Uskon pääseväni eroon masennuksesta

Viime aikoina en ole kirjoitellut täällä.
Tällä hetkellä tilanteeni näyttää jo vähän valoisammalta.
Olen saanut toimeentuloni jo jotenkin järjestymään ja näin ollen olen voinut syödäkin.
Uneni on lähes normalisoitunut ja pystyn taas harrastaa liikuntaa. Kuntoni ei ole vielä ihan sitä, mitä ennen pahinta masennusvaihetta, mutta kovasti noussut siitä rapakunnosta. Se antaa myös uskoa, ettei sinne rotkon pohjalle tarvi jäädä. Tosi pohjalle sitä tosiaan joutui vajota, ennen kuin alettiin puuttumaan kunnolla tilanteeseeni. Vaikka olen menettänyt lähes kaiken omaisuuden ja pudonnut köyhien joukkoon, oloni on silti parempi. Uskon nyt vähän enemmän siihen, että jossain vaiheessa tulen vielä nousemaan. Ehkä jossain elämän vaiheessa minulla on taas varaa autoon. Ja vaikka ei olisi, että pystyisin kuitenkin elämään vähintään kohtuullista elämää. Köyhyyteni vuoksi olen menettänyt aikalailla kaikki entiset kaverit. Ei siksi, että he syrjisivät köyhiä, vaan siksi, etten voi harrastaa kaikkea sitä, mitä he harrastavat. Nyt olen sairaslomalla ja uskon tai toivon, että jossain vaiheessa löydän vertaisiani kavereita.
Tällaista kuuluu minulle siis tänään.