Yksi ehdottomasti parhaista näkemistäni elokuvista, on H. Melvillen klassikkoromaanin pohjalta tehty elokuva, jonka ohjaajaa en edes muista. Itse elokuvan näin joskus 70-luvulla televisiossa, sen jälkeen en missään. - Ihmettelenkin suuresti, miksi sitä ei ole esitetty uudestaan. Se on todella loistava, karuudessaan, yksinkertaisuudessaan, rehellisyydessään. Mutta ehkä se on ollut liikaa ohjelmistojen valitsijoiden "kauniit ja rohkeat"-sapluunalle, tyhjänpäiväiselle "tunnemössölle".
Harvinaistahan se on elokuvissa, että sankarille käy huonosti. Oikeassa elämässä ei niinkään. Toivon silti, että esim. TV;ssä elokuvia valitsisivat edes joskus tällaisia mestariteoksia, sen sijaan että samana vuonna kierrätätetään uudestaan joitain elokuvia kolmatta kertaa. Koskaan näkemättömiä ja harvoin nähtyjä elokuvia kyllä löytyy. - Miksi TV kierrättää samaa mössöä?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.