Ketään (täysin)vailla ystäviä?..

No heippa tääl on kans yks todella yksinäinen. On ees tääl yks jolla on sama ongelma. Kerroppa lisää.

Täällä myös yksi totaalisen yksinäinen nainen. Ei yhtään ystävää, ei ketään.

Täällä kans yli 30v nainen täysin yksin, ei sukua eikä yhtään ystävää. Surullista. Joulun nukuin ja itkin. Jos eläintä ei olisi tuskin olisin elossa, ilman rakkautta ei ole mitään tarkoitusta. Yläkerran isäntäkään ei vastannut, eikä Jeesus vaikka kuinka anelin ja rukoilin kauan, oikeasti kauan, rukoilin päivittäin 4 vuoden ajan mutta ei tullut apua vaan hullummaksi on mennyt joten kysymys herää miten hulluksi tämä menee tällä menolla? Ennen olin sosiaalinen, satoja kavereita, uraa ja pintakiiltoa. Ulkomaan vuosia ja merkkivaatteita, näyttämistä. Näin ja sain liikaa, samalla läheinen petti niin raadollisesti että luottamus ihmisiin ja elämään särkyi. Moni haaveilee siitä elämästä mitä elin, mutta ei kannata, ei se antanut tarkoitusta.

Tuttua ja surullista..päivät menee nukkuessa ja miettiessä miksi elämä on tällasta.Ei ole sitä normaalia mitä tämän ikäisellä kuuluisi olla. Normaalisti olis talot,mies, lapset,lemmikit ja auto..vaan ei, ihan eri suuntaan tää elämä meni. kaikki tuntuu menevän pieleen..On taustalla rankkaa kiusaamista ja kaikkea ikävää..miten päästä tästä eteenpäin..?

6 vuotta yksinäisyydessä. Hoidan kahta iäkästä omaistani, 100% invalideja. Aivoinfarkti toisella, jättänyt jälkensä aivoihin, toisella geriatrinen sairaus, ihan höperö, ei muistia. Kurjaa heilläkin, tunnen suurta sympatiaa heitä kohtaan.
Mutta en pysty tapaamaan ketään. En yhtään ihmistä. Pitää olla läsnä koko ajan.
Nykyään itken usein ja romahdan lähes joka päivä.
Elämäni on "förbi", ohi.

Hei ! Menkää te ulos ihmisten ilmoille, jotka pystytte ! Ihan mihin vaan missä on ihmisiä, toreille, turuille, kirjastoon, uimahalliin, ilmaistilaisuuksiakin on useilla paikkakunnilla, työväenopistoon muitten kanssa eri alojen harrastusryhmiin, jutelkaa, tehkää alotteita, harrastakaa, menkää vaikka ystävyyspiireihin, joissa yksinäisiä autetaan, siinä saa itsekin ystävän !
Ei ihmiset tule ovikelloasi soittamaan, on itse reipastuttava, rohkaistava itseään, aktivoiduttava jne. eli lähdettävä liikkeelle. Ei saisi käpertyä kotiin.
Eikä saa olla nirso. Kaikenikäisistä, näköisistä, tyylisistä ihmisistä voi saada hyvän ystävän, jos kelpaa….
Kun alat itse ystäväksi, kaveriksi, kuuntelijaksi ja auttajaksi s a a t itse ystävän !

Missä ystävyyspiirejä on? En oo kuullu enkä nähny. Enkä tienny että sellaisia olisi edes olemassa.

hei!
vastaten edelliseen viestiin; Ei se yksinäisyys korjaannu menemällä kerhoihin / ihmisten ilmoille tai pitäisi käydä todella tuuri että joku vaivautuisi ystävystymään meihin yksinäisiin. Uskon että siihen on syy miksi olemme yksinäisiä tai koemme niin. Ehkä taustalla on jokin ongelma,,,? Tai jokin syy miten olemme yksinäisiksi päätyneet ? Uskon että ne ongelmat pitää ratkaista ensin jotta uskallamme kohdata ihmisiä...jopa niin ettei kaikkiin voi / pystyisikään luottamaan ? Samalla alan jo pohtia mitä nyky ihmiskunnalle ystävyys merkitsee ? Minulle se ei ainakaan ole tykkäyksiä/ tökkäyksiä facessa ym, sos mediassa...Luulenpa että tämä yksinäisyys ja masentuneisuus, tyhjyyden tunne tms... tulee vain kasvamaan....
Muistakaa olla ihminen ihmiselle !
Voimia ja rohkeutta

Hei, missä päin Suomea asutte? Tuli mieleen, että voisiko jokaisessa kaupungissa -ja pikku kunnissakin samalla lailla- järjestää jotain tapahtumia juuri sinkuille vaikka, tai ystäviä haluaville, millä nimellä vaan, ja siellä jotain ohjelmaa ja mahdollisuus tutustua toisiin. Seurakunnat tietenkin voisi myös järkätä, makkaranpaistoa, mäenlaskua, ulkopelejä halukkaille, sisätilat myös. Osa voisi jotka haluaa lähteä vetäjän johdolla pienelle kävelylenkille esim.
Yleensä tarvitaan joku moottoriksi vähän alkamaan tuollainen, kyllä se alkukankeuden jälkeen sitten alkaa toimimaan, uskon.

Oon 32-vuotias nainen, ystäviä ei ole. Oon aina yksin kotona pitkästymässä. Oon toki koittanut hakea kavereita netistä yms, mutta oon aina se osapuoli joka kysyy muita johonkin ja sitten tapaamiset mun kanssani perutaan. Sitä se on, kun kaikilla melkein on valmiina ne tärkeät ihmissuhteet, joihin pitää yhteyttä. Inhoan etenkin näitä loma-aikoja, jolloin yksinäisyys oikein korostuu. Koitin käydä lenkillä, katsoa tv-sarjoja, olla jopa töissä lomalla, mutta silti on niin masentavan yksinäinen olo. Ei kiinnosta harrastaakaan yksin mitään, joskus kävin salilla, mutta mitäpä sitä sinnekään yksin. Yksinäisyys tuntuu kiroukselta.

perustetaanko joku ryhmä jonnekkin ja aletaan tutustua =) ?

Oon aika arka tutustumaan ihmisiin. On ollut huonoja kokemuksia että muilla tämänikäisillä on jo yleensä kavereita ja seuraa. Haluaisiko joku kenties kirjotella
sähköpostitse?.. [email protected]

Niin tosiaan, olen siis ap. 30v nainen ja kaikkialta saa kirjoittaa..juttelemallahan se selviää =)olis mukavaa saada ystäviä vaikka kahvitteluun,elokuviin,ostoksille..

Tässäkin keskustelussa ihmiset, jotka eivät itse kärsi yksinäisyydestä eivätkä sitä ymmärrä, kehottavat vain menemään ja tekemään, ymmärtämättä, että ei se ole yksinäiselle ja sulkeutuneelle ihmiselle niin yksinkertaista. Kirjoittelin tänne joskus loppuvuodesta lukemastani artikkelista, joka selvensi erinomaisesti sitä, miksi me yksinäiset emme yksinkertaisesti vain mene paikkoihin ja tutustu ihmisiin. Silloin aloitukseni ei oikein saanut keskustelua aikaiseksi, joten kopioin tähän otteita artikkelista, sillä mielestäni ne sopivat tähän keskusteluun.

Tässä otteita artikkelista:

Yksinäisen aiemmat kokemukset vaikuttavat siihen, miten hän tulkitsee sosiaalisia tilanteita. Hän on ehkä yrittänyt tutustua mutta tullut torjutuksi. Yksinäinen odottaa jo etukäteen joutuvansa loukatuksi ja suojelee alitajuisesti itseään. Silloin hän vetäytyy ja hänestä tulee sulkeutuneen ja vihaisen oloinen.

Tällaisia ihmisiä on vaikea lähestyä, koska heistä huokuu epävarmuus ja pelko. Se ei ole kuitenkaan ole yksinäisen vika. Heistä on jostain syystä tullut yksinäisiä, ja jatkuva sosiaalinen epäonnistumisen tunne vahvistuu itsestään.

Joskus ehdotetaan, että kaikki yksinäiset tulisi laittaa yhteen ja tutustuttaa toisiinsa: ehkä he eivät sitten olisi enää yksinäisiä. Se ei toimi. Kun alkaa suojella itseään, edes toinen yksinäinen ei ole ihminen, jonka luokse uskaltaa mennä.”

”Yksinäinen saa usein kuulla, että lähde vain reippaasti ja tutustu. Sillä tarkoitetaan hyvää, mutta oikeasti pitkään yksin olleen voi olla todella vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin. Yksinäisiä pitäisi kohdella samoin kuin ihmisiä, joilla on voimakas sosiaalinen fobia.

Koko artikkeli löytyy täältä:
http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi_hyvin/psykologia/yksinaisyystutkija_yksinaisyystutkija_yksinainen_ei_tutustu_koska

Löysitkö juttukaveria? Itsellänikään ei ole työn ulkopuolella ketään jonka kanssa voisi viettää aikaa. Tuntuu siltä, että olen ainut näin yksinäinen lähiseudulla, koska muita ei ainakaan netissä ole tullut vastaan.

Mä oon 27v nuori nainen Kouvolasta. Mulla on pari mieskaveria exä mukaan lukien ja naispuolisia kavereita ei oo. Oon myös yksinäinen ja elämäni on ollut värikästä ja sekavaa. Joskus viihdyn yksin ja on mulla kolme pupua seurana. Koulussa ja työelämässä koen olevani yksin ja ulkopuolella, kärsin masennuksesta, persoonallisuus häiriöstä ja tarkkaavaisuus häiriöstä. Jos joku haluaa tutustua voin antaa facebookin tai sähköpostin. Onneksi en ole täysin yksin.

Täällähän meitä. Itse olen mies Kouvolasta, kesällä tulee 27v täyteen. Siitä lähtien kun kaverit muutti muualle opiskelemaan, ja itse jäin Kouvolaan, päiväni on lähinnä koostunut työnteosta tai vaan himassa olemisesta. Nykyään en edes tiedä mitä jutella vanhoille kavereille joiden kanssa kasvoin, ja olen omasta päätöksestäni jotakuinkin laittanut välit poikki/ ainakin hollille. Liikun lähinnä töihin / porukoille / velipojan kämpille. Ja ennenkun kukaan sanoo mitään, kyllä, olen oikeasti tyytyväinen hyvistä väleistä perheeseeni. Se vaan ei täytä sitä tyhjyyttä mitä muuten löytyy satoja tunteja viikkoon. Ainiin, kohta saattaa vaihtua nykyisen asunnon omistaja eikä ole vielä tietoa tarviiko mun muuttaa vai ei, sekin vielä saatana.

Miten teihin saisi yhteyden? Kun samassa tilanteessa olen! Tuo porukkajuttu olisi kyllä hyvä idea!

Mulle saa kirjoitella, oon 32.v ja Pirkanmaalta. Nainen olen. Ja harrastan lenkkeilyä, ulkona oleilua, maalailen, piirrän, pidän eläimistä ja lapsista, tykkään kesästä ja kesäaktiviteeteista, mua kiinnostaa terveys ja matkailu erityisesti. Musta saa seuraa esim. leffoihin, ruokapaikkoihin, shoppailemaan jne.

[email protected]

Täällä myös kaivataan kavereita. Mistä niitä löytyy? Olen 36-vuotias nainen Kuopiosta. Minulle saapi kirjoitella tähän osoitteeseen:
sinivalkoinen3(at)gmail.com

Ymmärrän kyllä mitä "täysin yksinäisellä" tarkoitatte mutta olen suhteellisen varma ettei sellaisia ole vaan sellaiset uskoo ja kokee olevansa. Syy siihen on se, että pelkäätte päästää ystäväksenne toisia jotka lähestyy teitä. Se pelko ei välttämättä ole pelkoa väkivallasta vaan psyykkisistä ennakkoluuloista. Josku jopa huonot kokemukset saavat aikaan sen, että tuomitsee kaikki pahojen kokemuksien perusteella ja pelkää uudelleen ja uudelleen jatkuvasti tulevansa jälleen esimerkiksi loukatuksia. Tuollaisesta heikkoudesta/ominaisuudesta ei asianomaisella itsellään välttämättä tarvitse olla siitä tietoa ja sen vuoksi ei pääsen ongelmaansa käsiksi korjatakseen tilanteensa. Pahinta terveydelle on se, että jos vaipuu itse sääliin. Se johtaa usein tilanteen pahenemiseen ja vaikeammaksi työstöö pois siitä irtipääsemiseksi. Usein "täysin yksinäinen" on itse rajannut sosiaaliset yhteydet itse sitä välttämättä huomaamatta.

Täällä 27-vuotias tyttö, jolla ei ole ystäviä. Mutta mun ongelmien takia mulla olisi vaikeaa ystävien kanssa. En voi aina keskittyä. En jaksa aina kuunnella muita jos on vaikea päivä.

"meitä" on monta!

Täällä 38-v sinkkumies Tampereen läheltä. Elän suht yksinäistä elämää, mutta en koe sitä varsinaisesti ongelmaksi. Luonteeltani olen jonkin verran introvertti. Mutta jos annan s-postiosoitteeni, muut yksinäiset (varsinkin naiset ;) ) Tampereen seudulta saavat kirjoitella.
[email protected]

Olisko Porin seudulta ketään 25-45 vuotiasta, joka haluaisi tutustua?

Käykö kenellekään muulle niin, että loma-ajat ovat vaikeita? Tavallinen viikonloppukin menee vielä hyvin, kun töissä tapaa ihmisiä. Muutaman päivän yksinolon jälkeen voi käydä niin, että en enää "osaa" edes puhua ihmisille. Tälläkin hetkellä tuntuu, että tulen hulluksi, kun en voi puhua jonkun kanssa. Joskus oli tapana sentään vielä soittaa puheluita... Kännyköiden ja somen aikana sekin vaatii ylenmääräisiä ponnisteluja. Sitten tuntuu, että kun itselle se olisi niin tärkeää, pitää yhteyttä, se on niin noloa.... Juuri jos toisella onkin elämäntilanne, että on perhettä ja ystäviä riittävästi ja koko ajan ympärillä. Ja jos itse kaipaisi juttuseuraa, alkaa tuntua ettei toinen ollenkaan ymmärrä, jos vaikka tulee peruuttaneeksi tapaamisen. En ymmärrä, miksi minusta on tullut tällainen, ja tiedän mitä teen itsekin väärin. En kehtaa paljastaa kavereille, miten tarvitseva olen. Ajattelen että se olisi liikaa heille. Liikaa on nykyisin aikaa itsekseen.

Kohta 30v äijä pk-seudulta. Kiinnostaisi rupatella vaikka tuopposen äärellä Helsingissä. Jokunen hyvä työkaveri on, mutta sen jälkeen on aika hiljaista.

Naiset on ainakin täysin feikkejä ja huijareita. Ovat yksin, haluavat muka kavereita ja sitten eivät vastaa mitään kun yrittää ottaa yhteyttä.

Òn.

Täällä kohta 30v yksinäinen nainen Pirkanmaalta. Kaikki yksinäiset ikään tai sukupuoleen katsomatta saa kirjoitella :) [email protected]

Täällä yks nainen 30v vailla ystävää, Päijät-Häme...

No, heitänpä minäkin lusikkani mukaan tähän soppaan. Olen 40-vuotias mies Jyväskylästä. Työ on, perhettä ei, eikä siis naistakaan, eikä ystäviä. Mahtaisiko tätä kautta löytää kaveria vaikka keikoille, matseihin tai enpä tiedä, oluelle?

Minut tavoittaa mystisen sähköpostiosoitteeni kautta, [email protected]

Olen myös yksinäinen nainen. Olen 28 ja asun Jyväskylässä kolmen rakkaan kissani kanssa. Ei ketään ystäviä, ei ketään. En ole työelämässä enkä opiskele, koska on mt-ongelmia, joten sairaslomalla oon. Toivoisin seuraa kaikkeen kivaan, lenkkeilyyn, tapahtumiin, oleskeluun, kahvitteluun.

Voi laittaa postia [email protected].

Eipä niitä ystäviä paljoa ole, koska kyllästyn ihmisiin niin samarin nopeasti nykyään. Joulu ja juhannus ovat kaikkein pahinta aikaa tässä mielessä. Ja nyt on vielä niin kylmä juhannus, ettei pahemmin nappaa mikään muutenkaan. Sanontahan kuuluu, että parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa. Ja se jos joku pitää kutinsa.

Olen 40v ja muutama ystävä on mitä ei kyllä näe kun kerran vuodessa ta harvemmin , kavereita ei oikeastaan ole muuta kun 3 kissaa ja ja ainoa kontakti muihin ihmisiin on kaupan kassa tyypit ja jotain naapureita jotka näyttävät tutuilta niin tulee sanottua moi ja hyvä/huono ilma ulkona tai vastaavaa. Sukulaisia tulee joskus nähtyä kun jonkun synttärikahvit tai muita traditioita kuin blinit,jouluglögit,pääsiäiskahvit..... pääsääntösesti yksin vietän aikaa himassa mököttämässä.

Nelikymppinen olen ja jokunen kaveri on. Pian tulee kunnan palkkaama henkilö kylään. Kiinnostavaa tavata uusia ihmisä.

Oon n. 30v yksinäinen nainen

pääsyyt miksi en varmaan kiinnosta täällä kovin monia ystäväehdokkaana:
tietty konservatiivisuus (arvot, kiinnostuksen kohteet ym)
sairaus (fyysistä heikkoutta ym)

Olen myös n.30v ja todella yksin. Asun pohjois-pohjanmaalla. Ei sukulaisia eikä ystäviä, joihin olisi niin hyvät välit joihin pitää yhteyttä.

Moikka kaikille,

olen 33 vuotias sosiaalinen naimisissa oleva ja perheellinen mies Uudeltamaalta.

Haluaisin olla jollekkin ystävä, joka sitä tarvitsee ja sellaisena kuin tarvitsee.

Yritin päästä punaisen ristin kautta, mutta se vaatii jonkun kurssin suorittamisen ja ne eivät koskaan osu minun alueelleni tai ne ovat keskellä työpäivää.

Käyn muutaman kerran katsomassa täällä :)

olen ulospäin suuntautunut, löydän puheseuraa vaikka apteekin jonosta mutta olen kuitenkin aina halunnut välillä vetäytyä yksinäisyyteen ja luonnon rauhaan. nyt kun olen 50, tämä elämäntapa näyttää vaan voimistuvan. ehkä meistä vaan on jotkut luotu kulkemaan yksin. ymmärrän kyllä ihmisiä jotka eivät viihdy yksin. minusta näyttää että elämäntapani aiheuttaa joissakin ärsytystä, pitäisi olla velkainen talo, rahoitusyhtiön auto ja 1,8 lasta. niin, ja taidan vielä olla homokin. mikäpä siinä, ikävä tuottaa heille pettymys. joku viisas on sanonut että ihmisen omat ajatukset ovat hänen paras ystävänsä tai pahin vihamies. voimia talven pimeyteen.

täällä olisi 34v. nainen pk-seudulta joka kaipaisi myös uusia kavereita..Etenkin naispuolisista, sillä en halua minkäänlaista deittailua/parisuhdetta tällä hetkellä.

Naista ystäväksi, josta saa seuraa niin elokuviin, kuin makkariinkin sillon tällön vkloppuisin?
Koko Suomen alueelta voi lähestyä, koska myöskin hotelli majoituksella näitä voi järjestää...
Täällä savuton, lapseton, sporttinen miekkonen.

Hei ajattelin kirjoittaa tänne oisko täällä ketään ysvää.kun olen niin yksin.minulla ei ole ketään sukulaisia täällä .tarvitsisin todella hyvän ystävämän ja kaverin.ulkoiluun et juttu kaverikstai kahville.

Ihminen on kävelevä paskanpalainen. Ei minulla muuta. Jatkakaa !

Täällä yksinäistä erakkoelämää 2010 toukokuu alkaen.

VaNha ketju pintaan, yksinäisyys on pahasta. Itse kanssa tilanteessa että täysin yksin.
Kyllä sitä aikansa itsensä kanssa juttelee, mutta lopulta se alkaa tuntua todella typerältä. On ollut elämässä tilanteita ettei ihan yksin ole, mutta nyt sitä ollaan taas.
Paha paikka, mutta jotenkin tästä vain on taas selvittävä

ikää jo 37

Täällä on.

olen ollut yli 10 vuotta ilman ystäviä. tiedän ettei ystäviä voi edes löytyä jos ei puhu vieraille missään tilanteissa mutta vuosien jälkeen se on aina vaan hankalampaa. siksi kaikkien kannattaa pitää kiinni ystävistään jos heitä on.

Toivottavasti Ap:llä on jo ystäviä. En ole yksin, mutta oletko kuullut, tai kaikki yksinäiset, että voi hakea tukihenkilöä aikuinenkin. Aina voi tulla tänne keskustelemaan, jos ei ole muuta, vaikka ei se nyt ystävää korvaa.

Eipä ole vuosiin ollut ketään, joskus en puhu viikkoihin kenenkään kanssa, lapset eivät halua olla kanssani tekemisessä, en tiedä mitä tein väärin, en ollut koskaan väkivaltainen isänä tai juonnu mitään. Ei ole enää ongelma minulle, luonto on ystäväni, perhe ja ystävyyssuhteet ovat yliarvostettuja, ei niitä tarvi