Miten olutveron nousu Virossa vaikuttaa Tallinnan-matkailuun?
Viron hallitus aikoo nostaa alkoholiveroa 1. heinäkuuta alkaen.
Viron uusi hallitus kiristää oluen ja muiden mietojen alkoholijuomien verotusta reippaasti lähivuosina. Helmikuun alussa oluen verotusta nostettiin 8,30 eurosta per alkoholilitra 9,13 euroon. Heinäkuussa oluen vero nousee peräti 70 prosenttia nykyisestä. Tuolloin olutta verotetaan 15,52 euroa per litra puhdasta alkoholia.
Vähentyykö suomalaisten Tallinnan-matkailu, kun vero nousee? Laivayhtiöt Tallink Silja ja Viking Line eivät halua spekuloida asialla suoraan.
– Viking Linella Helsingin ja Tallinnan välinen matkailu on jatkanut kasvuaan viime vuosina jatkuvasti. Kasvu tulee pääsääntöisesti niistä kohderyhmistä joille alkoholin hinnalla ei ole suurtakaan merkitystä. Perheet, erityyppiset tarvematkustajat ja kansainväliset turistit ovat hyvä esimerkki näistä, Viking Linen tiedotuspäällikkö Christa Grönlund linjaa.
– Emme usko mihinkään erityisen valtavaan olutralliin ennen veron nousua.
Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd sanoo yhtiön panostaneen jo pidemmän aikaa myymäläpuolen muuhunkin tuotevalikoimaan.
– Ei ole enää pelkästään alkoholi, jota ihmiset sieltä ostavat. Siitä on tullut monipuolisempaa. Ihmisillä on niin monta muutakin syytä lähteä Tallinnaan, ettemme usko tämän radikaalisti muuttavan matkustajien käytöstä.
Molemmista laivayhtiöistä muistutetaan, että hinnat pysyvät laivoilla ja Tallinnassa silti edullisempina kuin Suomessa.
– Ja onhan alkoholi yhä edullisempaa siellä, vaikka se on Virossakin jatkuvasti noussut ja tulee nousemaan. Laivoilla se on tällä hetkellä ja varmaan ensi vuonnakin vielä edullisempaa kuin Suomessa maissa, Nöjd toteaa.
Ote: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005103317.html

Vastaukset 15
Vanhimmat
Nostaa oluen hintaa Suomen ja Viron välillä liikennöivillä laivoilla koska laivayhtiöt tukeuvat nykyään Viron edullisempaan verotustasoon laivoilla myytävillä tuotteilla.
Muutoinhan Viron verotuksella ei ole mtn merkitystä laivamatkailuun liittyen.
Ja eivät kaikki keskustelun avaajan tavoin lähde viroon tutkiskelemaan oluttuoppien hintoja, ihmiset hakevat virosta (sekä laivoilta) paljon muutakin kuin olutta, tuopista tai tölkeistä nautittuna.
Laivamatkailu on enemmän muutakin kuin oluttölkkejä ja tuoppeja, tämä alkoholiongelmaiselle aloittajalle tiedoksi, olisi mielenkiintoista keskustella tällä palstalla muustakin kuin ainaisesta alkoholiongelmastasi olueen liittyen
Onhan lehtimiehien aina sanottu olevan viinalle persoja, mutta onko tuo IS:n juttu nyt kuitenkaan osoitus siitä. Pikemminkin osoitus siitä, että ei se kaljan hinta vaikuta matkailuun sitä eikä tätä.
" ei se kaljan hinta vaikuta matkailuun sitä eikä tätä"
Hyvä että ymmärsit kirjoittamani kommentin
Ai, oletko aloittaja? Ja vastaat omaan aloitukseesi?
Kelleköhän sinulla oli tarkoitus vastata?
En ole aloittaja, vastasin aloitukseen, jos osasit seurata keskustelun kulkua,
Oletko kesties se jolta on "se" viestipuu hukassa ...
Vastaus oli selkeästi nimimerkille ALKO-Ongelma-lisääntyy.
Mikä on viestipuu. Jotain tekemistä viestikapulan kanssa?
" tämä alkoholiongelmaiselle aloittajalle tiedoksi" - mutta aloitushan on suoraa kopiota lehtikirjoituksesta - mikäli olet osannut lukea sen lehdestä.
Tosin siinä oli lainattu eipä vaikutusta kirjoittajan kirjoittamaa tekstiä
" ei se kaljan hinta vaikuta matkailuun sitä eikä tätä",
bussistasi en tiedä, mutta yritä opetella keskustelun kulun seuraaminen, helpottaa omaakin osallistumistasi keskusteluun ...
provoilutkin voit lopettaa, eivät johda haluamaasi lopputulokseen, tämä keskustelu oli kohdaltani tässä. haluat varmasti kirjoittaa viimeiset sanat tähän avaukseen, ole hyvä, en ole enää lukemassa sitä kuten useamminkin olet joutunut toteamaan. Jotkut saattavat olla palstalta poissa pidempäänkin, sinulle se on mahdottomuus, eläthän ilmeisesti elämääsi harhoinesi tällä palstalla
Joo, bussissa, pankkiautomaatti, pakettiautomaatti, jne. jne olet.
Aina repimässä päätä etkä koskaan asiasta.
"...koska laivayhtiöt tukeuvat nykyään Viron edullisempaan verotustasoon..."
Laivayhtiöt tukeutuvat sen maan verotukseen minkä lippu liehuu ahterissa.
Kyllä se oluen ja muiden palveluiden hinta vaikuttaa nimenomaan Tallinnassa yöpymisten määrään. Jo aiemmin on paremmissa kapakoissa ollut tuopin hinta sama kuin stadissa. Kun kaikki verot siellä nousevat, ei ole järkeä yöpyä Tallinnassa vaan jäädä Suomeen tai matkata Riikaan. Muutama sikäläinen kapakoitsija on jo ilmoittanut, että "lappu on pantava luukulle".
Juu, Tukholman yöpymiset ovat aika hyvässä kasvussa ja siellähän onkin todella paljon Suomen hintoja halvempaa.
Eli matkailuun ei vaikuta.
Jos nyt keissi halvinta olutta maksaa tallinkin Pre Orderissa 12€ niin korotuksen jälkeen se on noin 12,5€
Lonkero maksaa nyt 14€, joten korotuksen jälkeen se olisi noin 14,25€
Se veron osuus kun on juoman hinnasta niiiiiin pieni
Korotus on viikonvaihteen iltasanomien mukaan n. 2,60 euroa 24 tölkin laatikolta. Siis vieläkin sen voi saada alle 15 eurolla.
Sitten ottaa firmat välistä ja reilusti... Se veron osuus kun on niiin pieni kokonaishinnasta, että vaikka vero kolminkertaistuiisi, niin vaikus olisi alle 2€....Jos siis pidettäisi katteet ennallaan
En ole koskaan Tallinnaan viinan perässä mennyt enkä mene vastaisuudessakaan. Jos menen laivalle saatan tuoda laatikon kaksi olutta mukanani. Myös vähän viinaa ja punkkua mutta en varaisi matkaa pelkän viinan takia.