Harmittaa

Vaihdoin aamulla parivuoteeseen puhtaat lakanat.Äsken pentu kävi kusemassa sängylle.Onkohan tämä mielenosoitus?Pentu on jo melkein sisäsiisti.Ikä kohta 5kk.Osaa jo avata ovet,joten sulkeminen ei auta.
1175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

hei!

minua huvittaa, kun muitelen meidän jami-cottonimme opettelua sisäsiistiksi.Välillä se oli ulkosiisti.
Jami oli meilkein vuoden kun se oppi kunnolla sisäsiistiksi.(johtui osittain siitä,ettei aina ruuan jälkeen heti vienyt pihalle)
Koira syntyi kesällä ja ensimmäisenä talvena se ei uskaltanut kakkia sinne kylmään lumeen joten aina kun tulimme sisälle, se meni jonnekkiin nurkkaan kakille :)

no se siitä, kyllä jamille vieläkin saattaa tulla "vahinkoja" (vaikka se on jo kohta 2.v)
Pentu usein tekee juuri tuollaista. muistan kun jami oli pentu ja kerran kun nukuin, koiruus oli kusenut sänkyni. Se taisi olla mielenosoitusta, koska en herännyt sillon kun se halusi :)
Pennut usein osoittavat mieltään monenlaisella "ilkeällä käytöksellä"
(kerran jami jätettiin pentuna yksin vähäksi aikaa kotiin, oli purrut sohvan alareunat..)
Ei kyllä ONNEKSI enää tee sellaista, mutta siinä kaikessa oli kyllä kestämistä.
Juuri pentuna, esim. jos "hän" ei saa mielestään huomiota eikä kukaan oikeen hoksaa, se tekee jotai typerää.
silti, pentu on kuin vauva/lapsi.
Ei se ajattele mitään, menee vaan ja "merkkaa" rakkaan emännän sängyn, koska "hän" omistaa sen.
:)

koita kestää..kohta tuo ihana aika on ohi, ja koira on sitten aika samanlainen.
Välillä ikävöin pentuaikoja, koska ne olivat niin "erinlaisia".
Vaikka tiedän miten kuluttavaa on siivota kuset tai paskat (tai molemmat) sängyltä, nurkasta, pesuhuoneesta... ;)

se menee ohi.(muistaa aina vain torua, ei kylläkään liian myöhään vaan sillon kun juttu on tapahtunut. Pentu on niin viaton ,ei muista enää mitä on tullut tehtyä..)

jaksamista. ;)

Annika

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lea kirjoitti:

Vaihdoin aamulla parivuoteeseen puhtaat lakanat.Äsken pentu kävi kusemassa sängylle.Onkohan tämä mielenosoitus?Pentu on jo melkein sisäsiisti.Ikä kohta 5kk.Osaa jo avata ovet,joten sulkeminen ei auta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu