Olen todennäkösesti muuttamassa Heinolaan ja haluaisinkin tietää kokemuksia erityisesti Heinolan lukiosta mutta myös itse kaupungista. Mitä hyvää, mitä huonoa? Millainen lukio on ilmapiiriltään ja onko hyvä? Millainen Heinola on asua?
Kokemuksia Heinolasta (lukiosta)?
69Bitch69
8548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kuoleva kaupunki täynnä katkeria ja kateellisia ihmisiä. Lukiosuunnitelmista päätellen olet nuorempi henkilö, joten Heinola ei todellakaan ole sinulle hyvä kaupunki: kaupungin palvelut, ne vähäiset mitä jäljellä on, eivät tarjoa nuorelle yhtään mitään. Usko kun sanon, olen itsekin nuori heinolalainen.
Lukio on nykyään parakkia, kun vanhaa rakennusta hakataan maan tasalle tälläkin hetkellä. Siitä voi tietysti päätellä jo jotain ilmapiiristä. Muualta muuttavan nuoren on vaikea päästä "piireihin" Heinolassa, koska täällä on vain omat kuppikuntansa. Tiedän tämänkin, koska olen toiselta paikkakunnalta Heinolaan muuttanut.
Yhteenvetona voi sanoa, että jos on muita vaihtoehtoja kuin Heinola, niin älä edes harkitse tänne muuttamista.
No ei kannata muuttaa Heinolaan. Edellisen vastaajan viestin ja omien monivuotisten kokemusten perusteella voi vain sanoa, että parempia paikkoja löytyy valittavaksi asti. Onneksi kaupungin ohi kulkee nelostie ja sillä kun muistaa painaa kaasun lattiaan, niin tätä junttilaa ja hönttilän pöpilää ei tarvitse kauan katsoa edes auton ikkunasta.
Älä välitä noista kyynisistä ja katkerista! Heinola on hyvä pikkukaupunki. Uusi lukio tulossa - ehkei tosin vielä ehdi Sinun tarpeisiisi. Otapa yhteys Nuorisovaltuustoon ja kysele sieltä. Näitä vanhojen partojen negatiivisia jorinoita ei kannata noteerata :D
Älä edes harkitse muuttamista Heinolaan. Jos muuttaisit, niin aktuisit varmasti. Katumus tulisi ennenkuin edes muuttokuorma ehtisi tulla puretuksi. Joukko itähämäläistollikoita olisi ymprillä koirimassa jo ennen kuin muuttokuorman saa ovelle parkkeerattua. Heinolan asukkaat - hulluja mitä hulluja. Ei voi mitään. Ikävä kyllä.
No en suosittele luokiota ainakaan
En minäkään luokiota mutta lukioo kyllä
Väestön hiistoriallisena taustana voi sanoa,, että sotien jälkeen tänne asettui paljon punaisten perhekuntia, jotka olivat alunperin asuneet Itä-Suomen rajapitäjissä, mutta sotkeuduttuaan vapaussodan aikaan punaisten joukkoon Suomea venäläistämään, eivät pyrkimyksissään hävittyään voineet jäädä
enää kotikonnuilleen vaan asettuivat johonkin sopivaan lähikaupunkiin. Heinola oli yksin sellainen kaupunki, sopivan kaukana ja sopivaan lähellä itärajaa. Nämä perheet olivat järjestään duunari perheitä, joiden vanhemmat tai isovanhemmat olivat istuneet vankileirillä, siihen päälle vielä talvi- ja jatkosodassa kerrytetty katkeruus ja psyykeongelmat...ei siis todellakaan mitään malliperheitä.
Heidän jälkeläisensä eivät ole kauas puusta pudonneet, viinavetoista duunariluokkaa, joka ei kuitenkaan voi taipua vanhempiensa vasemmistoideologiaan vaan ovat löytänyt uuden "öyhötyskodin" eli persut, joiden suojista käydä sukurasitteista taistoaan milloin mitäkin vastaan. Tämä wannabe oikeistolainen, mutta varallisuudeltaan vähäinen kansanosa jatkaa myös sitä tuttua katkeruuden ja tyytymättömyyden perinnettä, jonka heidän vanhempansa ja isovanhempansa ovat heille perintönä jättäneet. Moni koettaa kiivetä korkeammalle oksalle ja parempiin piireihin laittomuuksien avulla, tunnistetaan helposti äkkirikkaille tyypillisestä nousukasmaisuudesta, notkuvat kesäisin rantacasinollla moottoriveneineen ja koirineen, talvisin Thaimaassa, mutta lopulta vääjäämättä aina kuitenkin valtion leivissä.
Sitten om tietysti pieni keskiluokka, maanviljelijöiden jälkipolvea; virkamiehiä, opettajia, pappeja jne. jotka pyrkivät ylläpitämään sivistystä ja kehittämään kaupunkia, persujen kovaäänisestä "rahan tuhlaamis" -vastustuksesta huolimatta. Sivistyneistö ollut viime aikoina jäämässä alakynteen, thaikkuhieromot, tatuointiliikkeet ja huumekuriirit levinneet kaupunkikuvaan kuin mädät sienet sateella.
Miltä Heinolan tulevaisuus näyttää on vaikea sanoa. Tuoko Kimolan kanava oikeita kesäturisteja vaiko lähinnä huumeiden ja ihmisten salakuljetusta.
Jos tänne tulet lukioon niin tärkeintä pysyä erossa huumeista ja niitä kokeilevista tyypeistä. Vaikka kaikkein tärkeintä on itse pysyä erossa huumeista, ilman mitään kokeilujakaan, niin yhtä tärkeää on välttää sellaisten nuorten seuraa, jotka huumeita käyttävät. Sellaiset nuoret ajautuvat aina lopulta ongelmiin, tarvitsevat apua, rahaa ja saattavat piilottaa huumelasteja kavereidensa koteihin. Täysin ulkopuolinen voi päästä hengestään sellaisten tyyppien seurassa kuten viime aikoina on aivan liian usein uutisoitukin. Huume nimittäin kaappaa ihmisen aivot hyvin nopeasti ja sen jälkeen aivotoiminta keskittyä vain uuden annoksen saantiin, kaikki muu jää toisarvoiseksi.
Eli omaa elämää kannattaa varjella ja olla mielummin vaikka kotonaan nyhjäävä nörtti ja keskittyä siihen kouluun ja oman tulevaisuuden mm tulevan ammatin suunnitteluun. Ei siinä mitään erityistä menetä, jos jättää niiden pahimpien rälläysvuosien iltamenot väliin. Aikuisena huomaa, miten turhanpäiväistä se viinavetoinen meneminen silloin lukion ikäisenä kuitenkin oli. Ja miten monen elämä sai silloin nuorena pahoja kolhuja, niin turhaan.