eli tilanne on tämä....mä olin 6 viikkoo nuorten psykiatrisella osastolla masennuksen takia...masennus tuli siitä koska tyttöystäväni jätti mut....mä rakastan häntä vieläkin....masennuksen aikana tuli itkukohtauksia,raivokohtauksia.....sinä iltana ku jouduin osastolle niin aloin paiskomaan ja riehumaan...LÖIN isosiskoani....osastolla kaikki oli hyvin....paitsi välillä tuli ahdistuskohtauksia(pulssi nousi,tuli hiki,toimintakyky meni pois...)mä syön kahta masennuslääkettä tällä hetkellä(remeron ja seronil)nyt ku mä oon kotona niin menetän hermoni pienestäki asiasta...siskon kanssa ollaan nyt paremmissa väleissä ku ikinä...nytkin tulee niitä ahdistuskohtauksia...oon ottanu v-loppusin alkoholia kavereitten kanssa n.12 pulloo...en tiedä mistä johtuu mut välil alkaa huippaamaan ja pulssi nousee,ahdistaa...mä vaan en kestä tätä tunnetta!! välillä tuntuu että kaikki on hyvin,rakastan elämää,iloitsen pienimmistäki asioista...mutta välillä tekee mieli itsemurhaa :( eli suoraan sanottuna mielialan vaihteluja tosi paljon...on mulla kavereita,vain koulussa tosin mut siellä pystyy rentoutumaan ja nauramaan.koulun jälkeen istun koneella....aina pelottaa ku äidillä ja mulla on riita,et joudun takasi osastolle :( mä oon vasta 16..miks elämän pitää olla näin vaikeeta??!?! mä en usko jumalaan.sillon ku olin masentunu ja haudoin itsemurhaa niin revin rippiristini ja heitin sen lampeen,en kadu sitä.mut välil tuntuu et uskon jumalaan.rukoilin kerran jumalalta apua mut ei se auttanu.mä en vaan tiedä mitä tehdä..
mä en kestä enää :(
jätkä
7554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulle tuli halu rukoilla puolestasi ja sen teinkin, Terveisin eräsN
Voimia sinulle elämäsi alussa oleva nuori. Älä pelkää ahdistumisen tunnetta. Se valtaa sinut, mutta se on kuitenkin normaali ja ohimenevä tunne elämäntilanteessa, jossa nyt olet.Ahdistus tulee,koska haluaisit asioiden olevan toisin, etkä voi itse vaikuttaa entisen tyttöystäväsi tunteisiin. Mutta täyteen elämään kuuluu iloa ja surua,kipua myös ja luopumista. Ne ovat merkkejä siitä, että elät. Rakkaus ja toivo eivät ole kadonneet maailmasta. Sinulla on koko elämä edessäsi,tartu jokaiseen pieneen positiiviseen hetkeen, vältä katkeruuden tunteita ja jatka matkaasi.
Taivaan Isän siunausta ja voimia sinulle!
Hei!
Luin tuon sinun kirjoituksesi ja luulen ymmärtäväni tunteitasi mitä käyt läpi. Olen itse mielisairaanhoitaja ja haluan sanoa sinulle noista lääkkeistä sen verran, että sinun ei kannate juoda ja syödä psyykelääkkeitä samanaikaisesti. Lääkkeet aiheuttavat juuri tuon kaltaisia oireita yhdistettynä alkoholiin.
Jos sinusta tuntuu, ettet saa apua lääkkeistä, neuvon sinua käymään mielenterveystoimistoon tai palaamaan jopa uudestaan psykiatriselle osastolle, että tarkistavat sinun lääkityksen ja parantavat sitä, niin tämä auttaa varmasti sinua jatkossa.
Toivon vaan, että saat avun nyt mahdollisimman pian ja pääset paranemisen alkuun.
Voimia sinulle
Älä jää yksin kelaamaan menneitä pettymyksiä vaan hakeudu ikäistesi pariin koulun jälkeenkin. Aloita harrastus tai kutsu kaveri kylään. Huomaat ehkä piankin, että muillakin ikäisilläsi on ihan samanlaisia ongelmia kuin sulla. Sä kuulut vaan meihin, jotka ollaan hiukan herkempiä kuin muut. Mutta herkkyytensäkin kanssa on mahdollista oppia elämään. Usko huviksesi. Mä olen jo lähempänä neljääkymppiä vaikka luulin mäkin kuolevani tai tulevani hulluksi sun ikäisenä kun ensirakkauteni lopahti.
Sä olet herkässä ja ristiriitaisessa iässä, muuttumassa pojasta mieheksi. Ehkä äitisikin on vaan hyvin hämmentynyt siitä eikä oikein osaa suhtautua sun mielialojesi vaihteluun. Hän tuntee itsensä ehkä hyvinkin avuttomaksi eikä tiedä miten auttaa ja tukea sua, tai itseäänkään...
Lääkkeiden rinnalla sun olis kuitenkin hyvä saada jutella jonkun kanssa tuntemuksistasi ja käsitellä ne pettymyksen, riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunteet juurta jaksaen. Sun itseluottamuksesi on saanut kolauksen ja sitä pitäis nyt vähän paikkailla ja vahvistaa. Yksin se ei tahdo onnistua.
Sun on hyvä muistaa sekin, että sua rakastetaan aina vaikka sä hyppisit seinille päivittäin, ja että suru sun läheisilläsi olisi sanoin kuvaamaton jos sä nyt kokonaan kuolisit. Älä siis leiki ajatuksella vaan pyri pitämään tiukasti kiinni siitä mitä sulle on suotu, eli elämästä.
Ota päivä kerrallaan ja ole hyvä itsellesi, sillä sä olet rakastamisen arvoinen nuorimies ja tulet kyllä löytämään vielä parinkin itsellesi kun sen aika on.
Keskity nyt vaan opiskeluun ja tulevaisuuden kaavailemiseen, sillä siellä on vielä kaikkea kivaa odottamassa kun vaan jaksat taistella tämän turbulenssiajan yli.
Tsemppiä sulle ja perheellesi! Tukekaa toinen toisianne.
kiitos kaikille teille ketkä vastasitte...ihanaa että noin viisaat ihmiset jaksaa kirjottaa julle :) kiitos!!
Tuttua. Tietyin osin. Itsellä romahdus tuli 22 vuotiaana kun... tiedosti mitä ilman on elänyt. Totaalinen romahdus. Siirtämällä resursseja työhön ja harrastuksiin olen pystynyt pysyttelemään olemassa. Muista myös tuo lääkityksen hitaus, eli lääkitys ei auta nopeasti, vaan vaikutus tulee hiljalleen. Lääkitys on pitkä, jopa vuosia.
Valitettavasti en osaa nyt sanoa tämän paremmin.
Kyllä se siitä. Ota itseäsi kykyjesi mukaan niskasta kiinni ja pyydä rehdisti apua ulkopuolelta.
Mä koen tällä hetkellä aika samanlaisia tunteita kun sinä. Tiedän että välillä on vaikeaa ja välillä taas tosi paljon helpompaa. Jaksan kuitenkin eteenpäin sillä voimalla, että ei tiedä mitä hyvää huominen tuo tulleessaan! Täytyy vaan yrittää iloita pienistäkin asioista.. kyllä niitäkin on, ja paljon!!! voimia sulle! Tunnen että olet vahva ja haluat eteenpäin!!! se on tärkeintä!! :)