Minunterveyteni. fi on niin onneton palvelu

Paljonkohan tuohonkin menee veromarkkoja? Olen jo vuosia yrittänyt käyttää palvelua ja antanut palautetta. Mutta mikään ei toimi. Henkilökuntakin sanoo että huono palvelu on.
9198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Käytän myös kanta.fi palvelua. Sehän on valtakunnallinen ja kätevä palvelu. Käyt missä tahansa vaikka yksityisellä lääkärillä niin sairauskertomus on luettavissa. Reseptien uusiminenkin käy kätevästi.
Mutta Hml terveyskeskuksen sairauskertomukset eivät näy kahden kuukaudenkaan jälkeen. Missä mättää?

Äänestä
  • Hyvä arki on muuttanut pois?

    Äänestä

  • Kaikki ei mene vielä "kantaan", hiljalleen lisää.
    Optikkokin kehui että joskus loppuvuodesta tai joskus menee heiltä tiedot.

    Äänestä

Vaikea on käyttää. Mikään luvattu ei toimi. Vaihda tai siirrä aikaa. Ei onnistu.
Onko muilla kokemuksia?

Äänestä
  • Minkähän tasoinen sun oma tietsikka/älypuhelin on ?

    Äänestä

  • Aika viimeisen päälle on puhelin ja päivitän sitä.
    Viimeksi piti vaihtaa aikaa, no ei sitä aikaa edes näkynyt vaikka kirjeessä sanottiin että vaihto käy minunterveyteni. fi.
    Kaksi aikaa näkyi. Koetin mielenkiinnosta vaihtaa niitä. Mikään linkki ei mennyt edes aktiiviseksi.

    Äänestä

Jos ei toimi niin menkää paikan päälle asioimaan.

Äänestä
  • Mielelläni käyttäisin nettipalveluja jos ne toimisivat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei.enää kirjoitti:

Paljonkohan tuohonkin menee veromarkkoja? Olen jo vuosia yrittänyt käyttää palvelua ja antanut palautetta. Mutta mikään ei toimi. Henkilökuntakin sanoo että huono palvelu on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu