Miten suhtaudutte jos

Tai ainakin sinun kaltaisellesi itsekkäälle paskalle on vaikeaa, kun pitäisi sopeutua toisen lapsiin, toisen aikatauluihin, elämäntapaan, toisen exään ja jakaa toisen huomio. On niinq kivempi, että toinen ainoastaan mukautuu sinun elämääsi. Jos se joskus uskaltaa pyytää sinulta joustamista, niin voit aina vedota siihen että on lasten etu että sinä yksin päätät huushollissa kaiken, verhojen väristä alkaen, sillä sinähän tiedät kaiken paremmin ja toinen on niin kovin itsekäs kun haluaa olla muuta kuin ilmainen huoltojoukko.

likabarnlekerbäst kirjoitti:

Tai ainakin sinun kaltaisellesi itsekkäälle paskalle on vaikeaa, kun pitäisi sopeutua toisen lapsiin, toisen aikatauluihin, elämäntapaan, toisen exään ja jakaa toisen huomio. On niinq kivempi, että toinen ainoastaan mukautuu sinun elämääsi. Jos se joskus uskaltaa pyytää sinulta joustamista, niin voit aina vedota siihen että on lasten etu että sinä yksin päätät huushollissa kaiken, verhojen väristä alkaen, sillä sinähän tiedät kaiken paremmin ja toinen on niin kovin itsekäs kun haluaa olla muuta kuin ilmainen huoltojoukko.

Jos mini. Exä ei ole ongelma nii tuskin uuden puolisonkaan. Sukujuhlat ja joulut nelistään!

likabarnlekerbäst kirjoitti:

Tai ainakin sinun kaltaisellesi itsekkäälle paskalle on vaikeaa, kun pitäisi sopeutua toisen lapsiin, toisen aikatauluihin, elämäntapaan, toisen exään ja jakaa toisen huomio. On niinq kivempi, että toinen ainoastaan mukautuu sinun elämääsi. Jos se joskus uskaltaa pyytää sinulta joustamista, niin voit aina vedota siihen että on lasten etu että sinä yksin päätät huushollissa kaiken, verhojen väristä alkaen, sillä sinähän tiedät kaiken paremmin ja toinen on niin kovin itsekäs kun haluaa olla muuta kuin ilmainen huoltojoukko.

Olen samaa mieltä! Kakkoset ei vittu ymmärrä sitä miltä lspsista tuntuu oli ne sitten minkä ikäisiä tahansa!! Kyllä siinä pitää miettiä muutakin kuin omaa haisevaa napaansa!!

Minusta olet täydellinen rauhallinen ja pehmoinen.

Minä uskon, että on useimmalle este. Ei ihmiset nykyään rakkaudesta yhteen mene, enemmän se on suunniteltua ja laskelmoitua. Helppouden hakua ja mahdollisten ongelmien välttämistä.

Mun mielestä aika lapsellinen suhtautuminen.

Ehkä olen liian erilainen tai jotain mutta olen enemmän huolissani lapsen sopeutumisesta uuteen tilanteeseen kuin aikuisen.

Lapsettomalle aikuiselle ainakin tilanne on uusi, mutta aikuinen on aikuinen.

Lapsen etua ja sen tunteet/ sopeutuminen on tärkeämpää, sillä se on pieni vielä eikä osaa jäsennellä asioita ja tunteitaan aikuisen tavoin.

Minulla itsellä oli muksuna kolme eri isäpuolta joista kahden kanssa mun äidillä on lapsia. Vietin osan aikaani äidillä ja osan isällä ja näin sitten olin " isäpuolieni" kanssa tekemisissä jonkin verran.

En pitänyt juurikaan niistä alkoholisti miehistä jotka sai äitinikin juomaan vaikka lapset (me 2-4 lasta riippuen kuinka monta jo ehtinyt syntyä meistä maailmaan ja miehen lapset ) oltiin samassa asunnossa.

Me palloiltiin keskenämme kun ne kaksi ryyppäsi ja meni paneen. Vihasin äitini miehiä. Ei ne edes yrittänyt tutustua meihin lapsiin. Oli ujoja ha etäisiä meitä kohtaan.

Se kai se eka reaktio on kumppanin jo olemassa oleviin lapsiin mut ois ne voinu edes yrittää tutustua meihin ajan kanssa kuitenkin 3-7 vuoteen äitini miehinä olivat.

Kyllä se outoa oli varsinkin alle kouluikäisenä kun äidillä oli joku uusi mies. Vieläkin ne välillä naureskelee kun mulla oli joskus 6-7 v vanhana kauhea tarve parittaa vanhempani takaisin yhteen kun äitini uusi mies oli idiootti ja vertailin kavereihini että muilla on äiti ja isä. Pitää olla mullakin.

8 v ikäisenä mulla oli kauhea äidin ikävä ja. 9 v tajusin ettei vanhempani voi sietää toisiaan saati että ikinä palaisi yhteen.

Tämä on myös totta. Tiedän yhden naisen, tosi mukava ihminen näin muuten, mutta minä en ymmärrä, miksi hän otti miehen, jolla oli kaksi lasta (kaksi söpö pikku poikaa), kun hän suorastaan vihasi heitä. Se oli tosi outo juttu ja jotenkin aivan karmea tilanne. Sanoin joskus hänelle, että "et voi ajatella noin lapsista" tai sitten eroa siitä miehestä. Ei ollut kovin kiva tilanne. Minun mielestäni aikuisen ihmisen pitää tehdä ratkaisu niin, että kysyy itseltään: "voinko, osaanko, haluanko olla j toimia niin, että eivät ainakaan lapset kärsi?" Jos ei, niin silloin pitää ymmärtää, että ei edes lähde tällaiseen kuvioon mukaan. Niin se vaan kuuluu mennä, koska LAPSET EIVÄT TEE TAI VOI TEHDÄ RATKAISUJA, se on aikuisten tehvävä, mutta samalla ajattelen niin, että jos lasten isä tai äiti huomaa, että hänen mahdollinen tuleva puoliso ei tule yksinkertaisesti toimeen omien/oman lapsensa kanssa, niin silloin ko. henkilön pitää tehdä se ratkaisi ain lasten edunmukaisesti. On itsekästä vain tunnkeä itseään ja lapsia sellaiseen tilanteesee, jossa kaikki kärsii. Oikeasti, siinä on lasten, ihmisten elämä kysymyksessä niin henkisen kuin psyykkeen tasolla, jopa fyysisesti. Silloin ei voi leikkiä marttyyriä tai muutakaan. Silloin pitää osata tehdä oikeita ratkaisuja.

Hyvä asenne! Ja niin pitää ollakin. Lapset ensin ja sitten kaikki muu ja piste. Itselläni ei ole lapsia, mutta osaan samaistua tilenteesi, koska itselläni menee niin, että "kuka tahansa, missä tahansa voi yrittää haukkua minua, ja yrittää kiusata tai tehdä ihan mitä vaan, mutta annas, jos jotain läheistäni, itselleni tärkeää ihmistä, rakkaitani joku uskaltaa tulla loukkaamaan, niin silloin olen oikeasti PETO! Ja sanan varsinaisella merkityksellä. Silloin on ihan sama, kuka tai mikä on vastassa, ihan sama, hyökkään varmasti "vihollisen" kimppuun niin, että hän vaipuu puolustuskyvyttömäksi.

Kerran on tapahtunut näin, yksi lääkäri oli välinpitämätön herkällä ja todella kriittisellä hetkellä vanhaa isääni kohtaan, voi jessus sitä ihmistä ja tilannetta. Hän sai sitten aikanaan virallisen varoituksen, mutta jo siinä tilanteessa, hän sai lähteä, hän ei hoitanut isääni enää sinä iltana. Vastuu lääkäri saapui kotoa hänen tilalleen. Huusin niin ja kerroin faktat, että oikeasti ajattelin, että nyt lähtee. Onneeksi lääkäri tajusi poistua paikalta ja soitti vastuu lääkärin paikan päälle ja homma hoitui. Seuraavana päivänä asioista sovittiin niin, että isää hoiti ko. vastuu lääkäri. Isä ei tietenkään kuullut, mutta siskoni kuuli, ja hän oli kyllä sanoton, mutta kiitti myähemmin. Se on ollut kaikista pahin tilanne ikinä.

se_oli_naks kirjoitti:

Hyvä asenne! Ja niin pitää ollakin. Lapset ensin ja sitten kaikki muu ja piste. Itselläni ei ole lapsia, mutta osaan samaistua tilenteesi, koska itselläni menee niin, että "kuka tahansa, missä tahansa voi yrittää haukkua minua, ja yrittää kiusata tai tehdä ihan mitä vaan, mutta annas, jos jotain läheistäni, itselleni tärkeää ihmistä, rakkaitani joku uskaltaa tulla loukkaamaan, niin silloin olen oikeasti PETO! Ja sanan varsinaisella merkityksellä. Silloin on ihan sama, kuka tai mikä on vastassa, ihan sama, hyökkään varmasti "vihollisen" kimppuun niin, että hän vaipuu puolustuskyvyttömäksi.

Kerran on tapahtunut näin, yksi lääkäri oli välinpitämätön herkällä ja todella kriittisellä hetkellä vanhaa isääni kohtaan, voi jessus sitä ihmistä ja tilannetta. Hän sai sitten aikanaan virallisen varoituksen, mutta jo siinä tilanteessa, hän sai lähteä, hän ei hoitanut isääni enää sinä iltana. Vastuu lääkäri saapui kotoa hänen tilalleen. Huusin niin ja kerroin faktat, että oikeasti ajattelin, että nyt lähtee. Onneeksi lääkäri tajusi poistua paikalta ja soitti vastuu lääkärin paikan päälle ja homma hoitui. Seuraavana päivänä asioista sovittiin niin, että isää hoiti ko. vastuu lääkäri. Isä ei tietenkään kuullut, mutta siskoni kuuli, ja hän oli kyllä sanoton, mutta kiitti myähemmin. Se on ollut kaikista pahin tilanne ikinä.

Näin on nappulat ;)

Kyllä ja samaa voisin sanoa kaikille yksin- ja yhteishuoltajanaisille ;D