Helmiä

Nettiä selatessa haaviin tarttuu aina välillä tällaisia todellisia helmiä.

http://www.vapaasana.net/sisalto.php3?id=95
11324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Vapaasanassa on muuten paljon muitakin hyviä kirjoituksia. Kirjoitusten taso on huikea tähän palstaan verrattuna.

Äänestä

omat bisnekseni hoitelen jo 100% uklkomailla ja saattoipa tuota jäädä ilmoittamatta verotuksessa joitain asioita. Johtuu vain siitä, että EUssa on ns. verokilpailu, ja pienimmän veron tarjoava maa voittaa, samalla kun itsekin voittaa melkoisesti.

Äänestä

Siteeraus: SDP:n Turun puoluekokouksen periaateohjelmassa todetaan: "Yhteisen edun on aina kuljettava yksityisen voitontavoittelun edellä." Yhteisen edun määrittelijäkin selviää: "Sosialismin arvojen mukaisesti yhteiskunnalla on oikeus vaikuttaa tuotantovälineistä saatavaan hyötyyn, niiden käyttöön, sijoittamiseen ja omistuksen."

Keskusta on noudattanut varsin tarkoin tätä SDP:n puoluekokousohjelmaa. Erityisen voimakkaasti Keskusta on pyrkinyt vaikuttamaan tuotantovälineiden sijoittamiseen, mutta myös valtionomistuksen suosimisessa Keskusta on kommunistien tavoin kulkenut aina valistuneissa etujoukoissa. Tuotantovälineistä saatavaa hyötyä Keskusta on aina pyrkinyt valuttamaan aluepolitiikkansa ja maatalouden tukemiseen.

Voi sanoa, että SDP:llä tämä on ollut puolueohjelmassa, Keskustalla se on ollut piilotetummin sanakääntein omassaan. Mutta käytännön tasolla SDP ei ole päässyt ohjelmansa toteutuksessa läheskään samalle tasolle kuin mihin Keskusta on tämäb SDP:n ohjelman täyttäntöönpanossa päässyt.

Kysymys tulee olemaan jatkossakin ajankohtainen. Keskusta ei lupauksistaan huolimatta näytä saavan työttömyyttä korjatuksi. Yrityselämä panee hanttiin, se haluaa rationalisoida ja karsia kustannuksiaan mm. automatisaation avulla. Työ ehtyy ennen loppumistaan. Sitä ennen yhteiskunnan työntekijöiltä saamat verotulot ehtyvät. Jostain on saatava korvike tälle, jos mielitään jatkaa esim. Keskustan tukemaa maatalous- ja aluepolitiikkaa. On hyvin kintoisaa nähdä, millaisia keinoja Keskusta tulee ottamaan tässä käyttöön. Voi olla, että silloinkin tutkaillaan SDP:n puolueohjelmatekstiä.

Äänestä
  • Onko maataloustuista mitään hyötyä suomalaiselle yhteiskunnalle? Mitkä olisivat maataloustukien lopettamisen seuraukset? Vähenisikö Suomesta alkutuotano eli elintarviketeollisuuden raaka-aineiden tuotaminen? Sillä saattaisi olla vaikutusta Suomen elintarviketeollisuuteen, joka siirtyisi muualle, missä on saatavissa halpoja raaka-aineita. Millaiset vaikutukset tällä olisi työllisyyteen suomessa, kun työllistäähän elintarviketeollisuus Suomessa paljon? Perustuuha Suomen elintarviketeollisuuden menestys kotimaiseen raaka-aineisiin.

    Miten kävisi Suomen metsäteollisuuden työllisyyden, jos metsänomistajat (pääasiassa maanviljelijöitä) lopettaisivat puunmyynnin Suomessa? Kuinka kauan sahat, sellu- ja paperitehtaat olisivat käynnissä tuontipuun varassa? Kuinka silloin duunareiden kävisi?

    Äänestä

  • Sosialisti kirjoitti:

    Onko maataloustuista mitään hyötyä suomalaiselle yhteiskunnalle? Mitkä olisivat maataloustukien lopettamisen seuraukset? Vähenisikö Suomesta alkutuotano eli elintarviketeollisuuden raaka-aineiden tuotaminen? Sillä saattaisi olla vaikutusta Suomen elintarviketeollisuuteen, joka siirtyisi muualle, missä on saatavissa halpoja raaka-aineita. Millaiset vaikutukset tällä olisi työllisyyteen suomessa, kun työllistäähän elintarviketeollisuus Suomessa paljon? Perustuuha Suomen elintarviketeollisuuden menestys kotimaiseen raaka-aineisiin.

    Miten kävisi Suomen metsäteollisuuden työllisyyden, jos metsänomistajat (pääasiassa maanviljelijöitä) lopettaisivat puunmyynnin Suomessa? Kuinka kauan sahat, sellu- ja paperitehtaat olisivat käynnissä tuontipuun varassa? Kuinka silloin duunareiden kävisi?

    ... lopetettaisiin Suomessa, niin maatalous loppuisi maasta sinä päivänä. Tuethan ovat lähes puolet viljelijöiden tuloista. Suuri osa myös elintarviketeollisuudesta loppuisi. Se voisi kyllä edelleen ostaa halvalla ulkomailla tukien avulla tuotettuja raaka-aineita. Veikkaan tukien lopettamisen yksin Suomessa aiheuttavan kaikkien sadan tuhannen viljelyksessä toimivan ja kahden sadan tuhannen jatkojalostuksesta jäävän työttömäksi.

    Metsän myynti kyllä lisääntyisi, sillä ne viljelijät, joilla on metsää, olisivat pakotettuja sitä myymään elääkseen edes jotenkin. Mutta ei ne kauan kestäisi, uusi sato vaatii kymmeniä vuosia.

    Kun tukia maksetaan kaikkialla, EU:ssa yhtenäisten sääntöjen mukaan, niin yksittäinen maa ei niitä voi lopettaa ellei sitten halua lopettaa kotimaista tuotantoa.

    Tuet pitäisi lopettää kaikkialta maailmassa yhtaikaisesti. Silloin tuottajahinnat kohoaisivat suunnilleen tukien verran. Tämä nousu siirtyisi sitten ekintarvikkeiden vähittäismyyntihintoihin. Se ei hetkauttaisi suurituloisia, hehän käyttävät samanverra elintarvikkeita raaka-aineina mitattuna. He myös maksavat pääasiassa ne verot, joista tukiaiset maksetaan. Siksi erikoisesti sosialidemokraatit Euroopassa pitävät yllä laajaa tukiaisjärjestelmää. Sehän on tulonsiirtoa hyvätuloisilta vähätuloisille.

    Lipposen mukaan EU on sosialidemokraattinen projekti. Kun liityimme unioniin, tuet kaksinkertaistuivat. Vastaavasti ruoan hinta laski.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    " Jos maatalous ... ... lopetettaisiin Suomessa, niin maatalous loppuisi maasta sinä päivänä."

    Äänestä

  • ... koklipiläinen kirjoitus, jossa kaikki paha kaadetaan kepun päälle.

    Kun tätä maata Kekkosen aikana teollistettiin luomalla raskasta perusteollisuutta kuten voimalaitoksia, myös atomivoimaloita, terästeollisuutta, kemianteollisuutta, öljynjalostusta ja raskasta metsäteollisuutta, ei siihen aina löytynyt tarvittavia suuria määriä yksityisiä pääomia. Niinpä tarkoituksiin ohjattiin valtionvaroja ja näin syntyivät monet valtionyhtiöt. Myöhemmin niitä on yksityistetty ja melkein kaikki ovat pörssissä.

    Tämä teollistaminen tapahtui vielä valtakunnan tasapainoisen kehityksen kannalta hyvin niin, että raskasta teollisuutta rakennettiin joka puolelle maata. Samalla luotiin koko valtakunna alueen käsittävä yliopistojen verkko. Paikalliset korkeakoulut ovat talouselämän kannalta välttämättömiä.

    Keskusta pitää tärkeänä nykyäänkin tuotanovälineiden sijoittumista eripuolille maata, sillä se tulee kansantaloudelle halvimmaksi. Maakuntien keskuksissa ja niitä ypäröivillä alueilla on valmiina koulutettuja ja asutettuja työntekijöitä. Jos kaikki keskitettäisiin Lipposen lailla Helsingin seudulle, jouduttaisiin tuo sama väki siirämään tänne ja rakentamaan heitä varten infra, palvelut ja asunnot eli, ne, jotka heillä jo nyt on kotiseudullaan.

    Ei Keskusta eikä koko nykyinen hallitus harjoita aluepolitiikkaa vaikeuttaakseen yritysten asemaa. Se vain luo kansantalouden edun rajoissa kilpailukykyiset olosuhteet maakuntiinkin, että yrittäjä saa itse päättää omalta kannaltaan edullisimman sijoituspaikan.

    Keskusta on suuri yrittäjäpuolue, sen kannattajista on maatalousyrittäjiä ja muita yrittäjiä molempia 7-8 prosenttia. Kokoomuksen kannattajista on 1 % viljelijäväestöä ja muita yrittäjiä ) %. Demareissa on viljelijöitä 0 % ja muita yrittäjiä 2 %.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... koklipiläinen kirjoitus, jossa kaikki paha kaadetaan kepun päälle.

    Sinähän tuon ohjelman toteuttamisen nimitit pahaksi, en minä. Minä vain kerroin, millaista politiikkaa Keskusta on harjoittanut.

    Yritysten syntyprosessista meillä on erilainen käsitys. Minun mielestäni yksityinen yritystoiminta on hakeutunut sellaisten edullisten liikenneyhteyksien läheisyyteen, jotka on perustettu jo vuosikymmenet sitten. Näin on tapahtunut kaikkialla maailmassa, ei vain Suomessa. Suuret kaupungit, satamakaupungit, rauteteiden risteysasemat, vesireitit ja vesivoiman läheisyys tarjosivat teollisuudelle otollisimmat sijoituspaikat. Sinne minne teollisuutta näin luontevasti syntyi, sinne tuli vähitellen myös muuta yritystoimintaa.

    Maaseudun luontainen vetovoima ei ole läheskään niin suuri kuin vanhojen kaupunkien. Keinotekoinen ja väkisin toimeenpantu hajasijoituspolitiikka tulee erittäin kalliiksi ja pitkäaikaiset tulokset ovat olleet voittopuolisesti huonoja. Moderni yhteiskunta tarvitsee väestökeskittymiä toimiakseen tehokkaasti. Taloudellisesti kannattavaa vaihtoehtoa tälle ei ole. Ilmiö on - kuten sanoin - maailmanlaajuinen. Erityisen selvästi tämä on nähtävissä väestörikkaissa maissa kuten Venäjällä ja Kiinassa. Näissa maissa kaupunkien ja maaseutuväestön elintasoerot ja taloudellisen toimeliaisuuden aste sekä modernius ovat valovuosien päässä toisistaan. Maaseutu on täysin takapajuista, mikä on luonnollista valtioiden taloudellisen kehitysasteen mukaan. Maaseudun kehittäminen kaupunkitalouksien kustannuksella olisi näissäkin maissa taloudellinen katastrofi koko kansakunnalle.

    Suurin virhe Suomessa on tehty siinä, että maaseutua on alettu kehittää maatalousehtoisesti. Tämä on aiheuttanut sen, että asutus on erittäin hajallaan (haulikkokuvio). Koko Suomen kehityksen olisi pitänyt lähteä liikkeelle aluekskusajattelun mukaisesti. Vetovoimaisia keskuksia voisivat olla esim. Jyväskylän seutu, Oulun seutu ja Kuopion seutu. Nyt kehitetään tasapuolisesti kaiken maailman joutokuntia, joilla ei ole mitään tulevaisuuden näkymää minkäänlaisen yritystoiminnan suhteen. Näitä elättikuntia syötetään kädestä suuhun -menetelmällä.

    Äänestä

  • Mielipidepankki kirjoitti:

    ... olemme samaa mieltä, niitä on syntynyt sinne, missä niillä on luontaiset edellytykset. Myös Kekkosen aikaiset raskaan teollisuuden valtion yhtiöiden tehtaat perustettiin liikenteellisestikin luonteviin paikkoihin, esim. öljynjalostamot meren rannalle. Siinä vain oli se ero, että otettiin käyttöön koko rannikko eikä kaikkea ahdettu Helsingin rannoille niinkuin nyt ollaan ahtamassa sinne uutta suurta tavarasatamaa. Silloin Pohjanlahden pohjoinenkin osa otettiin käyttöön, Rautaruukki Raaheen ja jaloterästehdas Tornioon. Metsäteollisuuden luonteva paikka oli uittoväyliin varrella sisämaassakin.

    Varsinaiselle maaseudulle ei mitenkään väkisin perusteta sinne sopimatonta teollisuutta. Keskustajohtoinen valtiovalta rohkaisee varsinaisella maaseudulla sinne sopivaa pienyrittäjyyttä, jota usein harjoittavatkin
    viljelijät lisäansioita saadakseen, sillä nykyään keskikokoinenkaan (30 ha) tila ei elätä perhettä. Esimerkiksi soran jalostusta ja myyntiä ei voi harjoittaakaan kuin maaseudulla. Sinne sopivat myös rekka-autoyrittäjät, jotka ajavat ympäri valtakuntaa ja ulkomaillakin.

    Maaseutu on tosiaan kehittymättömissä maissa erikoisen takapajuista, mutta Suomessa on toisin. Suomalaiset viljelijät ja muut maaseudun pienyrittäjät ovat valistunutta ja hyvin koulutettua väkeä, myös heidän tuotantotoimintansa on rationaalista ja koneellistettua ja käyttävät hyväkseen korkeaa tietoteknologiaa. Esimerkiksi suomalainen talonpoika pärjäisi maataloudessa siinäkin tilanteessa että maataloustuet lopetettaiin; ne vain pitää lopettaa kaikkialta maailmasta. Eivät he pärjäisi jos naapurista tuotaisiin tukiaisten avulla tuotetettua halpaa elintarvikkeiden raaka-aineita.

    Pidät virheenä, että Suomen maaseutua on alettu kehittää maatalousehtoisesti ja näin asutus on hajaantunut. Voi veliseni, eipä tainnut olla tietoakaan kasvukeskuspolitiikasta silloin kun Suomen maatalous alkoi kehittyä 500 vuotta sitten.

    Mainitset pääkaupunkiseudun lisäksi vain Oulun, Jyväskylän ja Kuopion seudut. Niitä on paljon enemmän. Oulun seutuhan onkin jo nyt Helsingin seudun lisäksi suuri kasvukeskus, mutta siellä ollaan vielä terveellä pohjalla; Helsingin seutuhan ajautui Lipposen keskittämispolitiikan seuraukaena umpikujaan.

    Tuo nykyinen hokema aluekeskuksista ja niiden perustamisesta on turhaa. Meillä on jo nyt paljon sellaisia aleellisia keskuksia, joilla on ennestään teollista ja koulutuksellista potentiaalia. Niitä vain pitää käyttää hyväkseen ja kehittää. Tällaisia ovat etelästä pohjoiseen ainakin:

    Hanko/Tammisaari, Turun seutu, Porvoo/Loviisa, Kymeenlaakso (Kuusankoski/Kouvola/Anjalankoski/ Kotka), Lappeenranta/Imatra, Tampereen seutu, Pori, Jyväskylä, Varkaus, Kuopio, Joensuu, Vaasa, Kokkola, Kajaani,
    Oulun seutu, Kemi/Tornio, Rovaniemi, Kemijärvi ja sitten vielä erikoisesti matkailuteollisuuskekskukset Sodankylä, Ylläs ja Ivalo.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... lopetettaisiin Suomessa, niin maatalous loppuisi maasta sinä päivänä. Tuethan ovat lähes puolet viljelijöiden tuloista. Suuri osa myös elintarviketeollisuudesta loppuisi. Se voisi kyllä edelleen ostaa halvalla ulkomailla tukien avulla tuotettuja raaka-aineita. Veikkaan tukien lopettamisen yksin Suomessa aiheuttavan kaikkien sadan tuhannen viljelyksessä toimivan ja kahden sadan tuhannen jatkojalostuksesta jäävän työttömäksi.

    Metsän myynti kyllä lisääntyisi, sillä ne viljelijät, joilla on metsää, olisivat pakotettuja sitä myymään elääkseen edes jotenkin. Mutta ei ne kauan kestäisi, uusi sato vaatii kymmeniä vuosia.

    Kun tukia maksetaan kaikkialla, EU:ssa yhtenäisten sääntöjen mukaan, niin yksittäinen maa ei niitä voi lopettaa ellei sitten halua lopettaa kotimaista tuotantoa.

    Tuet pitäisi lopettää kaikkialta maailmassa yhtaikaisesti. Silloin tuottajahinnat kohoaisivat suunnilleen tukien verran. Tämä nousu siirtyisi sitten ekintarvikkeiden vähittäismyyntihintoihin. Se ei hetkauttaisi suurituloisia, hehän käyttävät samanverra elintarvikkeita raaka-aineina mitattuna. He myös maksavat pääasiassa ne verot, joista tukiaiset maksetaan. Siksi erikoisesti sosialidemokraatit Euroopassa pitävät yllä laajaa tukiaisjärjestelmää. Sehän on tulonsiirtoa hyvätuloisilta vähätuloisille.

    Lipposen mukaan EU on sosialidemokraattinen projekti. Kun liityimme unioniin, tuet kaksinkertaistuivat. Vastaavasti ruoan hinta laski.

    Ruoan hinta laski EUhun liittymisen seurauksena n 10%, josta puolet johtui ALV-veron alentumisesta (22%sta 17%iin). Tata ei koskaan mainita uutisoinneissa. Suomi olisi voinut laskea veroa ilman EUtakin ja sita tulisikin laskea edelleen.
    Jos Suomi luopuu maataloudestaan, maksumme eivat lopu. Joudumme edelleen tukemaan Ranskan ja Tanskan ym. maiden maataloutta EU budjetin kautta. Jo nyt maksamme Eulle enemman kuin sielta vuosittain saamme. Suomalainen kuluttaja ei paasisi edelleenkaan ostamaan esim. halpaa sokeria tai banaaneja, koska EU suojatullit estaa sen. Tarkoituksena on suojella Ranskan sokerintuottajia ja heidan entisten alusmaidensa banaanintuottajia. Banaanin hinta muuten nousi EUn myota. Taalla USAssa ostan jatkuvasti bannaneja hintaan 64 centtia kilo.

    Äänestä

...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Keskustaporvari kirjoitti:

Nettiä selatessa haaviin tarttuu aina välillä tällaisia todellisia helmiä.

http://www.vapaasana.net/sisalto.php3?id=95

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu