Onko Asperger-ihminen helpommin manipuloitavissa?

ottaa_päähän

Minulla on Asperger ja sisareni sanoo, että eräs tuttavani on manipuloinut minua enkä tajua sitä ja että olen tyhmä ja vajaa, kun luotan henkilöön, johon ei ole luottamista. Sisareni sanoo, ettei minulla ole mitään omia mielipiteitä missään asiassa, vaan puhun tuttavani suulla asioita. Menin viime viikolla käymään oikeusaputoimistossa, koska halusin tietää, miten minun on meneteltävä, jos ottaisin oman osuuteni pois isäni kuolinpesästä, ja tästä sisareni, joka on ollut minulle jo kolme ja puoli vuotta vihainen siitä, että suutuksissani sanoin tappavani hänet, rupesi pilkkaamaan minua tästä, että tuttavasi on taas saanut manipuloitua sinua kun menet oikeusaputoimistoon. Sisareni myös väittää että tuttavani kärkkyy perintörahojamme, ja vielä käy niin, että hän saa minut antamaan kuolinpesän rahoja itselleen, koska on tähänkin mennessä onnistunut joka ikisessä manipuloinnissaan. Sisareni pitää minua vajaaälyisenä. Minulla on kyllä ihan normaali älykkyysosamäärä. Jos olisin vajaaälyinen, niin enkö olisi silloin kehitysvammainen. Eihän Asperger mikään kehitysvamma ole. Mutta onko Aspergeria helpompi manipuloida? Sisareni myös sanoi, että älykkyys on sitä, että ymmärtää sen, keneen voi luottaa ja keneen ei, ja minulle on sanottu alusta lähtien, että tähän henkilöön ei voi luottaa, mutta minä vain en usko sitä.

4

455

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SiskoonLuota

      Ei kukaan saisi uhata toisen henkeä, suututti miten paljon tahansa.

      • ottaa_päähän

        No ei saisikaan, ja arvaa vain huviksesi, tekisinkö mitä tahansa, että saisin tapahtuneen tapahtumattomaksi.


    • Manipuloitu

      Itse kysymykseen.
      Olen vähintäänkin keskivertoälyinen, mutta siitä huolimatta minulla on ollut hyvin rehellisenä ihmisenä taipumusta Aspergereille usein tyypilliseen "naiiviuteen".
      Nyt yli 40 vuotiaana minulle on paljastunut, että olen koko elämäni ajan ollut vakavasti usamman ihmisen manipuloima siitä huolimatta, että minulla on eräänlaista muunlaista ymmärryskykyä ehkä keskivertoa enemmänkin.
      Kun sain tietää Aspergerista, olin niin naiivi että selitin ihmisille miten Aspergeraivot toimivat. En olisi ikinä voinut uskoa, että ihmiset tekevät mitä tekevät: Käyttivät tuota tietoa manipuloidakseen minut paremmin !!!! Onnistuivat !!! Mutta eivät ihan sittenkään, koska tilanteestani tuli niin katastrofaalinen, että heräsin !!!
      Ihmisillä vaan on taipumusta luulla muita itsensä kaltaisiksi, Aspergereillakin, eikä se edellytä erityistä tyyhmyyttä, koska muilla on periaatteessa sama ominaisuus.

      Mutta eihän vammaisia sovi hyväksikäyttää, niin jos Asperger nähdään vammana, Aspergerominaisuuksien käyttäminen manipulointiin pitäisi mielestäni olla yhtä sopimatonta kuin mikä tahansa vammaisten hyväksikäyttö.

      • Manipuloitu

        Aspergerihmisen voi olla vaikea uskoa toista niin kieroksi kuin hän on, koska Asperger ei itse ikimaailmassa haluaisi olla niin kiero, niin voi olla niin vaikea tajuta mitä mieltä joku voisi nähdä niin kierona olemisessa. En minä ainakaan haluaisi edes jos vaikka osaisin, koska se nyt vaan on aivojeni kaikkia loogisia periaatteita vastaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      117
      3093
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      57
      2768
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2162
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2081
    5. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1931
    6. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      125
      1930
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      8
      1035
    8. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      964
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      11
      898
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      880
    Aihe