Tuohon kysymykseen olisi kliseistä vastata, että tottakai selviän, mutta kukapa sitä voi tietää. Tulin tänne vuodattamaan tuntemuksiani. Aloitetaan vaikka tästä päivästä, mun pitäis siivota mutta mitään en tunnu saavan aikaiseksi, ei yksinkertaisesti oo voimia, mulla on useamman kuukauden jätteet asunnon sisällä, lemuavaa ja mädäntyvää ruokaa lattioilla! jos vuokranantaja tietäisi minkälaisessa kunnossa asunto on, varmasti saisin häädön ja en halua ajatella edes että miten pahoin sitten voisin kun asuisin kadulla tai olisin lukittuna mielisairaalaan... vessanpönttökin taas vuotaa jostain syystä ja siitä pitäisi ilmoittaa huoltoyhtiölle, mutta emmä voi sitä tehdä, ennen kuin saan tämän asunnon siistiksi ja koko tän viikon oon stressannu kamalasti että mitä jos huoltomies yhtäkkiä pimpottaa ovikelloa ja vaikka en avaiskaan ovea, niin tulee sitten yleisavaimella sisään ja näkee miten huonossa kunnossa mun koti on ja mä oon! aina kun kuulen että että alaovi aukeaa ja joku tulee rappukäytävään, suorastaan tärisen pelosta että se on huoltomies ja tulossa tänne mun asuntoon..... Tässä vähän aikaa sitten kävi yks toinenkin outo juttu, josta jäi pieni trauma. Joku mustalainen rinkutteli tässä rapussa kaikkien ovikelloja, kurkki postiluukusta sisään ja ehtivät jotain miestä. Sillon tunsin oloni myös erittäin uhatuksi omassa kodissani ja hävetti että se mustalainen näki tämän sotkun ja haistoi varmasti jätteiden lemun.....
Tämä ei ole se oikea minä! tälläinen minä en ole henkisesti, tai en ainakaan olisi jos mulla ois menny hyvin asiat elämässä. Silloin olisin kaunis, menestyvä uranainen, loistava vaimo ja äiti. Nyt olen niin helvetin kaukana siitä, että ihan oksettaa! nuo on kuitenkin haaveita joita kohti yritän edelleen, vaikka näyttää ja tuntuu epätoivoiselta, jos on 7v ajan yrittänyt saada terveyttään ja elämäänsä kuntoon eri keinoin, eikä oo saanu, niin eikö se realistisesti kerro siitä että en tule selviämään. Tuo on kuitenkin niin pitkä aika yritystä ja tulokset heikot. Joo mä oon vasta 21-vuotias, kesällä täytän 22v ja nyt tähän varmasti teillä monilla tekee mieli todeta, että sulla on vasta elämä edessä päin, kun oot noin nuori! mutta ei se välttämättä niin mene, mun lapsuus on ollu rikkinäinen, tapahtunu liikaa pahoja asioita, mä olen jo vuosia ollut henkisesti liian rikki, mulla on monia sairauksia... Ei sellaselle pohjalle pysty hyvää elämää rakentamaan.
Minä kuulun niihin onnettomiin ihmisiin, jotka tulee elämässään vajoamaan vaan syvemmälle ja poistuu täältä oman käden kautta tai elämä tulee alusta loppuun olemaan kärsimystä ja jos ei uskalla itseään tapattaa, niin sitten kuolee kuin kuolee, syytähän emme tiedä etukäteen minkä takia tulemme kuolemaan, tuleeko esim. syöpä, mutta minä luulen että tulen kuolemaan särkyneeseen sydämmeen.
Mun elämässä ois pitäny mennä niin moni asia toisin. Mulla ois pitäny olla erilaiset vanhemmat, kasvatus ja koti. Mun vanhemmat ei osannu muuta kuin riidellä ja niillä oli kans mielenterveysongelmia, sellasessa ympäristössä mä lähdin vähitellen menemään pilalle.. Sitten he olivat välinpitämättömiä, sain aina tehdä mitä halusin ja sain kaiken mitä halusin, mulla ei ollu esim. kotiintulo aikoja ja 14-vuotiaana ryyppäilin pitkin kyliä ja se oli vanhemmilleni okei. Koti oli vanha, ruma, omakotitalo joka oli homeessa, joten sellasessa ympäristössä ei myöskään ollut terveellistä asua, eikä mun vanhemmat pyrkiny tekemään asialle mitään tai muutenkaan muutoksia parisuhteessaan vaikka se oli usein vaan riitelyä! Loppujen lopuks kävi niin, että mä 19v katkaisin täysin vanhempiin välit, kun äiti jopa alko mua syyttää siitä että mä yritän sotkea isän ja sen välit... mä olin niin v*tun vihainen tuosta kommentista!!! koska minun vanhemmat riiteli jo helvetisti silloin kun olin 3-vuotias ja oliko se silloinkin mun vika!? no ei varmasti ollut ... Nuo on niin kuin kaks jälkeenjäänyttä aikuista, jotka ei kykene elämään normaalisti tai tekemään ratkaisuja, esim. eroamaan jos parisuhde ei toimi. Kipeä ratkaisu oli katkaista vanhempiin välit, mutta se oli pakko tehdä, mä oon liian kiltti kun rakastan vieläkin niitä jotenkin, vaikka mun ei todellakaan tarviis tuon kaiken paskan jälkeen mitä he ovat mulle tehny. Mulle on tapahtunu niin paljon pahaa, että en varmasti saa sitä kaikkea vuodatettua ees tähän tekstiin, mutta osan kuitenkin.
Mitä minä tein sitten väärin, niin ihastuin 12v varattuun poikaan ja aloin vähän yrittämään sitä. Sitten kun se selvisi muille, mä sain hirveät vihat niskaan, huoran maineen ja rankkaa kiusaamista. Seurauksista kärsin vielä tänäkin päivänä. Kiusaamisesta aiheutunut stressi vei mun terveyden, mun kehossa on monia outoja oireita. Kaljuuntumista, ärtynyt suoli, yliaktiivinen rakko, hormonaalisia häiriöitä. Sitten toki myös masennusta, ahdistusta, unettomuutta ja traumoja. Ennen kiusaamista olin täysin terve, henkisesti ja fyysisesti, voitteko kuvitella. Vaikka tietty oon aina tuntenu surullista mieltä meidän perhe-elämästä, niin kyllä kiusaaminen oli se joka
Tämä ei ole se oikea minä! tälläinen minä en ole henkisesti, tai en ainakaan olisi jos mulla ois menny hyvin asiat elämässä. Silloin olisin kaunis, menestyvä uranainen, loistava vaimo ja äiti. Nyt olen niin helvetin kaukana siitä, että ihan oksettaa! nuo on kuitenkin haaveita joita kohti yritän edelleen, vaikka näyttää ja tuntuu epätoivoiselta, jos on 7v ajan yrittänyt saada terveyttään ja elämäänsä kuntoon eri keinoin, eikä oo saanu, niin eikö se realistisesti kerro siitä että en tule selviämään. Tuo on kuitenkin niin pitkä aika yritystä ja tulokset heikot. Joo mä oon vasta 21-vuotias, kesällä täytän 22v ja nyt tähän varmasti teillä monilla tekee mieli todeta, että sulla on vasta elämä edessä päin, kun oot noin nuori! mutta ei se välttämättä niin mene, mun lapsuus on ollu rikkinäinen, tapahtunu liikaa pahoja asioita, mä olen jo vuosia ollut henkisesti liian rikki, mulla on monia sairauksia... Ei sellaselle pohjalle pysty hyvää elämää rakentamaan.
Minä kuulun niihin onnettomiin ihmisiin, jotka tulee elämässään vajoamaan vaan syvemmälle ja poistuu täältä oman käden kautta tai elämä tulee alusta loppuun olemaan kärsimystä ja jos ei uskalla itseään tapattaa, niin sitten kuolee kuin kuolee, syytähän emme tiedä etukäteen minkä takia tulemme kuolemaan, tuleeko esim. syöpä, mutta minä luulen että tulen kuolemaan särkyneeseen sydämmeen.
Mun elämässä ois pitäny mennä niin moni asia toisin. Mulla ois pitäny olla erilaiset vanhemmat, kasvatus ja koti. Mun vanhemmat ei osannu muuta kuin riidellä ja niillä oli kans mielenterveysongelmia, sellasessa ympäristössä mä lähdin vähitellen menemään pilalle.. Sitten he olivat välinpitämättömiä, sain aina tehdä mitä halusin ja sain kaiken mitä halusin, mulla ei ollu esim. kotiintulo aikoja ja 14-vuotiaana ryyppäilin pitkin kyliä ja se oli vanhemmilleni okei. Koti oli vanha, ruma, omakotitalo joka oli homeessa, joten sellasessa ympäristössä ei myöskään ollut terveellistä asua, eikä mun vanhemmat pyrkiny tekemään asialle mitään tai muutenkaan muutoksia parisuhteessaan vaikka se oli usein vaan riitelyä! Loppujen lopuks kävi niin, että mä 19v katkaisin täysin vanhempiin välit, kun äiti jopa alko mua syyttää siitä että mä yritän sotkea isän ja sen välit... mä olin niin v*tun vihainen tuosta kommentista!!! koska minun vanhemmat riiteli jo helvetisti silloin kun olin 3-vuotias ja oliko se silloinkin mun vika!? no ei varmasti ollut ... Nuo on niin kuin kaks jälkeenjäänyttä aikuista, jotka ei kykene elämään normaalisti tai tekemään ratkaisuja, esim. eroamaan jos parisuhde ei toimi. Kipeä ratkaisu oli katkaista vanhempiin välit, mutta se oli pakko tehdä, mä oon liian kiltti kun rakastan vieläkin niitä jotenkin, vaikka mun ei todellakaan tarviis tuon kaiken paskan jälkeen mitä he ovat mulle tehny. Mulle on tapahtunu niin paljon pahaa, että en varmasti saa sitä kaikkea vuodatettua ees tähän tekstiin, mutta osan kuitenkin.
Mitä minä tein sitten väärin, niin ihastuin 12v varattuun poikaan ja aloin vähän yrittämään sitä. Sitten kun se selvisi muille, mä sain hirveät vihat niskaan, huoran maineen ja rankkaa kiusaamista. Seurauksista kärsin vielä tänäkin päivänä. Kiusaamisesta aiheutunut stressi vei mun terveyden, mun kehossa on monia outoja oireita. Kaljuuntumista, ärtynyt suoli, yliaktiivinen rakko, hormonaalisia häiriöitä. Sitten toki myös masennusta, ahdistusta, unettomuutta ja traumoja. Ennen kiusaamista olin täysin terve, henkisesti ja fyysisesti, voitteko kuvitella. Vaikka tietty oon aina tuntenu surullista mieltä meidän perhe-elämästä, niin kyllä kiusaaminen oli se joka
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mitä opimme tästä: Ei kannata lutkailla. Siitä ei hyvä heilu. Tulee pettämistä ja tauteja kun houkuttelee viatonta poikaa. Tiedämmehän että on naisen vastuulla olla houkuttelematta varattuja. Miehet panee kaikkea mikä liikkuu.
Jatkoa:
satutti eniten. Se oli niin nöyryyttävää kun monet ihmiset haukku joka päivä ja teki kaikkea muutakin ilkeää, pelotti ja hävetti aina mennä kouluun ja liikkua ulkona... Mä en vieläkään ymmärrä, miten 12v voi tehdä niin pahan virheen että siitä rangaistaan vielä tänäkin päivänä..........
Mä muutin 16v jo pois kotoa, eikä se yksin asuminen menny aina putkeen ja jouduin palaamaan takas porukoille sinne omanlaiseen helvettiin.. Nykyisin asun paljon kauempana muualla, kaukana vanhemmistani ja sieltä missä kiusaaminen tapahtui, lääkärit ei osaa auttaa mua, ainut apu mitä oon niiltä fyysisten sairauksien suhteen saanu on ollu " opettele elämään vaivojesi kanssa " ja tuosta hyvästä nämä perkeleet nostaa korkeaa palkkaa! Sitten mielenterveysongelmista oon keskustellu psykologin kanssa aikoinaan ja lääkäri määräs sillon mulle mielialalääkkeitä, jotka veti mut entistä huonompaan kuntoon. Esimerkiksi rauhoittavista kehittyy helposti riippuvuus ja riippuvuudesta on v*ttumaista taistella irti, oli kyse sitten alkoholista, huumeista tai lääkkeistä, jos ihminen on jo valmiiksi muutenkin pohjalla ja vierotusoireet ei ole mukavia. Tästä päästäänkin siihen tulokseen, että jos sulla on kerran elämä menny pilalle, niin se on yleensä pilalla aina ja kehittyy helposti negatiivinen syöksykierre. Kun olen menettänyt oman elämän onnellisuuden, vasta silloin oon tajunnu, miten arvokas ja ainutlaatuinen asia elämä oli, miten sitä olisi pitänyt vaalia ja olla tekemättä todella pahoja mokia! Tätä kun mä ajattelen, niin oon itkeny silmät päästäni, monen monta kertaa..
Oon turvautunu sitten vaihtoehtohoitoihin, mutta en oo niidenkään avulla saanut läheskään terveyttä ja elämääni takaisin, usein syytä itseäni sitten siitä, mitä teen väärin tai mitä mun kohdalla tehdään väärin, kun en onnistu, vaikka ihan varmasti tahtoisin hyvän elämän!!!!! Ei kukaan nauti olla pohjalla.
Mä oon neitsytkin vielä, mietin että jos tapaan sen oikean, niin varmaan hän ihmettelee miksi aikuinen nainen on neitsyt ja muutenkin mulla on traumatisoitunut suhtautuminen seksuaalisuuteen, häpeän itseäni, pelkään harrastaa yhden illan juttuja kun jotkut alkaa ihan jo huorittelemaan siitä ja mihin vedän rajan niiden kanssa, ällöttää miehet jotka hakee pelkkää seksiseuraa... En osaa ja pysty luonnollisesti suhtautumaan seksiin, nauttimaan siitä. Joskus pihtasin sairaalla tavalla neitsyyttäni, koska se on ainut asia millä voin todistaa etten ole pannut ympäri kyliä. Tällästä jälkeä huoran maine ja kiusaaminen tyttöön jättää ja jos mua ei ois kiusattu tai ollut tuollasta mainetta, mulla ois takuulla terve suhtautuminen seksiin.
Mitä kiusaajat ovat tehneet sitten tällä välin? no porskuttaneet tietysti elämässään eteenpäin! on ammatit, töitä, kaunis ulkonäkö, oma perhe eli hyvin pyyhkii... Minulta riistettiin tuo unelma kiusaamalla ja viemällä sitä kautta terveys, mulla ei oo ees ammattia tai töitä, kiusaamisen jatkumisen pelossa jätin opiskelut peruskoulun päättymisen jälkeen, ei nää kiusaajat tiedä mitään siitä millasta on elää köyhänä toimeentulotuella vuosia ja kun ei ole tukemassa enää omia vanhempia, sukulaisia tai ystäviä. Täysin yksin saa olla, ellei sossua lasketa. Kiusaajat saivat tuhottua minut, herkän ihmisen ja ovat varmasti nyt erittäin tyytyväisiä, eivätkä ollenkaan tunne katumusta! En sano muuta kuin HV.
Sitten yksi erittäin vaikea asia oli mulle myös kaverin kuolema huumeiden yliannostukseen 5v sitten. En olisi saanut kuulemma surra edes häntä, kun ei tunnettu kunnolla, meidän kaveruus oli enemmän sellasta tekstiviestien lähettelyä, mutta niissä viesteissä keskusteltiin avoimesti monista asioista.. Siitä ihmisestä muodostui mulle tärkeä. Ja monet jätkät on ollu mulle todella ilkeitä mun huonon maineen takia, yks kusipääkin leikitteli mun tunteilla ees taas, vaikka en ollut tehnyt hänelle mitään pahaa, halusin vain rakastaa, sellanen psykopaatti sekakäyttäjä se, joka pahimmillaan uhkasi minut hakata ja tappaa.... En ikinä enää sotkeudu tuollaseen mieheen.
Hei.
Sinä olet vielä kovin nuori. Ymmärrän kun kaikki kokemasi saa sínut tuntemaan noin. Olet kokenut paljon pahaa. Mutta kaikesta on onneksi mahdollista selvitä. Kannattaa alkaa hoitaa itseään pikkuhiljaa. Hakeudu terveyskeskuksen kautta juttelemaan jollekin ammattilaiselle ja vaihda jos tuntuu ettei kyseinen auttaja osaa auttaa.
Neitsyydestä sen verran, että on hienoa, että olet sen säilyttänyt. Se kannattaa säilyttää aina siihen asti kun löydät ihan oikeasti sen oman kullan, jonka kanssa menet naimisiin tai aiot viettää elämäsi. Mitä vähempi kumppaneita, sen parempi.
Millainen ruokavalio sinulla on?
Puhuit ärtyneestä suolesta. Jos juot esim. kahvia ja käytät paljon valkoista jauhoa ja sokeria, niin niistä ainakin tulee suoli ongelmia. Kamomilla tee auttaa suolisto oireisiin ja se rauhoittaa mieltä ja kirkastaa ajatusta ainakin minulla.
Ihmisen keho on herkkä koneisto, joka menee rikki väärällä ruokavaiolla ja siitä menee mielikin rikki. Kun on terve keho, pystyy paremmin hoitamaan mieltäänkin.
Olet vielä nuori. Sinulla on paljon mahdollisuuksia edessä. Nyt ehdottoman tärkeätä olisi hoitaa sinut kuntoon, että tuleva elämä olisi mukavampaa. Onnistut siinä kunhan vaan aloitat. Kaikkea hyvää sinulle.
Niin ja pysythän alkoholista täysin erossa. Se aiheuttaa masennusta myös.
Hei marianne.
Kirjoitit pitkän kertomuksen siitä, miten elämä tuntuu ylivoimaisen haasteelliselta.
Kenenkään ei tarvitse jaksaa kantaa taakkojaan yksin ja selvitä kaikesta itsekseen. Millaista apua olet aikaisemmin hakenut ja saanut? Jos sinulla on jo jokin keskusteluapukontakti, kannustan sinua ottamaan siihen uudelleen yhteyttä. Jos sinulla ei ole, kannustan sinua hakeutumaan lääkäriin jo vaikka tänään. Sinua voidaan auttaa ja tukea. Toivoa on ehdottomasti olemassa sinullekin. Se, millaista elämäsi on nyt ei välttämättä määrittele, millaista se on vaikkapa vuoden päästä. Mutta jatkamalla samaa rataa ei muutosta tule. Tarvitset tukea jaksaaksesi hoitaa itseäsi. Lääkäri voi kartoittaa yhdessä sinun kanssasi erilaisia vaihtoehtoja asuinpaikkakunnallasi; vertaistukea, keskusteluapua yms. Miltä tuntuu? Jaksaisitko varata ajan lääkärille vaikka nyt heti tämän luettuasi?
Merja, diakoni