Minua huvittaa, kun ihmiset ottaa niin tosissaan nämä jutut.
Olen nähnyt Virossa livenä. Kroppa on upea.
Anu on oikeasti ruma ja vanha nainen. Tyylitajua ja aivoja ei ole.