Suomen sosialistisin puolue

Kepulaiset puhuvat mielellään halveksivasti punikeista ja sosialismista. Ehkä se johtuu jostain freudilaisesta psykotaustasta. Hävetään sitä, mikä oman puolueen edistämä asia.

Kepuhan on Suomessa puolue, jolla on omintakeinen sosialistinen talousmalli. Se ei ehkä perustu alkiolaisuuteen, vaan johonkin hyvin omintakeisiin näkemykseen talouden toimivuudesta. Se on liiketoiminnan tappioiden sosialisoiminen veronmaksajien maksettavaksi.

Meillä on tästä esimerkki sekä jatkuvasta sosialisoimisesta että enemmän tai vähemmän välikaisesta sosialisoimisesta. Maatalouden tuet ovat puhdasta tappiollisen liiketoiminnan kulujen sosialisointia. Yhteiskunta osallistuu tässä liiketoimintaan maksamalla kuluja ilman, että se saa omistusoikeutta tuotantolaitoksiin. Se on siis sama kuin että Nalle Wahlroos keksisi, että veronmaksajien tulee vastata aina osittain Sampo-konsernin mahdollisista tappioista. Esimerkki on toki siinä mielessä huono, että Sampo ei ole tuottanut tappiota vaan pelkkää voittoa koko ajan.

Kertaluontoisempi sosialisointi suoritettiin Talvivaaran (nykyinen Terrafame) kohdalla. Se tappiota on sosialisoitu miljoonatolkulla eikä loppua ole vieläkään näköpiirissä. Tuskin tarvitsee muistuttaa, että tässäkin projektissa Kepu on ollut pääpukarina omintakeisinen sosialismimalleineen.

2

57

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuloteitipu

      Krepuloisilla varaa puhua... Ne elää muiden siivellä, veroilla..

      • Muiden "siivellä" eläminen on minusta ihan ok. silloin, kun sillä on selkeä sosiaalinen peruste kuten sairaus, vammaisuus ja työttömyys. Kepulaiset maatalous- ja yritystukimallit eivät kuitenkaan pohjaudu millaan tavalla sosiaalisiin perusteisiin. Niissä tukea jaetaan usein hyvinkin varakkaille henkilöille ja henkilöille, jotka kuuluvat jopa ihan yhteiskunnan ns. kermaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe