Huomenna Suomessa murheen päivä 1.3.2017

Silloin alkaa joidenkin pappien osalta oamvaltainen samaa sukupuolta olevien
vihkimys kun maallinen laiki sallii sen vaikka kirkkojärjestys ei siihen muodollista lupa
antaisikaan.

Itse arkkipiispakin on epäsuorasti kannustanut sen suuntaiseen syntiseen toimintaan Irja piispattaren tuella.

On kauheaa jos Herran Huone saastutetaan tuollaisella synnillä. Siitä ei hyvä seuraa.

Kornia on että rauhansanalaistaustaisen pääministerin aikana vielä
tälläinen onnettomuss pääsee lakiin asti.
27358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Aika monelle se on ilon päivä. Koetko olevasi kristitty mielipiteinesi? Vai pelkkä lesta?

Äänestä
  • 1. kor 6:
    9 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, [Room. 13:13 ]

    Selkeää tekstiä, miten kristityn tulee toimia ja mikä odottaa niitä, jotka tuonkin Jumalan Sanan tallovat jalkoihinsa elleivät tee parannusta.

    Äänestä

  • Ei se homoseksuaalisuus ole pelkästään toisen peräreikä. Homoseksuaalit voivat toteuttaa seksuaalisuuttaan monin eri tavoin ja mitä se meille kuuluu, mitä he omissa makuukammareissa tekevät. Moni heterokin saattaa harrastaa anaaliyhdyntää, miksi sitä ei kauhistella?
    Tietysti oman uskon näkökulmasta heteroavioliitto on ainut oikea ja siinä toteutettu siveellinen seksuaalisuus on ok. Ymmärrän kuitenkin niitäkin, jotka näkevät asian toisin. Miksi ihmeessä riitelemään näistä asioista, kun ne ovat jokaisen oma henkilökohtainen asia!

    Äänestä

  • Et varmaankaan ole kokenut anaaliyhdynnän ihanuutta?

    Äänestä

  • anaali.on.pop kirjoitti:

    Et varmaankaan ole kokenut anaaliyhdynnän ihanuutta?

    Jep. Se on teidän pienimunaisten pelastus.

    Persepano = PASKA haisee ja balalaikat soi - tunnelma on muutenkin kuin itämaisessa painiottelussa.

    Äänestä

  • Homohumppaa kirjoitti:

    Jep. Se on teidän pienimunaisten pelastus.

    Persepano = PASKA haisee ja balalaikat soi - tunnelma on muutenkin kuin itämaisessa painiottelussa.

    Oletko tietoinen, että anaalin voi huolellisesti pestä ja voidella hyväntuoksuisella öljyllä ihanan liukkaaksi ennen yhdyntää?

    Äänestä

Tuskin huominen päivä minua mitenkään heiluttaa. Minä kun en ole homoseksuaali, vaan hetero. Huominen ei siis kosketa minua millään tavoin, joten se on normi keskiviikko, siinä missä kaikki muutkin keskiviikot. Ei tule muuttamaan siis minun elämääni millään lailla.

Äänestä
  • iinpä - vl-papit taipuu vihkasee homot kuin lesbotkin kunhan rahaa tulee.

    Äänestä

  • Kaikki joilla on lapsia, tulevat kokemaan hyvin läheltä seta,n ideolokian. Monet luulee, että tämä laki koskee vain homoliittoja, mutta se tulee koskemaan jokaista Jumalan luomistyön mukaisessa avioliitossa elävää ihmistä tavalla tai toisella. Varsinkin päiväkoti ja koululapsia!

    Äänestä

  • Testikirjoitus.

    Äänestä

  • Ceekasetti kirjoitti:

    Kaikki joilla on lapsia, tulevat kokemaan hyvin läheltä seta,n ideolokian. Monet luulee, että tämä laki koskee vain homoliittoja, mutta se tulee koskemaan jokaista Jumalan luomistyön mukaisessa avioliitossa elävää ihmistä tavalla tai toisella. Varsinkin päiväkoti ja koululapsia!

    Kyllä lapset joutuvat kohtaamaan monia muitakin ideologioita koulussa ja muualla. Lasten säilyminen vanhempien uskossa ei ole vanhempien voimien varassa, vaan Jumalan työ. Vanhemmat ovat kylväjiä, Jumala antaa kasvun. Paavalikin tunnusti, että Jumala oli kutsunut armossaan hänet jo hänen äitinsä kohdusta.

    Koulussa uskovaiset uskonnon opettajat saavat käsittääkseni kertoa myös oman mielipiteensä asioista, joita he opettavat opetussuunnitelman mukaan. Kannattaa yrittää valita lapsille paikkoja, joissa opettajat kunnioittavat ja arvostavat ainakin henkilökohtaisesti puhtaita uskovaisille lapsille sopivia asioita. Sillä on merkitystä paikan ilmapiiriin. Maailmallisiin ideologioihin samaistuneet opettajat saastuttavat opetuksillaan itseään, eivät niinkään toisia. Se, mikä tulee ihmisen suusta, saastuttaa hänet. Pienet uskovaiset tytöt ja pojat erottavat kyllä, milloin opettaja saastuttaa puheillaan itseään.

    Äänestä

On olemassa myös vanhoillislestadiolaisia, joille uusi avioliitto on se ja sama.
Miksi emme voi antaa niiden, jotka eivät ole vl:iä elää omanlaista elämää.
Miksi kieltäisimme homoseksuaaleilta kristinuskon?
Se, että vanhoillislestadiolaisina pidämme oman kannan, ei tarkoita sitä, että kaikkien täytyisi olla samaa mieltä. Kristillisiä seurakuntia kyllä mahtuu tähän maahan. Ja myös kirkon alle. Jokainen saa pitää itseään kristittynä tai ei kristittynä.
En näe huomisen mitenkään mullitavan tai muuttavan meidän heteroseksuaalien elämää millään lailla. Se, että homoseksuaalit saavat mennä naimisiin, ei pitäisi muuttaa meidän elämää millään lailla.

Äänestä
  • #
    Miksi kieltäisimme homoseksuaaleilta kristinuskon?
    #
    saastat on haluttu kivittää. Se ei ole nykyaikaa, joten jätettäköön kivittämiset sikseen. Olimmepa täällä mitä mieltä tahansa, homot touhuilevat omiaan niin kuin haluavat. Sehän tässä kummastuttaa, että ne homot haluavat lykätä paskaansa myös kirkkoihin, mutta se tietysti on ymmärrettävää siksi, että arkkipiispa tykkää siitä homopaskasta niin kuin paksiu emakkopiispa Irja ja vähän hoikempi oulunainen tuomionaaras Satu.

    Äänestä

Voin rukoilla sammaa sukupuolta olevien parien puolesta ja toivottaa heille siunausta.i

Äänestä

Rukousrintamaan Suomen ja kirkkojen puolesta, että samaa sukupuota olevien vihkimiset eivät pääsisi kirkkotiloihin.

Rukoilua myäs homoutta ja lesboilua puolesta että saisivat parannuksen armon ja kääntyisivät takaisin Jumalan tahdon alle. Samoin rukoilua kateellisten (meidän kaikkien) puolesta ja .....kaikkien syntiä tekevien puolesta että kääntyisimme pahoilta teiltämme ja saisimme armon ...

Äänestä

Varmasti tulee Yleltä näyttävästi uutisoituna jonkin pervoparin "häät". Voipi olla, että on peräti iltauutisten ykkösaihe.

Yle jatkaa aivotonta homotustaan, vaikka ei enää Sipilän kakkarakirjeiden jaJääskeläisen ukaasien jälkeen tohdi millään tavoin arvostella tai julkistaa Sipilän rosvokoplan koplauksia.

Äänestä

Eroaisin kirkosta tänään, ellen olisi jo eronnut mäkisen ja askolan puheiden vuoksi.

Äänestä

Eipä tämä ole ongelma muiden pohjoismaiden EvLut kirkoille, siellä vihitään samaakin sukupuolta olevat parit.

Meillä näkyy herätysliikkeiden vaikutus, näkyi naispappeudenkin kohdalla. Samaa polkua kirkko Suomessakin kulkee länsinaapureiden perässä, ennemmin tai myöhemmin.

Äänestä
  • Lestadiolaiset on todella umpimielistä porukkaa. Aivopestyjä sivistymättömiä johtajien palvojia. Tämä on vaan minun mielipide. Oikea lammaslauma. Vielä 2000-luvulla nainenkaan ei ole tasavertainen lestamiehen mielestä, pelkkä lastenhoitaja ja kodinhoitaja. En osaa nähdä kristillisiä arvoja koko lahkossa.

    Äänestä

  • Lestadiolaisissa paljon homoja ja kieroutuneita, siksi niin arka aihe puhua.

    Äänestä

  • etelänvanhin kirjoitti:

    Lestadiolaiset on todella umpimielistä porukkaa. Aivopestyjä sivistymättömiä johtajien palvojia. Tämä on vaan minun mielipide. Oikea lammaslauma. Vielä 2000-luvulla nainenkaan ei ole tasavertainen lestamiehen mielestä, pelkkä lastenhoitaja ja kodinhoitaja. En osaa nähdä kristillisiä arvoja koko lahkossa.

    En ole lestadiolainen, mutta arvostan ja kunnioitan uskovaisia. Olen pohtinut surullisena mitenkä ev.lut kirkkon pappisvihkimisen ottanut pappi alkaa vasten ^työnantajiensa^ tahtoa vihkimään homoja ja lespoja. Ortodoksi kirkossa ei edes keskustella moisesta asiasta. Tuntuu että se kirkkokunta tulkitsee puhtaammin raamattua kuin meillä ev.luterilasuudessa. Ei nyt sentään kaikkea tehdä rakkauden nimissä. Alkasivat kirkonpiirissä tosi suurta ryhmää, avopareja, houkuttelemaan menemään avioliittoon. Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Avopareissa olisi työsarkaa!

    Äänestä

se on, että homot pääsevät leikkimään kirkon siunaamalla paskalla? Heille se lienee hauskaa. Me muut voidaan katsella ja nauraa.

Äänestä

Koko asian ydin on siinä, ettei noudateta Jumalan tahtoa. Siitä tulee kansoille tuomio aikanaan. Nyt ollaan, kuin sopulilauma menossa samaan suuntaan. Päämäärästä ei ole tietoa... Lavea tie vie kadotukseen. Jokainen oman tiensä valitsee.
Jumalan kunnioitus on maasta hävinnyt. Oikein on Sanassa sanottu, ihmiset valitsevat päättäjänsä korvasyyhyyn. Ne pääsevät eteenpäin, jotka noudattavat ihmisten tahtoa.

Äänestä

Luterilaisen teologian mukaan avioliitto on valtion asia. Kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä nojataan siten avioliittolain määrittelyyn avioliitosta.

Kirkon säännöksiin voitaisiin esimerkiksi tunnustuksellisista syistä ottaa valtion kannasta poikkeava määrittely avio­liitosta. Sellaista ei kuitenkaan ole säännöksiin otettu. Kirkon juridinen kanta avioliitosta ei siis poikkea valtion kannasta.

Joten, jos valtionkirkon meno ei miellytä, niin voitte sitten pysyä vaan niissä omissa seuroissanne, jossa saatte tehdä mitä ikinä haluattekaan. Niin hyvässä, kuin pahassakin.

Äänestä

Tässä+homostelussa+on+kärpäsestä+tehty+härkänen.+Wikipedian+mukaan+homoja+on+väestöstä+noin+1+-+2+%.+Ja+tästä+pienestä+porukasta+julkinen+sana+ja++muut+tahot+pitävät+aivan+mahdotonta+meteliä.+Miksi+meidän+heterojen+pitäisi+niin+kauheasta+välittää+tästä+sakista.+Hoidetaan+vaan+omat+asiamme.+Meidän+tehtävämmehän+on+pitää+huolta+ihmiskunnan+säilymisestä.+Siinä+on+riittävästi+urakkaa.

Äänestä
  • piispat+ja+paksut+emakkopiispat+ja+oululaiset+tuomionaaraat+ja+Haavistot+haluavat+hyvittää+nykyiselle+homosukupolvelle+menneet+vääryydet,+joiden+mukaan+homous+oli+Suomessa+rikos+vuoteen+1971+saakka+ja+sairaus+vuoteen+1981+saakka.+Nyt+arkkipiispa+kiittää+Jumalaa+homojen+olemassaolosta.+Ei+olisi+arvannut,+että+arkkipiispakin+on+homo+ja+että+sillä+harmaan+naamansa+takana+on+niin+auvoinen+olo+kun+on+saanut+patukkaa+peräsuoleensa.+Kyllä+varmaan+meidän+täytyy+seuraavaksi+valita+se+Pekka+Haavisto+presidentiksi.+Tuossa+edellinen+kirjoittaja+on+oikeassa,+että+homoja+on+vain+marginaalinen+vähemmistä+eli+1+%+väestöstä,+mutta+kaukana+ei+liene+aika,+että+homous+säädetään+pakolliseksi+ja+heteroudesta+rangaistaan.

    Äänestä

  • Kyllä moni erkanoo kirkosta/seurakunnasta, kun papit alkavat vihkiä homopareja ja lesbopareja kirkossa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


VoiNäitäLopunAikoja kirjoitti:

Silloin alkaa joidenkin pappien osalta oamvaltainen samaa sukupuolta olevien
vihkimys kun maallinen laiki sallii sen vaikka kirkkojärjestys ei siihen muodollista lupa
antaisikaan.

Itse arkkipiispakin on epäsuorasti kannustanut sen suuntaiseen syntiseen toimintaan Irja piispattaren tuella.

On kauheaa jos Herran Huone saastutetaan tuollaisella synnillä. Siitä ei hyvä seuraa.

Kornia on että rauhansanalaistaustaisen pääministerin aikana vielä
tälläinen onnettomuss pääsee lakiin asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu